Kentän laidalta

Muutoksen aika

Vaasan Sport on viime viikkoina ollut paljon otsikoissa, eikä hyvällä tavalla.

Jälleen kerran kauden alku on ollut heikkoa, ja jo tässä vaiheessa ollaan sarjassa tutuilla sijoilla, 12–15. Kauden alla lähes jokainen media listasi Sportin tämän kauden viimeiseksi. Uhkakuvat ovat käymässä aika todennäköiseksi.

Viimeisin uutinen on Etelä-Pohjanmaan seitsemän seuran yhteistyö Tampereen Tapparan kanssa. Eikös Sportin yksi strategia Liigassa ollut tehdä Sportista koko Pohjanmaan Sport?

Pahinta on, että toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja sanoivat uutisen tulleen “täysin puskista”. Rivien välistä voi lukea, että edustusjoukkueen johto ei ehkä ole ollut yhteydessä maakuntaan lainkaan.

Kenen vastuulla olisi ollut pitää yhteyttä seuroihin ja hoitaa näitä asioita? Junior-Sport? Varmasti heidänkin, mutta edustusjoukkue ei voi kieltää vastuutaan.

Jokainen edustusjoukkue haluaa, että omista junioreista tulee edustusjoukkueeseen pelaajia. Sportissa näin ei tapahdu, vaikka se on lähes elinehto.

En syytä tästä E-P:n seuroja yhtään. Tapparalla on tarjota paljon kaikkea alueen nuorille, mitä Sport ei voi. Pelkkä lyhyempi välimatka Vaasaan ei riitä, jos muut asiat painavat vaakakupin Tampereen suuntaan.

Tällä hetkellä Sportin U-20 on Liigajoukkueiden viimeisenä, takana vain Mestis-joukkueiden junioriseuroja, eikä U18 tai U16 menestys ole kaksisempi. Tappara johtaa kahta näitä junnusarjaa.

Sportissa tuntuu olevan tie junioreista edustukseen hyvin kivikkoinen.

Muutamassa ottelussa Sport on pelannut mieluummin vajaalla kokoonpanolla kuin ottanut junioreita pelaavaan kokoonpanoon. Muissa Liigajoukkueissa omia junnuja on jatkuvasti alemmissa kentissä mukana.

Mestiksessä Sport oli haluttu seura. Palkat olivat hyviä, joukkue menestyi, ja tänne oli helppo saada laatupelaajia.

Liigassa tilanne on toinen. Budjetti on pieni, menestys heikkoa, ja nuorten urapolku on olematon. Sport ei ole Liigassa se seura, jonne pelaajat itse haluavat tulla.

Santeri Haarala sanoi eräässä haastattelussa: “Alkuun jouduin A-junnuihin, eikä sieltä päästetty pois. Ei siinä ollut oikein minkäänlaisia keskusteluita koko kautena.” Voiko joku väittää, ettei tällä kaudella Sportin omaa, taitavaa kasvattia olisi kaivattu sentterin tontille?

Sportin pitää nyt aloittaa toiminnan raju ravistelu, ja pian!

Osallistuminen Liigaan ei enää riitä. Hippo-hiihdot ovat asia erikseen. Siellä osallistumisestakin saa aina mitalin.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Kerro näkemyksesi, pohdiskele, kommentoi!

Voit osallistua keskusteluun omalla nimellä tai nimimerkillä.

Keskustele (0 )

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje