Potilas virkoaa vihdoinkin

Kun pitelin käsissäni ensimmäistä uutta Vaasa-lehteä, etusivun ulkoasu heitti hetkeksi 1980-luvulle.

Jälkikäteen ajateltuna kotikaupunki tuntui tuolloin jotenkin voittamattomalta. Oli Vaasan lääni, Vaasanlaivat ja itsestään selvä tunne siitä, että suunta on ylöspäin ja perusta vakaa kuin Vapaudenpatsaalla torin poskessa.

Kaupunki täynnä esikuvia

Tunne meni paljon julkisia puitteita syvemmälle. Alakulttuurikuplassa se tarkoitti Welmun järjestämiä keikkoja ja niiden reunamilla pyöriviä musiikkipiirejä. Tavallaan itsestäänselvyytenä pidettiin sitä, että yksi Suomen tärkeimmistä punk-lehdistä oli vaasalaisen Jantsa Kärkkäisen toimittama Toinen Vaihtoehto.

Kaupungissa riitti teineille myös esikuvia, jotka näyttivät, että asioita voi saavuttaa muutenkin kuin sillä vanhalla tyylillä eli muuttamalla Helsinkiin ja käymällä kotikonnuilla vain huomauttamassa, että teillä on muuten pienet piirit.

Tukkahevibändi Wild Forcen video pyöri Sky Channelilla ja MTV Europella. Vaasalaisista aiheista musisoiva Klamydia keikkui valtakunnallisten listojen kärjessä.

Kerran kuulin sivusta, kun Jorma Ojaharju luennoi elokuvateatteri Adamsin portailla ympärilleen kertyneelle hoviväelle. Kyseessä ei ollut salakuuntelu, sillä Jompan puhe tunnetusti kantoi, mutta muistan miettineeni, että tuossa on ihan oikea kirjailija.

Ontto kaiku kulisseissa

Jostakin 1990-luvun puolivälistä alkoi kummallinen henkinen hyytyminen. Vaasan lääni pilkottiin. Laivaliikenne Ruotsiin hiipui. Valtiovalta lakkautti toimipisteitä ja siirteli virastoja muualle. Legendaarisen keikkapaikka Club 25:n tilalle rakennettiin senioriasuntola.

Taloudellisesti Vaasa kai porskutti, mutta kulissien alla oli ontto kaiku. Tilanne jatkui niin pitkään, että sitä alkoi pitää luonnontilana.

Piristymisen merkkejä

Onneksi pysyvää on vain muutos. Vaasan ilmeisimmät hyvät uutiset ovat kaikille tuttuja otsikoista, mutta hiljaisempiakin signaaleja on havaittavissa.

Kävin kesällä Wasalandiassa. Söin jäätelöä kirkkaassa auringonpaisteessa ja mietin, että jos jonkin kaupungin alamäelle pitäisi keksiä vertauskuva, ränsistyvä huvipuisto haalistuvine väreineen olisi aika hyvä sellainen.

Paitsi, että värit eivät olleet haaleita eikä huvipuisto tyhjä. Katukulttuuri ry oli kaupungin tuella muuttanut paikan Graffitilandiaksi, suureksi ulkoilmataidenäyttelyksi, joka veti yleisöä ympäri Suomen.

Muutaman kivenheiton päässä satamassa laivaliikenne oli elpynyt, jopa ottamassa lisäkierroksia. Voi olla, että kesä ja jäätelö vaikuttivat asiaan, mutta tuli vahva tunne, että pitkään nuokkunut potilas on virkoamassa.

Marko Hautala

Kirjailija