Vaasassa tulee ajoittain puheeksi kulttuurin hinta, joka on meillä korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.
Aiheen ottaa tasaisin väliajoin puheeksi joku, jolla olisi mielessä uusi rahareikä. Vieläkin törmää vanhaan, mutta väsähtäneeseen vastakkainasetteluun, jossa panostus urheiluun sataa aina kaikkien laariin, mutta kulttuuri on kuluerä. Onneksi tämä ikiliikkuja on omien havaintojeni perusteella ollut hidastumaan päin.
Tosiasia kuitenkin on, että Vaasan kaupunki maksaa kulttuurista enemmän kuin tyypillinen suomalainen kaupunki. Kaksikielisyys tuonee lisälaskua jonkin verran, mutta koko selitys se ei ole.
Kannattaa sulkea hetkeksi silmät ja miettiä, minkälainen on ”tyypillinen suomalainen kaupunki”.
Aika usein kyseessä on kulkuyhteyksien risteys, joka on muutaman sukupolven aikana kasvanut kohisten. Tällaisissa paikoissa on parhaimmillaan hyvä ja välitön meininki. Maaseutumainen talkoohenki toimii uusissa puitteissa, mikä tekee pienemmästäkin kaupungista kokoaan merkittävämmän.
Syvälle historiaan menevää kulttuuria ja sitä edistäviä instituutioita näissä kaupungeissa on kuitenkin usein niukasti. Se on puute, mutta tilanteessa on myös etunsa. Tyhjästä kun ei synny kuluja.
Vaasa ei ole tyypillinen suomalainen kaupunki. Korsholman linna rakennettiin 1370-luvulla paikalle, jossa ruotsalaiset kauppiaat ja varsinaissuomalaiset maanomistajat kohtasivat. Vuonna 1606 Vaasaksi nimetty satamakaupunki on ollut yksi niistä porteista, joiden kautta länsimaiset aatevirtaukset ovat tulleet Suomeen.
Koko maan ensimmäinen yleinen kirjasto perustettiin nimenomaan Vaasassa vuonna 1794, jolloin Ranskan vallankumouksen lopputekstit olivat vielä näkemättä. Suomalaisittain pitkä historia näkyy rakennuskannassa ja vahvassa kulttuuriperinnössä.
Vastuullemme on annettu esimerkiksi Hedmanin, Tikanojan ja Kuntsin kokoelmat sekä Toivo Kuulan, Fanny Churbergin ja Leif Färdingin henkinen perintö. Vähänkyrön ainutlaatuisesta mystikkotraditiosta Vaasa ei voi ottaa kunniaa, mutta tuskin Jacob Boehmen ja Emanuel Swedenborgin kirjoitukset sinnekään sisävesien kautta koukkasivat.
Menneiden aikojen vaasalaiset katsoivat, että kaupankäynnin ja teollisuuden lisäksi tarvitaan taidetta ja kulttuuria säilyttäviä ja edistäviä instituutioita.
Sijoituksien suuruudesta päätellen se oli heidän mielestään aika tärkeää.
Meillä on toki oikeus riidellä menneiden sukupolvien kanssa, mutta ihan hetkellisimpien rahantarpeiden takia siihen ei kannata ruveta.