Uutiset

”Eturivin taistelija”– Minna Martikainen on aloittanut Vaasan yliopiston rehtorina

– Tässä työssä pitää olla päättäväisyyttä, taistelutahtoa ja positiivista elämänasennetta. Tapanani on johtaa läheltä, ei kaukaa. Olen eturivin taistelija kyynärpäät savessa, sanoo Minna Martikainen.
– Tässä työssä pitää olla päättäväisyyttä, taistelutahtoa ja positiivista elämänasennetta. Tapanani on johtaa läheltä, ei kaukaa. Olen eturivin taistelija kyynärpäät savessa, sanoo Minna Martikainen.
Kuva: Jarno Pellinen
  • Tiina Juujärvi

Huippu-uran tehnyt Vaasan yliopiston uusi rehtori koki traagisen perhetapahtuman, mikä antoi hänelle kyvyn aistia tarkasti toista ihmistä.

– Tiesin sydänsairaudesta. Mutta nuorena ihminen suhtautuu niin, että tukka takana ja elämä edessä, sanoo Minna Martikainen ja tarkoittaa edesmenneen miehensä vaikeaa sydänsairautta.

Martikaisesta tuli vuoden alussa Vaasan yliopiston uusi rehtori. Hän on ensimmäinen Vaasan yliopiston rehtori, joka on myös opiskellut ja työskennellyt siellä.

Martikainen on ollut vararehtorina Vaasan yliopistossa, ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenilla sekä Lappeenrannan–Lahden teknillisessä yliopistossa (LUT).

Huippu-urasta huolimatta hän on yksityiselämässään painajaisen läpikäynyt perheenäiti, joka synnytti vauvan, kun hänen miehensä oli sairaalassa. Kun tyttövauva oli viisi viikkoa vanha, äiti jäi leskeksi kahden lapsen kanssa.

Se antoi hänelle kyvyn kuunnella ja aistia muita, mikä näkyy hänen toiminnassaan vieläkin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Martikaisen tausta

Martikainen syntyi kesäloman aikana Suomessa. Hänen vanhempansa olivat töissä Ruotsissa, ja kuuden päivän ikäisenä vauva matkusti kantokopassa takaisin Etelä-Ruotsiin. Hän vietti Ruotsissa muutamia lapsuusvuosia, mikä sai kielen tarttumaan hyvin.

Ruotsista perhe muutti Pohjois-Pohjanmaalle Ylivieskaan, jossa he pitivät maitotilaa. Koulussa hän piti matemaattisista aineista ja lähti opiskelemaan rahoitusta ja laskentatoimea Vaasan yliopistoon, jonne jäi myös töihin.

Myöhemmin hän oli töissä Helsingin kauppakorkeakoulun tutkimusyhtiössä ja Laurea-ammattikorkeakoulussa.

Laureasta hän hakeutui Lappeenrantaan LUT-yliopistoon rahoituksen professoriksi. Hänestä tuli yliopiston kansainvälisyydestä vastaava vararehtori. Hän asui Sipoossa ja kulki sieltä Lappeenrantaan monta kertaa viikossa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Johtajanpaikka

Martikaisesta alkoi kuitenkin tuntua, että hän halusi olla enemmän kotona, ja siirtyi Aalto-yliopiston laskentatoimen professoriksi.

– Oli käsillä viimeiset vuodet, kun kaikki kolme lasta asuivat kotona. Se oli hyvä päätös ja antoi perheaikaa.

Sitten ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin rehtori haki professoria ja tiimiinsä uudistajaa ja kysyi Martikaista.

– Oli iso yllätys, kun minut kutsuttiin Hankenin professoriksi ja vararehtoriksi. Mielestäni en osannut ruotsia tarpeeksi hyvin, mutta hän sanoi, että siellä kaivataankin uusia ajatuksia. Ruotsinkielisiä heillä on talo täynnä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Energinen johtaja

Oli iso päätös lähteä Hankenin professuurista, mutta kun Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto otti yhteyttä, Vaasa houkutti Martikaista. Kuusisto tarvitsi tutkimuksesta vastaavaa vararehtoria.

– Pääsin kehittämään minulle tärkeää asiaa ja Vaasan yliopistoa.

Martikainen tuli Vaasaan vararehtoriksi ja aloitti tämän vuoden alussa rehtorina.

Yliopisto sai hänestä johtajan, joka on iloinen ja energinen, mutta hiljainen silloin, kun kuuntelee saadakseen selville toisten ajatukset.

– Olen käynyt läpi paljon vaikeuksia, mikä on tuonut mukanaan sitä, että ymmärrän toisia ja näen toisen mielentilaa hyvin.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Asiat pitää hyväksyä

Uransa alussa Vaasan yliopistossa Martikainen tapasi siellä lahjakkaan taloustieteilijän Teppo Martikaisen, jonka kanssa perusti perheen ja lähti Etelä-Suomeen töihin.

Teppo Martikainen eteni urallaan nopeasti ja pääsi Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professoriksi, mutta menehtyi sydänsairauteen 35-vuotiaana. Pariskunnan poika oli kolme ja puoli vuotta ja tyttövauva viiden viikon ikäinen.

– Menin päivä kerrallaan. Lapset olivat kantava voima, ja heistä piti huolehtia. Päätin, että asia on hyväksyttävä.

Hän ei halunnut lapsilleen sitä, että heidän jäljelle jäänyt vanhempansa ripustautuu menetykseen.

Hän on pohtinut, että kaikki tapahtunut vaikutti lapsiin ja heidän elämänkatsomukseensa. Vanhempi työskentelee lääkärinä ja nuorempi opiskelee samaa alaa.

Kuoleman jälkeen Martikainen oli töissä Helsingin kauppakorkeakoulussa, mutta työ oli hankalaa yksinhuoltajalle.

Hän pääsi Laurea-ammattikorkeakouluun rahoituksen yliopettajan paikkaan. Myöhemmin hän tapasi uuden miehen ja sai kolmannen lapsen. 16-vuotias asuu vielä kotona Sipoossa.

Yksityiselämässä tyydytystä tuo perhe.

– Se on syvin kiitollisuudenaiheeni. Asiat olisivat voineet mennä toisin, mutta jossittelu on turhaa.

Martikainen ajattelee, että huonoihin asioihin jääminen on taakka.

– En takerru menneeseen. Emme pääse taaksepäin, joten mennään eteenpäin.

Johtajan työ on jatkuvaa ongelmien taklaamista. Martikainen ratkaisee niitä kuuntelemalla ja selvittämällä, mikä on ongelma ja miten sen voisi ratkaista.

– Neuvotellaan asia selväksi, paiskataan kättä ja mennään positiivisuudella eteenpäin.

Hänellä on asunto Vaasan keskustassa ja koti Sipoossa. Hän aikoo matkustaa Vaasan ja pääkaupunkiseudun välillä, ja Helsingissä on myös paljon työkokouksia.

Uusi pesti ei jännitä.

– Organisaatio on ottanut minut hyvin vastaan.

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka