Uutiset

Lisää hautapaikkoja lemmikeille – Viheralueyksikön kesän listalla on monia parannuskohteita ympäri Vaasaa

Metsäpäällikkö Timo Jousmäki sanoo, että pieneläinhautausmaan laajennuksesta halutaan selkeä ja helppohoitoinen alue. Kivetyt alueet tuovat ryhtiä laajalle hiekkakentälle. Kiveysten keskelle tulee istutuksia ja uurnahautapaikkoja.
Metsäpäällikkö Timo Jousmäki sanoo, että pieneläinhautausmaan laajennuksesta halutaan selkeä ja helppohoitoinen alue. Kivetyt alueet tuovat ryhtiä laajalle hiekkakentälle. Kiveysten keskelle tulee istutuksia ja uurnahautapaikkoja.
Kuva: Anne Laurila
  • Anne Laurila

Vaasan kaupungin kuntatekniikan metsäpäällikkö Timo Jousmäki viittoilee laajalla kentällä ympärilleen.

– Tähän mahtuu lemmikkieläinten hautapaikkoja seuraavaksi 40 vuodeksi.

Vaasan pieneläinhautausmaa sijaitsee Liisanlehdon Prisman pohjoispuolella, Vanhan Vaasan kanaalin varrella. Vuonna 2009 perustettu hautausmaa on käynyt ahtaaksi.

Siksi sen viereen on jo alettu rakentaa laajennusta.

– Tänne haudataan 25–50 lemmikkiä vuodessa, ja uurnapaikat tulevat vielä siihen päälle. Hautausmaa on niin täynnä, että aivan viime hetkillä saadaan tämä laajennus käyttöön tänä kesänä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Omin päin ei saa haudata

Viime vuonna laajennusosaan tehtiin laaja maamassojen vaihto.

– Tämä on savimaata alunperin. Kun kaivaa hautaa, se täyttyy heti vedellä. Se on ollut ongelmana vanhalla puolella, sanoo Jousmäki.

Laajennusosassa savimaata kaivettiin pois ja tuotiin hiekkaa tilalle. Nyt hiekkakentälle on asetettu kiveyksiä, joihin tulee sekä istutuksia että uurnapaikkoja sessuille, mirreille ja muille lemmikeille.

– Nämä kivetyt alueet jäsentävät tätä laajaa kenttää. Tänne tulee myös selkeät käytävät ja hautarivit. Haluamme tästä hautausmaan laajennuksesta jäsennellyn ja selkeän, jotta se on helppo hoitaa, leikata nurmea ja muuta.

Jousmäki muistuttaa, että omin päin ei lemmikinomistaja saa mennä hautaa kaivamaan.

– Ensin pitää olla kaupungin vihertoimeen yhteydessä. Täällä hautausmaalla on kyltti, jossa on ohjeet, ja ne löytyvät hinnastoineen myös kaupungin verkkosivuilta.

Monta kohdetta Ristinummella

Pieneläinhautausmaan laajennus on vain yksi monista kohteista, joita Vaasan kaupungin viheralueyksikkö kunnostaa tänä kesänä.

Vaasan kaupungissa on 81 leikkipuistoa, joissa uusitaan tai korjataan leikkivälineitä, aitauksia ja valaistusta tarpeen mukaan.

Isommat kunnostukset tehdään Ristinummen kahteen leikkipuistoon. Nämä työt ovat osa Ristinummen lähiökehittämishanketta, johon on saatu myös valtion rahoitusta.

– Riekonkadun leikkipuiston yleisilmettä parannetaan. Puisto peruskorjataan erityisesti pienten, alle kouluikäisten lasten tarpeisiin niin, että siellä on esimerkiksi matalia leikkitelineitä ja vauvakeinuja, Jousmäki antaa esimerkin.

Pikkupiiankadun leikkialueella uusitaan puolestaan muun muassa kasvualustat, istutukset ja kulkupinnat.

– Tämä leikkialue on suunniteltu isommille lapsille, siellä on toimintapainotteisia telineitä.

Myös joulukuussa avattu Ristinummen koirapuisto viimeistellään.

– Esimerkiksi valaistusta parannetaan. Siellä on koko ajan puolihimmeä valaistus, mutta sinne tulee liiketunnistimet, jotka kirkastavat valaistuksen siksi aikaa, kun puistossa ollaan.

Muihin kunnostuskohteisiin lukeutuu esimerkiksi Gerbyn Rapatunturille rakennettava näköalatasanne. Mäen päälle johtavat kuntoportaat otettiin käyttöön kesäkuussa 2020. Ne ovat olleet alusta lähtien erittäin suosittu lenkkeilykohde.

– Silloin jäi rakentamatta mäen päälle näköalatasanne. Se tehdään nyt. Sieltä on sitten komeat näköalat suoraan merelle, Jousmäki hymyilee.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Fakta: Esimerkiksi nämä kunnostetaan

  • Vaasan kaupungin viheralueiden kunnostukseen on tänä vuonna varattu noin 300 000 euroa.

  • Ristinummella kunnostetaan Riekonkadun ja Pikkupiiankadun leikkipuistot sekä viimeistellään uusi koirapuisto.

  • Gerbyssä rakennetaan näköalatasanne Rapatunturin päälle.

  • Isolahdessa siistitään venevalkaman ja Variskarin rannat.

  • Suihkulähteiden ja vastaavien vesiaiheiden tiivistys, vedenpitokyky ja pumppaus saneerataan Koivupuistossa, Setterberginpuistossa, Palosaaren torilla ja Uumajan ystävyyspuistossa, joka sijaitsee Hietalahden villan alueella.

  • Kappelinmäen lampi ja pulkkamäki kunnostetaan.

  • Palosaarella Urheilukadun leikkipuisto aidataan.

  • Ulkoilureittejä kehitetään mm. Alkulassa, Kolkin-Jokivarsitien alueella, Vesilahdessa ja Vetokannaksella.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka