Muut

Niko Hovisen blogi osa 5 – Kolme kovaa vieraspeliä

Kuva: Jarno Pellinen
  • Vaasa

Liigan runkosarjaa on ensi viikon jälkeen meidän osalta pelattu kolmasosa. Vaasan Sportilla on vielä 3 peliä jäljellä ennen maajoukkuetaukoa.

Ohjelmassa on siis vielä ennen taukoa pitkä vierasreissu, joka alkaa meidän osaltamme keskiviikkona Turussa ja jatkuu siitä Helsinkiin sekä Mikkeliin.

Itse jouduin olemaan hiljattain pari viikkoa sivussa loukkaantumisen takia, mutta oli mukava päästä takaisin pelaamaan viime lauantain kotiottelussa, vaikka ei voittoa tullutkaan joukkueen hyvästä pelistä huolimatta.

Mutta sellaista se jääkiekko välillä on. Tulee loukkaantumisia, tappioita, voittoja.

Henkistä vuoristorataa

Pitkä kausi on yleensä sellaista henkistä vuoristorataa, ja pelin tulos ohjaa omaa mielentilaa todella paljon.

Varsinkin silloin, kun tuloksenteko on vähän nihkeämpää, on hyvä nähdä tuloksen taakse.

Viime aikoina emme ole ehkä pystyneet ottamaan samaan malliin voittoja kuin aikaisemmin, mutta mielestäni joka ilta olemme kuitenkin kamppailleet voitosta.

Joka kausi tulee tietynlaisia jaksoja kaikille joukkueille. Me olemme ehkä kamppailleet vähän maalinteon kanssa viime aikoina.

Jätkien kanssa reissuun

Tämä viikko on iso viikko meille. Kolme kovaa vieraspeliä ja sen jälkeen päästään viikoksi lataamaan akkuja.

Itse ainakin odotan innolla, että päästään jätkien kanssa reissuun ja viettämään aikaa yhdessä.

Tämmöiset pidemmät vierasreissut ovat aika harvinaisia, mutta minun mielestäni ne tekevät joukkueen kemian kannalta oikein hyvää, kun voidaan välipäivinä viettää aikaa yhdessä myös jäähallin ulkopuolella.

Sairaslomalla ulkopuolinen olo

Lyhyt sana vielä loukkaantuneena olemisesta. Se on ehkä henkisesti rankinta tässä ammatissa.

Vaikka sairasloma olisikin vain viikon tai kaksi, on pelaajana äärimmäisen raskasta katsoa oman joukkueen pelejä telkkarista, kun haluaisi itse olla mukana pelaamassa.

Siinä helposti tulee vähän ulkopuolinen olo, kun joutuu olemaan joukkueen toiminnasta sivussa ja joudut menemään päivät eri aikataululla.

Mutta eihän se todellisuudessa näin ole.

Se on vain sitä omaa ajatuspainia ja valitettavasti loukkaantumiset kuuluvat tähän ammattiin.

Mutta toivottavasti pysytään nyt terveenä ja tietenkin viikon päästä tuleva taukokin tekee hyvää. Silloin kaikki voivat vähän parannella kolhujansa.

Maanantai ja tiistai harjoitellaan vielä Vaasassa ja sitten reissun päälle hakemaan pisteitä.

Nähdään parin viikon päästä.

Pappi

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka