Vaasan kaupunkikuva on jatkuvassa muutostilassa, kuten dynaamisuuteen, trendikkyyteen ja elämään kuuluukin.

Jotkut pitävät rantasiilojen purkua ja Mansikkasaaren rakentamista suorastaan anteeksiantamattomina tekoina. Usein tällainen vastustaminen on vain kehityksen ja elämän jatkumisen esteenä.

Oletko sinä koskaan tehnyt tekoa, jota joku toinen piti anteeksiantamattomana? Tai oletko itse sanonut, ehkä kiivastuneena, ettet ikinä anna anteeksi? Mikä saa ihmisen toimimaan tai sanomaan niin, ja mikä olisi niin paha teko tai vääryys, että se katkaisisi välit jopa omiin lapsiin tai vanhempiin?

Historiasta löytyy mm. suurten egojen taisteluja, jotka ovat katkaisseet ihmissuhteita. John Lennon ja Paul McCartney onneksi saivat välinsä kuntoon.

Normaaliin kasvatukseen kuuluu opettaa ja oppia sekä anteeksipyytämisen että -antamisen jalo taito. Kun sisarukset riitelevät, sanailevat tai haukkuvat toisiaan, vanhempi tai kasvattaja sanoo: ”Nyt pyydät anteeksi, ja sinä annat anteeksi.” Rauhassa ja maltilla selvitetään riidan aihe auki, löydetään syy ja selitys teolle ja sanoille. Monesti molemmista osapuolista löytyy syy tapahtuneeseen.

Anteeksipyytämisen lisäksi yhtä tärkeää on saada anteeksi, saada rauha. Efesolaiskirjeen 4 luku opettaa meitä: ”Älkää antako auringon laskea vihanne ylle.” Toisin sanoen, riidat on hyvä ratkoa ennen nukkumaanmenoa ja ennen eroa.

On paljon vaikeampaa tallustaa tätä jo muutenkin haastavaa elämänpolkua ilman, että pyytäisi ja antaisi toiselle anteeksi. Olisi vaikeaa mennä eteenpäin. Teot ja sanat ovat kuitenkin jollain tasolla anteeksiannon arvoisia. Anteeksianto helpottaa elämää, sydäntä ja sielua.

Ja mitä tulee vastarannan kiiskenä, jatkuvan kehityksen ja muutoksen vastustajana olemiseen, niin eiköhän olisi aika antaa anteeksi itsellekin. Että silloin, kun viimeinen päivä koittaa, viimeinen laulu on laulettu, kaikki maallinen on eletty, ja aurinko on viimeisen kerran laskenut, olisi rauha.

Pyydä, anna ja saa anteeksi. Elämä jatkuu, ehkä hitusen parempana.