Positiivisinta syksyssä

Kesää ihannoivat ihmiset pettyvät joka vuosi, kun ilma harmaantuu samaa tahtia auringon lämmittävien säteiden vähenemisen kanssa.

Syksy on kuitenkin urheilussa monella tavalla hienoa aikaa.

Kesäsarjat lähestyvät kohti ratkaisuja, ja talvilajit aloittavat kautensa.

Syyskuussa on penkkiurheilijoille tarjolla tapahtumia lähes ongelmaksi asti.

Sport aloitti kautensa viikonloppuna tuplaottelulla. Perjantaina tuli tappio, mutta lauantaina kotijäällä kaatui taas kerran Tappara.

Selvää on, että Sport ei tällä kaudella yleisöä liiemmin mielistele viihdyttävyydellä, vaan Risto Dufvan johdolla mennään työ ja tulos edellä. En usko, että monikaan tästä pelihousujaan repii, vaan kansa vaatii jo menestystä, tyylistä riippumatta.

Suuri helpotus monelle on se, että katsojat ovat jälleen tervetulleita halliin. Toinen perättäinen kausi ilman katsojia olisi ollut jo liikaa.

Lauantaina Red Army jäi katsomoon yli 10 minuutin ajaksi ottelun jälkeen, ja joukkue palasi jäälle heitä kiittämään. Tällaiset hetket ovat niitä pieniä suuria juttuja kaikille.

Vepsu puolestaan on vahvasti taistelemassa sarjanoususta. Kun kaksi ottelua on vielä jäljellä ennen jatkosarjoja, on VPS mukavasti kolmantena.

Suora nousu voi olla jo karannut käsistä, mutta karsintapaikkaan on kaikki mahdollisuudet olemassa.

Kolmen sakkiin pääsy takaisi myös yhden ylimääräisen kotiottelun jatkosarjaan, mikä on taloudellisestikin aina kiva plussa.

Mailattaret ottivat myös ison askeleen kohti Superpesistä.

Niukka vierasvoitto Siilinjärveltä vei Mailattaret 0-2 johtoon sarjassa, mikä kenties jo huipentuu tulevana lauantaina Hietalahdessa.

Mielenkiintoista on myös nähdä, miten naisten lentopallossa Vaasan Kiisto pärjää ykkössarjassa. Syksyn pelit alkavat sunnuntaina Variskalla.

Sekä pesäpallo että lentopallo ovat Vaasassa hyvin perinteisiä lajeja. Molemmissa kaivattaisiin kieltämättä pitkästä aikaa joukkueita pääsarjaan asti.

 

Pasi Roimela