Kolumnit

Mistä sinä olet ylpeä?

story-image
Kuva: Jarno Pellinen
  • Mikael Alaviitala

Noin kymmenen vuotta sitten jätin yliopettajan viran Vaasan ammattikorkeakoulussa ja lähdin kokeilemaan uusia haasteita.

Minut oli valittu Mustasaaren kunnan kehitysjohtajaksi. Mielenkiinnolla odotin, mitä uusi työ tuo tullessaan ja mitä kaikkea lähdetään kehittämään.

Vaasalaisena Mustasaari oli minulle suhteellisen tuttu, joskin suurimman osan kylistä olin vain kuullut nimeltä, enkä tiennyt, missä ne tarkalleen sijaitsevat.

Maailma muuttuu ja kilpailu kovenee. Nykyään myös kuntien pitäisi pystyä vastaamaan uusiin haasteisiin ja erilaisten hankkeiden avulla kehittää moderneja ja entistä tehokkaampia tapoja toimia.

Hankkeissa käy kuitenkin helposti niin, että hyvistä ideoista huolimatta tehdään kuten aina ennenkin. Siksi on kehityksen kannalta tärkeää, että joku kyseenalaistaa rutiineja ja vie sinnikkäästi toteutuskelpoiset ideat aina maaliin asti.

Vuosia sitten osallistuin seminaariin, jossa pohdittiin kuntien tulevaisuutta ja mahdollista kuntalaisille tehtävää kyselyä.

Yksi osallistuja nousi seisomaan ja sanoi kirkkaalla äänellä:

– Kuntalaiset haluavat hyviä palveluja, kohtuullisen veroäyrin, ja lisäksi jotain, josta voi ylpeästi kertoa ulkopaikkakuntalaisille. Ei sitä tarvitse sen kummemmin tutkia tai kysellä!

Niinpä niin. Kuulostaa pelkistetyltä, mutta toteamus osuu aika lailla nappiin.

Asukkaat haluavat siis asianmukaisia kouluja ja niissä laadukasta opetusta, erilaisiin tarpeisiin sopivia tontteja sekä yrityksille että asukkaille, nopeaa lupakäsittelyä, ja niin edelleen.

Lisäksi pitäisi pyrkiä verorahan tehokkaaseen käyttöön. Tämä on jo vähän vaikeaa ja vaatii rakennusten aiempaa suurempaa käyttöastetta ja joustavia ratkaisuja. Se vaatii ehkä myös yhteistyötä yli kunta- ja sektorirajojen. Pitää myös pohtia uusia yhteistyömuotoja yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.

Kunnassa virkamies vain ehdottaa ja esittää, mutta poliitikot päättävät. Mustasaaressa yhteistyö virkamiesten ja poliitikkojen välillä sujuu mielestäni hyvin, ja silloin asiat etenevät ja on mukavaa olla kunnalla töissä.

Ja sitten kuntalaisilla pitäisi vielä olla ylpeyden aihetta. Se on subjektiivista ja riippuu, mistä kukin tykkää.

Itse olen ylpeä muun muassa Merenkurkun maailmanperintöalueesta, Raippaluodon sillasta, Vaasan ja Mustasaaren yhteisestä akkuteollisuus-panostuksesta sekä Vaasan Sportista (kaikesta huolimatta).

Mistä sinä olet ylpeä?

Vuoden mittaan kerron kolumneissani, miten Mustasaaren ja Vaasan seudun palveluja kehitetään ja miten pyrimme luomaan erilaisia ylpeydenaiheita vähän jokaiselle.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka