Uutiset

Katso video: West Side Story tulossa ensi-iltaan Vaasan kaupunginteatterissa, mukana paljon nuoria lahjakkuuksia

West Side Storyssa kahden vastakkaisen jengin nuoret  kohtaavat, eikä mikään voima voi estää heitä rakastumasta. Kuvassa toinen pääpareista, Sofia Arasola ja Petteri Hautala.
West Side Storyssa kahden vastakkaisen jengin nuoret kohtaavat, eikä mikään voima voi estää heitä rakastumasta. Kuvassa toinen pääpareista, Sofia Arasola ja Petteri Hautala.
Kuva: Linus Lindholm
  • Laura Krohn

Klassikkomusikaali West Side Story juhlistaa isosti ja näyttävästi Vaasan kaupunginteatterin 80-vuotisjuhlavuotta.

– Tuotanto on iso ja kallis, mutta toivomme, ettei korona enää vaikuta. Nyt jo näyttää, että musikaali myy todella hyvin. Yleisö on selvästi rohkaistunut taas tulemaan katsomoon, teatterinjohtaja Seppo Välinen iloitsee.

Hän uskoo West Side Storyn vetoavan laajaan katsojakuntaan.

– Se on monen sukupolven musikaali. Vanhempi väki tuntee musiikin, mutta tarina kertoo nuorista, joten se toivon mukaan kiinnostaa myös nuorempia katsojia. Tämä on universaali tarina, joten se sopii kaikille.

Välisen mielestä West Side Story sopii hyvin juhlavuoteen, jonka teema on juuret.

– Musikaali perustuu Romeoon ja Juliaan, joten olemme syvällä länsimaisen teatterin juurilla. Lisäksi 65 vuotta sitten kantaesityksensä saanut teos muutti musikaaligenreä, joten olemme myös musiikkiteatterin juurilla.

Tanssi ja liike nivoutuvat musiikkiin. Koreografian on tehnyt vierailijana Reija Wäre, joka paraikaa viimeistelee Antti Tuiskun stadionkonsertin koreografiaa.
Tanssi ja liike nivoutuvat musiikkiin. Koreografian on tehnyt vierailijana Reija Wäre, joka paraikaa viimeistelee Antti Tuiskun stadionkonsertin koreografiaa.
Linus Lindholm

Musikaalin teemat ovat ajattomia.

– Teos nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä. Ketkä saavat juurtua meidän kotimaahamme, millaiset kadut tuleville sukupolville annetaan, kuka saa rakastua ja kehen. Tämä väkevä tarina. Kaunis, synkkä rakkaustarina koskettaa.

Välinen ohjaa itse teoksen.

– Musikaali kertoo suurkaupungin sykkeestä ja 1950-luvun New Yorkista, joten ei sitä oikein voi mihinkään muualle sijoittaa. Ei tämä kuitenkaan ole mikään epookki, vaan omaääninen kertomus, hän luonnehtii.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vain ammattilaisia lavalla

Lavalla on 22 näyttelijää. Teatterin omien näyttelijöiden lisäksi tarvitaan myös paljon vierailijoita. Välinen on halunnut käyttää vain ammattilaisia.

– Teos on musiikillisesti niin vaativa. Meillä on tässä mukana paljon nuoria lahjakkaita tekijöitä.

Pääparina, Mariana ja Tonyna, vuorottelevat Sarah Nedergård ja Jussi Lukács sekä Sofia Arasola ja Petteri Hautala. Teatterin verkkosivulta tai lippukassalta voi tarkistaa esiintymisvuorot.

Katso videolta Marian esittäjien tunnelmat. Toimittajana on Anne Laurila, kuvaajana Nea Rantanen.

Nedergård ja Hautala ovat teatterin omia näyttelijöitä, Arasola ja Lukács vierailijoita. Arasola on tehnyt viime vuosina tv-töitä Salatuissa elämissä ja Rantabaarissa, mutta nyt hän on siirtynyt teatterin pariin.

– Se tuntuu kodilta. Tässä teatterissa kaikki tekevät töitä intohimolla ja täysillä.

Jussi Lukács on kotoisin Kauhajoelta ja valmistunut viime vuonna Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta. Hän kertoo, että Tonyn rooliin on paljon samaistumispintaa.

– Olen itsekin toisen polven maahanmuuttaja. Olen kasvanut hyvin pohjalaisessa ympäristössä, mutta vanhempani ovat Unkarista. Siihen kuuluu tietty juurtumattomuus ja tunne, ettei ole mistään kotoisin, Lukács pohtii.

Lukácsin vanhemmat ovat musiikinopettajia Panula-opistossa. Jussi asuu nykyään Tampereella. Hän on ollut mukana Tampereen Työväen Teatterin musikaaleissa, mutta nyt työn alla on ensimmäinen suuri rooli.

– Se on haastava rooli ja paljon vaikeaa laulettavaa, mutta paineita on yllättävänkin vähän, Lukács hymyilee.

Lavalla on 22 näyttelijää: sekä teatterin omia näyttelijöitä että lukuisia vierailijoita.
Lavalla on 22 näyttelijää: sekä teatterin omia näyttelijöitä että lukuisia vierailijoita.
Linus Lindholm

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Laulu kulkee todella ylhäällä

12-henkistä orkesteria johtaa teatterin kapellimestari Sauli Perälä. Suuri orkesteri tuo soundiin massiivisuutta ja muhkeutta.

Leonard Bernsteinin musiikki itsessään on niin monitahoista, ettei sitä pysty pienemmällä porukalla soittamaankaan. Musikaali oli ilmestyessään ennenkuulumaton sekoitus klassista, jazzia ja lattaria. Hienoja, kauniita ja maagisia musiikillisia teemoja, Perälä kuvailee.

Perälän vastuulla on ollut myös laulajien valmennus ja harjoituttaminen.

– Meillä on kaksi erilaista pääparia, joita ei ole yritettykään tasapäistää, vaan on käytetty erilaisia, kullekin sopivimpia laulutekniikoita.

Musiikissa lauletaan ajoittain todella ylhäältä.

– Olemme keskittyneet siihen, miten sen voi tehdä mahdollisimman taloudellisesti. Esityskaari on pitkä, joten äänen pitää kestää, Perälä sanoo.

Musikaalin suunnitteluryhmässä vierailee valtakunnallisia kärkinimiä: koreografi Reija Wäre ja lavastaja Teppo Järvinen. Puvut on suunnitellut oman talon Paula Varis, äänet Niklas Nybom ja valot Olli Haakana.

West Side Storyn kaksoisensi-ilta on Vaasan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 16.–17.9.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka