Kentän laidalta

Järki nyt käteen

Kuva: Jarno Pellinen

Oli vain ajan kysymys, kun Hietalahden stadionin museokatsomo laitettiin käyttökieltoon.

Vaasaan luvattiin pelattavaksi vuoden 1940 Olympialaisten jalkapalloa. Nuo kisat tietysti peruttiin, mutta Suomi sai uudelleen kisat 1952. Tuolloin Olympiakomitea oli muuttanut mielensä, Vaasa jäi ilman jalkapalloa, ja Hietalahden stadion jäi sellaisenaan vaasalaisten iloksi.

Vuonna 1995 stadion remontoitiin jalkapalloon sopivaksi. Vanha katsomo oli vamiiksi vino ja kiikkerä, mutta tälle ei tehty kuin kosmeettisia muutoksia ja pientä pakollista säätöä.

Viime vuosikymmenen aikana puhuttiin paljon jalkapallostadionin uusimisesta, ja se lopulta tehtiin. Stadionin rakennus muodostui aikamoiseksi farssiksi, sillä budjetti paukkui yli, ja Museovirasto kielsi vanhan katsomon purkamisen.

Uuden hienon stadionin yhdelle sivulle siis jätettiin ruma ja lahoava katsomo, koska se on suojeltu. Miksi? Maratontornia ei edes kukaan huomaa, mutta siellä se stadionin ulkopuolella seisoo edelleen ilman mitään fuktiota. Mutta se katsomo on tähän päivään asti stadionin ja moottoritien välissä kuin finni keskellä teinin otsaa ensitreffeille mennessä.

Selostajana tekemään työni vanhassa katsomossa, sillä uuteen ei selostamoita rakennettu. Televisiokuvaus tehdään vanhan katsomon puolelta, että kuvissa näkyy vain se uusi ja uljas katsomo. Mutta tähän tulee muutos, kun nyt museokatsomon puolelle ei saa mennä. Jo vuosia katsomo on aaltoillut yli puoli metriä, rappuset ovat vinossa kuin Shane McGowanin vanhat hampaat, ja haju sisällä on aika muikea, vaikka jokaisesta seinän raosta ilma vinkuukin.

On täysi vitsi, että yhden viraston päteminen on tässäkin asiassa riesa kaikille. En ole yhtään opastettua museokierrosta katsomoon nähnyt, enkä tule näkemään.

Olikin lähes ihme, että katsomo ei palanut sopivasti ennen uuden stadionin rakennusta. Niin tapaa kummallisesti käydä Vaasassa, kuten Club25 tai raviradan katsomo.

Tuntuukin, että stadionia on suojeltu vain viraston tarpeellisuuden osoittamiseksi. On tietysti asioita, missä virasto on toiminut oikein, mutta maalaisjärkeä sen toiminnasta ei aina löydä. Olkoon katsomo millä tavalla vaan historiallinen, niin fakta on se, että katsomo on täysin turha ja käyttökelvoton rotisko, eikä kukaan sitä jää kaipamaan.

Kaukana ei olla siitä, että romahtamisvaaran takia voi koko kenttä mennä käyttökieltoon. Tätäkö me odotamme?

Seuraa artikkelin aiheita

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kerro näkemyksesi, pohdiskele, kommentoi!

Voit osallistua keskusteluun omalla nimellä tai nimimerkillä.

Keskustele (0 )

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje