Uutiset

Kunnianhimoisen yrittäjäkaksikon rakkaus ruokaan heräsi jo nuorena – Hejm äänestettiin Vaasan parhaaksi ruokaravintolaksi

Simon Selin ja Mattias Åhmanin mukaan Kalaranta on täydellinen paikka ravintolalle: meren ääressä, kulkureittien varrella ja ympärillä on muitakin ravintoloita, joilla jokaisella on oma juttunsa.
Simon Selin ja Mattias Åhmanin mukaan Kalaranta on täydellinen paikka ravintolalle: meren ääressä, kulkureittien varrella ja ympärillä on muitakin ravintoloita, joilla jokaisella on oma juttunsa.
Kuva: RIIKKA ILMONEN
  • Riikka Ilmonen

Mattias Åhman ja Simon Selin kerkeävät hetkeksi istahtamaan alas lounasajan päätteeksi. Toinen tulee suoraan keittiöstä ja toisella olisi jo kiire seuraavaan paikkaan.

Asia on kuitenkin mieluinen: Hejm on äänestetty Vaasa-lehden ja Maran yhteistyössä järjestämässä kilpailussa Vaasan parhaaksi ruokaravintolaksi.

Katsoin nuorena vierestä, kun äiti teki ruokaa, ja kokeilin voiko jotain tehdä eri tavalla.
Simon Selin

Yrittäjät ovat ylpeitä nimityksestä ja kiitollisia asiakkailleen ja henkilökunnalleen.

– Meidän juttumme on, ettemme ole ikinä täysin tyytyväisiä omaan tekemiseemme, vaan pyrimme kehittämään itseämme ja tekemään paremmin. Tuloksesta huomaa, että asiakaskuntamme arvostaa sitä, Selin sanoo.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mattias Åhman ja Simon Selin tutustuivat kokkikoulussa.
Kuva: Riikka Ilmonen

Kokin ammatti oli luonnollinen valinta

Yrittäjäkaksikko avasi ravintola Hejmin Kalarantaan vuonna 2019. Neljän ja puolen vuoden aikana he ovat olleet tiiviisti Hejmin ja keskustaan vuonna 2022 avatun Fröj-ravintolan keittiöissä.

– Eka vuosi oli aika hullunmyllyä. Emme tehneet mitään muuta kuin olimme täällä. Mutta tykkäämme tehdä ruokaa ja olla keittiössä. Sen takiahan avasimme oman ravintolan, Åhman toteaa.

Tahti on tuosta tasaantunut, mutta ravintoloitsijoiden kova työpanos on ollut myös suuri vahvuus, he arvioivat.

– Intohimomme ruokaan on tekemisessämme kokoajan läsnä. Olemme päässeet, pystyneet ja jaksaneet olla lähes joka päivä paikan päällä. Se on meidän filosofiamme ja suurin kulmakivemme. Kun pohja on rakennettu hyvin, voimme tulevaisuudessakin tehdä asioita oikein, Selin sanoo.

Hejmissä lähes kaikki raaka-aineet tulevat lähialueen tuottajilta.
Kuva: Hejmin kuva-albumi

Nykyään Mustasaaressa asuva Selin ja Sundomissa asuva Åhman tutustuivat aikoinaan kokkikoulussa. Rakkaus ruoanlaittoon heräsi jo yläkoulussa kotitaloustunneilla.

– Olen aina syönyt paljon ja tykännyt ruoasta, ruokahetki on aina ollut paras hetki päivässä. Katsoin nuorena vierestä, kun äiti teki ruokaa, ja kokeilin voiko jotain tehdä eri tavalla, Selin kertoo.

Idea yhteisestä ravintolasta kyti jo opiskeluaikoina.

– Heitimme vitsiä, että joskus avaamme ravintolan yhdessä, Åhman sanoo.

– Ja noin 10 vuotta myöhemmin siitä tulikin totta, Selin jatkaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hejmin sisustusta voisi kuvailla moderniksi ja skandinaaviseksi. Värit ovat hillittyjä ja sävyt maanläheisiä.
Kuva: Riikka Ilmonen

Vaasan paras paikka ravintolalle

Hejmin konsepti on olla vaasalainen olohuone. Pohjanmaan ruotsinmurteella hejm tarkoittaa kotia.

Ravintolaan kuuluu ravintolasalin lisäksi iso ulkoterassi ja yläkerran kattoterassi sekä yksityistilaisuuksiin tarkoitettu tila.

– Halusimme luoda rennon paikan kaikille, sellaisen, johon itse haluaisimme tulla. Koimme, että sellainen puuttui Vaasasta, Åhman toteaa.

Hejmissä tarjoillaan sekä lounasta että illallista.
Kuva: Riikka Ilmonen

Ravintolassa panostetaan lähituotettuun ruokaan ja lähes kaikki tuleekin lähialueen tuottajilta. Annoksissa yhdistyvät tutut maut sekä yllätyksellisyys.

Paikkana Kalaranta on ollut täydellinen, yrittäjät toteavat. Se ja Sisäsatama luovat yhdessä ravintolakeskittymän, jossa jokainen on hyötynyt toisistaan.

– Toivon, että myynnissä olevalle Farokselle löydetään jatkaja. Luotamme kuitenkin siihen, että olemme tehneet sen verran töitä, että väki löytää tänne, jos esimerkiksi joku toimija lopettaisi, Selin sanoo.

Hejmin asiakaskunta koostuu nuorista eläkeläisiin, ja ravintola vetää väkeä myös Vaasan ulkopuolelta ja ulkomailtakin.

– Joku oli googlannut Suomen ravintoloita ja tullut Vaasaan meidän takia, Selin kertoo.

Ravintoloitsijat ovat hyvillään siitä, että yhä nuoremmat ihmiset tulevat ravintolaan nauttimaan yhdessäolosta. Se trendi on rantautunut Ruotsista Suomeen.

– Emme me olleet ravintolassa, kun olimme nuoria. On uusi juttu, että nuoret menevät ravintolaan eivätkä baariin, Åhman pohtii.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ravintolan saliin mahtuu noin 60 ruokailijaa. Kesäksi avattava terassi vetää 80 henkeä ja yläkerran kattoterassi 58.
Kuva: Riikka Ilmonen

Kattoterassille tulossa uutta

Åhman ja Selin ovat kilpailleet ruoanlaitossa. Åhmanilla on Vuoden kokki -titteli vuodelta 2017 ja Selin sijoittui hopealle viime vuonna.

Yrittäjien taustajoukkoihin kuuluu palkittu kokki Michael Björklund, joka on ravintolan osakas ja toiminut yrityksessä mentorin roolissa. Vakituisia työntekijöitä Hejmissä on 16. Ravintolapäällikkö on Åhmanin puoliso, Anna Åhman, joka parhaillaan on äitiyslomalla.

Tällä hetkellä yrittäjät ovat tyytyväisiä työnsä tuloksiin.

– Katsotaan, tuleeko tulevaisuudessa joku idea, joka on liian hyvä jättää toteuttamatta, Åhman sanoo.

Kattoterassille on joka tapauksessa tulossa jotain uutta kevääksi ja kesäksi, yrittäjät vinkkaavat.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Äänestäjien kommentteja

  • Vaasan paras ruokaravintola -äänestyksessä annettiin yhteensä 350 ääntä. Äänestäjien kesken arvottiin 100 euron lahjakortti Strampenille ja sen voitti Elina Rissanen.

  • Tässä äänestäjien kommentteja Hejmistä:

  • Ruoka on todella hyvää ja kuin pieniä taideteoksia.

  • Ylihyvä ruoka ja paras palvelu.

  • Herkullista ruokaa, hyvä palvelu ja upea miljöö. Ehdoton suositus niin pienille porukoille, treffeille kuin isoille seurueille!

  • Aina uusia makuja, annokset todella kauniita. Kaikki sointuu kauniisti yhteen. Ihana miljöö.

  • Loistava ruoka, täynnä makuja. Tunnelma ja paikka myös kohdallaan.

  • Nostanut Vaasan ruokakulttuurin uudelle tasolle.

  • Erinomainen ala carte sekä lounas! Vaihtuva menu, hyvä palvelu ja ihana tunnelma.

  • Modernia ja lähituotettua, hyvää ruokaa rennossa ilmapiirissä. Nuoret innokkaat yrittäjät ovat nostaneet ravintoloiden tasoa Vaasassa.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka