Kolumnit

Lahjoita lapsille luonto

story-image
  • Mirjam Silvén

Lapsuuteni suurperheessä omaisuutta ei ollut jaettavaksi. Saimme kuitenkin kaksi suurta perintöä, joita ei voi rahalla mitata eikä ottaa pois.

Ne ovat rakkaus luontoon ja kulttuuriin. Olen halunnut välittää näitä jälkipolville.

Opettajan työssäni huolehdin siitä, että oppilaat saivat elämyksiä luonnonympäristöistä ja kokemuksia niissä selviämisestä.

Yksikään ei jäänyt kylmäksi näille reissuille. Erityisen koskettavia retket olivat pakolaisina Suomeen tulleiden kanssa. Monet olivat aivan ihmeissään, että voimme mennä luontoon pelotta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Parasta, mitä lapsille voi antaa, on kyky keskustella luonnon kanssa ja ymmärtää oma vastuunsa elonkehässä.

Vanhemmat, koulu ja päiväkoti voivat tehdä paljon sen hyväksi.

On joitakin retkeiltäessä huomioonotettavia asioita.

Vaatetuksen on oltava säähän sopiva. Kerrospukeutuminen on A ja O. Repussa pitää olla ylimääräinen kerros lämmintä.

Eväät lisäävät nautintoa. Vesipullo on aina tarpeen.

Lapsille opetettavia perustaitoja ovat yhteisen omaisuuden kunnioittaminen ja roskaamattomuus.

Opitaan, että puista ei revitä tuohta, nuotiopaikoilla ei sotketa, roskat viedään aina itse pois. Ei jätetä mitään jälkiä oleskelusta.

Nuotion sytyttämisen voi opettaa jo alakouluikäiselle heti, kun hänen ymmärryksensä tulen vaaroista on riittävä. Nuotion sammumisesta pidetään huoli. Ei polteta puuta ylen määrin.

Opetellaan yhdessä, että luontoon mennään pitämään lomaa digitaalisista laitteista.

Puhelin on mukana lähinnä avun hälyttämistä varten tai valokuvaamiseen. Se pidetään lentotilassa, jolloin nämä onnistuvat, mutta vältytään ulkopuolisilta häiriötekijöiltä.

Ei kuunnella musiikkia vaan luonnon ääniä. Ei häiritä muita luonnossa olevia mekastamalla. Antaa katseen levätä ympäristön kolmiulotteisuudessa digitaalisten laitteiden näytön sijaan.

Luonnossa annetaan kaikille aisteille mahdollisuus, myös tuntoaistille.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Koskaan ei ole liian myöhäistä avata tietoisuus kaikelle luonnon hoivalle ja kauneudelle.

Aloittaminen on helppoa. Ei tarvita erityisiä varusteita.

Aluksi voi hakeutua järjestettyjen retkien pariin. Kokenut retkiystävä on kullan arvoinen. Siitä se lähtee.

Taitojen karttuessa yhä uudet paikat ovat valloitettavina.

Lapset on hyvä viedä luontoon vähintään kerran kuussa, jotta se muodostuu tavaksi.

Koiraystävän kanssa luonnosta nauttiminen antaa lisäkierteitä kokemukseen, koska se auttaa havainnoimaan ympäristöä eri tavalla antamalla terävämmät aistinsa käyttöömme.

Meillä Vaasan seudulla on paljon mahdollisuuksia erilaisista luonnonympäristöistä nauttimiseen lasten kanssa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka