Annoin kerran Sisä-Suomessa asuvalle äidilleni syntymäpäivälahjaksi puolipäiväretken Raippaluotoon. Ajelimme pitkin poikin saarta. Lounas ja kahvitkin nautittiin. Retki tuntui olleen mieluisa, ja äiti vaikuttui saaren maisemista ja tunnelmasta. Oli hyvinhoidettuja pihoja, vanhoja taloja, idyllistä maalaismaisemaa, mutta myös vaikuttavia merenrantoja, ulkosaariston tuulta ja vanhoja venesatamia.
Hän luonnehti, että ihan kuin ulkomailla olisi ollut.
Tässä lehdessä (s. 4–5) on juttu kesäiseltä kierrokselta Raippaluodosta. Jäi vaikutelma, että matkailullisesti kaikki potentiaali ei siellä ole käytössä. Toisaalta saaren charmi on myös sitä, että meininki on aitoa, eikä kaikki ole loppuun asti tuotteistettua.
Matkailun näkökulmasta on menty eteenpäin koko ajan. Tuli vierailukeskus Maailmanperintöportti sillan kupeeseen. Klobbskatassa on kehitetty vierasvenesataman ja asuntovaunuparkin palveluita. Visit Vaasan kautta autotonkin voi nyt lähteä bussilla maailmanperintöalueelle.
Korona-aikana kotimaanmatkailu ja luontokohteet vetivät hyvin. Muutamilta yrittäjiltä tuli viestiä, että kävijöitä on ollut tänä kesänä vähemmän. Nyt matkustetaan taas ulkomaille ja kaikenlaisten tapahtumien runsaus vie väkeä.
Toisaalta taas Maailmanperintöportilta kerrottiin, että alkukesä oli jopa vilkkaampi kuin vuosi sitten. Varsinkin ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja on näkynyt. Kunpa ihmiset jatkaisivat sillalta eteenpäinkin!
Ponnisteluja pitää joka tapauksessa tehdä, ettei maailmanperintöalue jää unholaan ihmisten matkasuunnitelmissa.
Yksi saaren matkailutapaus on surullinen. Lasi-igluista tunnettu Kalle’s Inn meni konkurssiin pari viikkoa sitten.
Se valittiin parhaaksi pohjoismaiseksi ulkoilmakohteeksi Berliinin matkamessuilla vuonna 2019 ja Vuoden matkailuyritykseksi Suomessa vuotta aiemmin.
Kalle’s Inniin vievä tie Klobbskatin kalasatamassa on nyt puomin ja lukoin suljettu, mutta eipä sinne ennenkään tavallisella tallaajalla ollut asiaa. Paikka 40 hengen savusaunoineen oli suunnattu yritysten bisnesvieraille ja varakkaille ulkomaan turisteille.
Olin juttukeikalla siellä puolitoista vuotta sitten, kun koronapandemia oli jo murjonut toiminnan liki nolliin (Ilkka-Pohjalainen 27.1.2021).
Oli pakkasta, viimaa ja kinostunutta lunta, mutta näkymät lasi-igluista avomerelle olivat silloinkin mykistävät. Sisällä oli lämmintä ja ylellistä: lattialämmitys, suihkut, minibaari ja moottoroidut sängyt, tyylikkäät ja laadukkaat vuodevaatteet. Ihmettelin, miten sellaista luksusta voikaan olla niin karuissa oloissa!
Rahalla saa. Kahdeksan lasitaloa on suunniteltu ankariin oloihin. Jokainen maksoi kuulemma yhden omakotitalon verran.
Kalle’s Innin toiminta loppui jo viime kesän jälkeen, eikä se ole mennyt kaupaksi edes alennettuun 1,5 miljoonan hintaan. Paikka on upea, mutta sen pyörittäminen valtava haaste. Koronapandemia romutti koko toimintaidean, eikä tilanne ehkä palaudu.
Voi vain kuvitella ylläpitokustannuksia ja sähkölaskujen summia. Ja mistä niin kauas saaristoon saa riittävästi henkilökuntaa vaativia asiakkaita palvelemaan?
Olisipa joku Kalle’s Innissä vierailleista kansainvälisistä miljardööreistä heittänyt avustusta aluksi vaikka 20 miljoonaa.