Kivisotaa ja kielirajan ylityksiä

Yksi lapsuuteni koulumatkojen löyhistä rutiineista oli kivisota naapurikoululaisten kanssa.

Välikohtaukset tapahtuivat Suvilahden silloisen ruotsinkielisen ala-asteen liepeillä, tuttavallisesti hurrikoululla. Kyseessä oli siis tavallaan kielipoliittinen konflikti.

Kivisota saattaa kuulostaa rajulta, joten täytyy esittää lieventäviä asianhaaroja.

Vastapuolella oli ystäviäni, joten kivet pysyivät pieninä ja heittovoimakkuus sen verran maltillisena, että kehtasi illemmalla mennä soittamaan ovikelloa.

Myöhempää hyvinvointia ajatellen oli onni, että touhu pysyi leikin asteella. Suvilahdessa nimittäin vaikutti muun muassa Mathias Klockars, joka voitti myöhemmin MM-hopeaa potkunyrkkeilyssä.

Perimmäisestä harmittomuudestaan huolimatta kivisodat ikävä kyllä myös heijastelivat ajan todellisia jakolinjoja.

Minua vähän vanhemmat muistelevat, että joskus muinoin Vaasan keskusta oli viikonloppuisin kuin kylmän sodan aikainen Berliini, jossa entisen Keltsun ympäristö oli ruotsinkielisten valtakuntaa, tori taas suomenkielisten hallinnassa.

Onnea matkaan sille, joka yrittää selittää moisia reviirikäytäntöjä nykynuorisolle.

Nykyään kaksikielisyys ei onneksi aiheuta samanlaisia intohimoja kuin menneinä vuosikymmeninä.

Vaasassa puhutaan noin sataa eri kieltä, eikä keskisuuressa kaupungissa kannata tuhlata energiaa turhiin kylätappeluihin.

Kulttuurin puolella vanhat jakolinjat ovat olleet sitkeässä, sillä esimerkiksi kirjallisuudessa kieli on väkisinkin pääasia. Ilahduttavia poikkeuksiakin kuitenkin on.

Helsingin kirjamessuilla eräs pitkän linjan kirjallisuusvaikuttaja kysyi: ”Nähdäänkö Littfestissä?”

Moiset heitot vaikuttavat yllättäviltä, sillä omassa päässäni kyseinen tapahtuma on edelleen tavallaan vaasalaisten oma juttu.

Runoilija Ralf Andtbackan aloittama Littfest on kuitenkin vuosikymmenien aikana muodostunut maanlaajuisesti tunnetuksi kirjallisuustapahtumaksi, jonka eksoottisuus syntyy nimenomaan aidosta kaksikielisyydestä.

Toinen kielirajoja ylittävä instituutio on jo pitkään ollut kulttuurinäyttämö Ritz.

Vanhan elokuvateatterin tilat Kirkkopuistikolla on otettu monikieliseen käyttöön niin luontevasti, ettei asiaa tule oikeastaan edes ajatelleeksi.

Joskus pienille kielisodille voi edelleenkin olla aihetta, mutta silloin kannattaa pitää huumorintaju mukana.

Mallia voi hakea esimerkiksi Wasa Teaterissa pyörivästä Botnia Paradise -musikaalista, jossa suomen- ja ruotsinkielisiä kivitetään niin tasapuolisesti, että vahingonilo kompensoi pahimpia osumia.

Kirjailija