Arkeologiset kaivaukset Korsholman valleilla Vanhassa Vaasassa jatkuvat ensi viikolla Helsingin yliopiston väitöstutkijan, arkeologi Jan Fastin johdolla. Kaivaukset kestävät 31.5. saakka.
Variskan yläkoulun seiskaluokkalaiset työskentelevät Fastin johdolla maanantaista keskiviikkoon eli 22.–24.5., ja Borgaregatans skolan 8.-luokkalaiset puolestaan torstaina ja perjantaina 25.–26.5.
Sen jälkeen vielä ryhmä kansalaisopisto Alman opiskelijoita pääsee tutkimaan valleja, kun Fast johtaa kurssia Löydä Pohjanmaan muinaisaika.
Varsinaista yleisöpäivää kaivauksilla ei tänä vuonna järjestetä. Yleisö voi kuitenkin mennä katsomaan kaivauksia viikolla 22 eli 29.–31.5. kello 14–16.
Syvemmälle kuin viime vuonna
Viime vuonna Korsholman valleilla aloitetuissa arkeologisissa kaivauksissa päästiin noin metrin syvyyteen maanpinnan alapuolelle.
Suurin osa löytyneistä esineistä on lasia tai keramiikkaa, mutta mukana on myös pronssi-, fajanssi- ja lasiesineistöä, jopa hopeinen äyrin kolikko 1600-luvun loppupuolelta ja ikivanha munniharppu.
Myös teuraseläinten luita sekä kalanruotoja on löytynyt runsaasti, mikä avaa sen ajan yläluokkaisten ruokavalion salaisuuksia.
– Nyt keväällä on tarkoitus mennä syvempään maakerrokseen linnan vallien reunalla, jossa pitäisi olla vanhempia kerrostumia, Fast kertoi Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa huhtikuussa.
Hän korosti, että arkeologiset kaivaukset ovat hidasta puurtamista ja toivoi, että kaivauksia Vanhassa Vaasassa valleilla voidaan jatkaa vielä useiden vuosien ajan.
Kultur-Österbotten toimii kaivausten pääjärjestäjänä yhteistyössä Pohjanmaan museon kanssa. Hanke toteutetaan Suomen kulttuurirahaston tuella.