Mustasaarelainen kuvataiteilija Marja Kolu halusi tehdä katsojille runsaan ja monipuolisen näyttelyn.
– Ei mitään kliinistä gallerianäyttelyä, vaan siinä pitää riittää katsomista, hän sanoo.
Kolun taide on kantaaottavaa ja kyseenalaistavaa, usein höystetty mustalla huumorilla. Hän asettautuu aina pienen ja heikon ihmisen puolelle. Nykypäivän trendi, materiaalin kierrätys, on ollut taiteilijalle itsestään selvää aina uran alusta saakka. Tähän näyttelyyn hän on työstänyt installaatioita kirpputoreilta hankkimistaan Barbie-nukeista.
Yhdessä teoksessa Barbiet ovat Venetsiassa bilettämässä, kaupunki on vaan hukkumassa saasteisiin. Hen-Barbielle Kolu on puolestaan liimannut omia karvojaan. Yksi Barbeista, Calamity-Jane, ratsastaa kiväärillä.
Barbiet ovat olleet tänä vuonna pinnalla elokuvan myötä. Kolu ei ole nähnyt elokuvaa, eikä haluakaan.
– Minulla on joka tapauksessa kriittinen katse Barbien kauneusihanteisiin ja roolimalleihin. Olen kyllä kiistellyt ihmisten kanssa asiasta, hän tunnustaa.
Taiteilijan 1990-luvulla keräämät leluhahmot, varsin pelottavine ilmeineen, ovat päätyneet värikkääseen maalaukseen.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
”En osaa tehdä sievää”
Mukana on myös paljon keraamisia pienoisveistoksia, jotka ammentavat makaaberista mielikuvitusmaailmasta. Satujen kummalliset oliot esimerkiksi Liisa Ihmemaassa -sadussa ovat aina olleet suosikkeja ja jääneet mieleen.
Jo nimet: Kuolaaja, Hirviön jalka ja Raajaton kertovat teoksista paljon.
– Nämä ovat kaikki rujoja. En osaa tehdä sievää.

Kolu on opiskellut veistotaidetta Pietarissa aikana, jolloin kaupunkia vielä nimitettiin Leningradiksi. Veistoksia hän on tehnyt koko ajan omaksi ilokseen, mutta esitellyt niitä harvoin esitellyt näyttelyissä. Keramiikan teossa hän on saanut apua Richard Ravenilta ja käyttänyt hänen uuniaan.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Ensimmäinen näyttely Vaasassa
Näyttelyn on kuratoinut taiteen tutkija Tarja Talvitie, joka on työskennellyt muun muassa Emmassa ja Serlachius-museossa. Kolu on tehnyt vuosien varrella paljon yhteistyötä hänen kanssaan.
– Taiteilija tekee yleensä kaiken itse, mikä on kurjaa tässä ammatissa. On vapauttavaa, kun saa puhua toisen kanssa ja luottoihminen on mukana valitsemassa teoksia, Kolu kiittelee.
Kolu on asunut ja työskennellyt Vaasan seudulla reilun vuosikymmenen. Sitä ennen hän vaikutti muun muassa Kuopiossa ja Jyväskylässä.
Kolu on ollut aktiivinen seudulla yhteisnäyttelyissä ja muotokuvaprojekteissaan, mutta omaa näyttelyä hänellä ei vielä aiemmin ole Vaasassa ollut. Viimeksi oli yksityisnäyttely Lapuan taidemuseossa ja seuraavaksi on tulossa näyttely Malmöhön nykytaidegalleriaan.
Monta uutta näyttelyä
Gallerioissa on avautunut monia uusia näyttelyitä.
Maalahteen asettuneet kansainväliset nykytaiteilijat Bekim Hasaj ja Valentina Gelain, Pohjanmaasta inspiroitunut näyttelyprojekti Dripping Cavities Vaasan Taidehallissa 14.1.2024 saakka.
Valokuvauskerho Knäppisarna 20 vuotta, juhlanäyttely Valo ja varjo, mukana kerhon 26 jäsentä, Valokuvagalleria Ibiksessä 14.1.2024 saakka.
Marja Kolun näyttely Outo joukko Makers’ Galleryssa 26.11. saakka
Dan Holmin RETROspektakel Black Wall Gallery 3.12. saakka.
Novian kuvataideopiskelijoiden maalauksia Galleria Arte Maressa Maailmanperintöportissa Raippaluodossa 30.1.2024 saakka.