Rohkeasti ammattiunelmia kohti

Havahduin hetki sitten siihen, että olen ammatissa, josta olen vuosia haaveillut ja jossa koen olevani lahjakas.

Vielä muutama vuosi sitten en olisi ikinä uskonut kirjoittavani pääkirjoitusta lehteen.

Rakkaus kirjoittamiseen kumpuaa niistä ajoista, kun opin kirjoittamaan. Keksin lyhyitä tarinoita, joita tavasin pienen pieneen, lukolliseen muistikirjaani.

Vaari sanoi, että olisi kirjoitettava ja luettava vielä sujuvammin. Isä muisti kertoa kaikille, kuinka hänen tyttärellään on luokan paras käsiala ja ainekirjoitus.

Äiti luki tarinoitani hikikarpalot ohimolla miettien, pitäisikö huolestua, kun kouluikäinen kirjoittaa tytöstä, joka korjaa omat koinsyömät verhonsa.

Kun pääsin Vaasan yliopistoon lukemaan viestintää, tuntui, että ovet avautuivat.

Samalla tajusin, ettei opiskelu valmistaisi minua mihinkään tiettyyn ammattiin. Jalka oli hivutettava oven väliin työelämässä, jossa kilpailu paikoista on muutoinkin kovaa.

Nyt päättymässä olevan, pitkäksi venyneen kesätyörupeaman aikana olen ollut toimittajana I-Medioiden julkaisemissa lehdissä: paikallislehdessä Jurvassa, maakuntalehdessä Vaasan toimituksessa ja uudessa ja vanhassa kaupunkilehdessä Vaasassa.

Vaasa-lehden uudistusprojekti on ollut harvinainen tilaisuus.

Vaikka töitä on tehty hiki hatussa, on ollut ihanaa saada hyvää palautetta teiltä lukijoilta. Teillehän me tätä teemme, joten voin todeta, että hyvä tuli!

Nuorelle toimittajalle tämä on ollut huikea tilaisuus nähdä ja kokea alaa.

Olen erityisen kiitollinen työn kautta tapaamistani ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Harvassa työssä pääsee näkemään ja kuulemaan näin paljon.

Tässä viidennessä Vaasa-lehdessä on nostettu esille nuoria, jotka ovat toteuttaneet Sydän Vaasa -nimisen projektin.

On mahtavaa nähdä, kuinka paljon he jo opiskeluvaiheessa osaavat.

Eniten kuitenkin kiinnitin huomiota paloon, joka nuorten sisällä roihuaa.

He ovat tarttuneet rohkeasti työhön, eivätkä pelänneet mahdollista epäonnistumista.

Myös syksyn ylioppilaskirjoitukset on saatu pakettiin. Lukion abivuosi on jännittävää aikaa: se merkitsee tietyn aikakauden loppumista ja uuden alkua.

Ylioppilaskirjoituksissa abiturientit kokevat sekä onnistumisia ja epäonnistumisia.

Muistan omasta äidinkielen tekstitaidon kokeestani, kuinka viimeisellä minuutilla vedin vahingossa kokeeseeni kynällä rastit luonnospaperin sijaan.

Siinä kyyneleet silmissä koitin kumittaa koetta siistimmäksi, mutta tuhruahan siitä tuli.

Arvosana jäi hiuskarvan päähän laudaturista. Se oli silloin maailmanloppu, mutta siitäkin päästiin yli. Ja nuorimmille lukijoille tiedoksi: kyllä, kokeet kirjoitettiin ennen käsin konseptipaperille.

Epäonnistumiset kuuluvat olennaisena osana kehittymiseen, sillä niistä opitaan. Unelmien saavuttaminen vaatii uurastamista, periksiantamattomuutta ja rohkeutta.

Toivon, että jokainen nuori, vanha, pikkuvanha ja nuorenmielinen kuuntelisi omaa ammatillista paloaan ja uskaltaisi seurata sitä.

Uuteen ammattiin voi kouluttautua koska tahansa. Työikä on pitkä aika tehdä työtä, josta ei pidä.

Riikka Ilmonen