Pääkirjoitus

Neuvoja elämänpolun varrelle

story-image
Kuva: Jarno Pellinen
  • Anne Laurila

Viikonloppuna juhlittiin monen valmistumista ammattiin tai ylioppilaaksi pääsemistä.

Kouluissa, kodeissa ja muissa juhlapaikoissa pidettiin koskettavia puheita ja annettiin nuorille neuvoja.

Tässäpä joitakin ajatuksia elämänpolun varrelle, niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Me ihmiset saamme erilaiset eväät elämänpolulle, mutta ne kaikki ovat aivan yhtä arvokkaita. Jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan.

Joskus sen ymmärtää vasta jälkeenpäin, mihin polku johtaa ja miksi juuri minä olen sillä polulla.

Olipa polku tietoisesti valittu tai sille on joutunut sattuman oikusta, se toivottavasti johtaa hyvään ja omannäköiseen elämään.

Näin vanhana uskallan jo sanoa, että esimerkiksi lukion tai ammattiopiston todistuksilla ja papereilla ei ole onnellisuuden kannalta kovinkaan paljon merkitystä. Eikä silläkään, mikä yliopistossa on kandityön tai pro gradun arvosana.

Tärkeää on, löydätkö alan ja ammatin, jossa koet viihtyväsi. Ja että löydät mielekästä tekemistä työn tai opiskelun vastapainoksi.

Jos tuntuu, että lapsesta asti haaveilemasi ammatti ei lopulta olekaan sinun alasi, kokeile ja etsi paikkaasi. Elinikäinen oppiminen on päivän sana, ja voit muuttaa polkusi suuntaa vielä moneen kertaan. Lopulta löydät oman tiesi varmasti, luota siihen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Muista, että sinä olet sinulle tärkein. Muut ja muiden toiveet tulevat vasta sen jälkeen.

Toivottavasti et uuvu tai pala loppuun siksi, että suoritat elämääsi jonkun toisen odotusten mukaan.

Opettele tuntemaan ja ymmärtämään häntä, jonka näet peilistä.

Ole hänelle armollinen, älä vaadi liikaa. Suhtaudu myös muihin avoimesti ja suvaiten.

Murheita ja vastoinkäymisiä mahtuu jokaisen elämään. Välillä niitä on enemmän kuin jaksaa kantaa. Sellaisina hetkinä anna itsellesi lupa olla vähän rikki, ja anna itsellesi aikaa toipua.

Muista, että jokaisella on omat huolensa ja taistelunsa, joista sinä et tiedä yhtään mitään. Eikä sinun tarvitse kaikesta tietääkään.

Älä suotta vertaa itseäsi muihin. Se on turhaa. Hae omia juttujasi ja uskalla antaa niiden kantaa sinua.

Vaali elämää. Jokainen on joskus hukassa, ja välillä sopii pööpöillä ja hiukan mokaillakin, mutta älä haaskaa aikaasi hölmöilyissä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pidä itsestäsi huolta. Liiku, myös luonnossa. Sieltä saat modernin hälykiireyhteiskunnan melskeissä rauhaa ja tilaa ajatuksille.

Pyri muutenkin kohti asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Tee niitä yksin tai seurassa, jossa viihdyt. Luovu ihmissuhteista, jotka vievät energiaa enemmän kuin antavat.

Palkitse itsesi, kun olet saavuttanut jotain, vaikka se olisi kuinka pientä.

Mutta varsinkin, kun saavutuksesi on jotain merkittävää, esimerkiksi kun olet valmistunut koulutuksesta, saanut uuden työpaikan, kun olet vihdoin selvinnyt sotkuisen parisuhteen päättymisestä tai saanut työurasi päätökseen ja päässyt eläkkeelle.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka