Uutiset

Big band -musiikki soi Ritzissä

Wasa Groove Unit tulkitsee Paul Ankan Rock Swings -levyn konsertissaan
Wasa Groove Unit tulkitsee Paul Ankan Rock Swings -levyn konsertissaan
Kuva: Pia Ahonen
  • Vaasa

Wasa Groove Unit esittää tulevana lauantaina Ritzissä maailmankuuluja hittejä tavanomaisista poikkeavina versioina.

Vuonna 2013 perustettu, big band -musiikkia soittava yhtye esittää konsertissa kokonaisuudessaan Paul Ankan albumin Rock Swings (2005).

Albumilla Anka tulkitsee muun muassa Van Halenin biisin Jump, Bon Jovin hitin It´s my life ja Survivor-yhtyeen Eye of the tigerin.

– Albumi sisältää tunnettuja rock- ja popsävellyksiä 1980–90-luvuilta, eritoten Paul Ankalle ja hänen big bandillensa sovitettuna. Anka on käytännössä kiertänyt koko maailman tätä ohjelmistoa esittäen ja vielä kymmenen vuotta sitten hän esitti kokonaisuuden myös Helsingissä, kertoo Wasa Groove Unitin kapellimestari Pertti Ahonen tiedotteessa.

Big band -musiikki yhdistetään usein 1930–40-lukujen swing-musiikkiin. Wasa Groove Unit tahtoo laajentaa käsitystä big band -musiikista.

Ennen korona-aikaa orkesteri ehti konsertoida ahkerasti Elvis Presley -teemalla. Nyt työn alla on Ankalle sovitettu musiikki.

– Esitämme kappaleet Rock Swings -levyn mukaisina alkuperäissovituksina. Se on kattaus sovituksia, joihin samanaikaisesti nivoutuu intohimoisen suuria soundeja ja herkkiä sävyjä, kertoo laulusolisti Pia Ahonen Erickson.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

31 soittajaa

Pertti Ahonen on toiminut orkesterin kapellimestarina sen perustamisesta lähtien.

Vuosien saatossa hänen kantavana ajatuksenaan on ollut tuoda orkesterin harjoiteltavaksi kappaleita, jotka motivoivat muusikoita jatkuvasti kehittämään soittoaan.

Wasa Groove Unit koostuu 31 ammattimuusikosta ja harjaantuneista amatööreistä, jotka ovat 15–65-vuotiaita.

Rekisteröity yhdistys harjoittelee kurssimuotoisesti Alma-opiston alaisuudessa.

Rock Swings -konsertti Vaasan Ritzissä la 21.5. klo 19.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka