Murhia Mustasaaressa ja tuntematonta pohjalaishistoriaa – Kokosimme yhteen Vaasan seudun kirjailijoiden uutuuksia

Jouluaatto 2020. Juuri, kun Wasa Teaterin myyntijohtajana työskentelevä Simon Ventus tuli joulusaunasta, hän sai tekstiviestin: Katso sähköpostisi!

– Siellä oli viesti Christina Gustavsonilta Ruotsista, että hän haluaa kirjoittaa yhdessä minun kanssani rikosromaanin. Se oli ihana joululahja! Ja pelottava! Että nyt siihen on sitten ryhdyttävä, naurahtaa Ventus.

Hiljaisena koronakesänä 2020 ruotsalainen dekkarikirjailija Gustavson ja hänen kustantamonsa olivat julistaneet kilpailun kaikille kiinnostuneille: Kuka haluaa ryhtyä Gustavsonin kirjoittajapariksi seuraavaan dekkariin?

Vaasalainen Ventus osallistui kilpailuun, vaikkei ollut koskaan kirjoittanut yhtään kirjaa, ja voitti sen.

Yhteistyön hedelmä, Vaasaan ja Mustasaareen sijoittuva rikosromaani Den som offrar sig (vapaasti suomennettuna Joka itsensä uhraa) ilmestyi tämän vuoden helmikuussa.

Kirja aloittaa Brottsplats Österbotten - eli Rikospaikka Pohjanmaa -dekkarisarjan.

Kirjoittamista vuorotellen

Ventus kuvailee itseään luovaksi henkilöksi, jonka on saatava purkaa luovuutensa jollain keinoin. Sen vuoksi hän osallistui kilpailuun, se vaikutti kivalta haasteelta.

– Minulla oli idea tarinaan, ja sitä lähdimme laajentamaan dekkariksi. Kirjoitimme kirjaa vuorotellen. Lähetimme sähköpostilla aina toiselle seuraavan luvun, ja toinen jatkoi siitä, Ventus kuvailee kirjan erikoista syntyprosessia.

Kirjan ensimmäinen kirjoituskerta kesti noin puoli vuotta.

Sen jälkeen kirjoittajat muokkasivat käsikirjoitusta yhdessä. Lopulta löytyi kustantaja, suomalainen Förlaget, ja sieltä vaadittiin vielä muokkausta ja stilisointia.

– Lopulta ehkä viides tai kuudes versio kirjasta painettiin. Toivon, että siitä saataisiin myös suomennos, mutta vielä ei ole siitä päätöstä, Ventus sanoo.

Murhia Mustasaaressa

Den som offrar sig -dekkari sijoittuu Mustasaareen ja Vaasaan.

Vaasan poliisilaitoksella työskentelevä rikoskomissario Marcus Tapper ja hänen kolme kollegaansa alkavat tutkia murhaa, jossa eräs nainen on kivitetty kuoliaaksi Mustasaaren Sulvalla.

Pian tapahtuu toinen murha Mustasaaren Petsmossa.

Dekkarigenreen kuuluu, että rikoksen selvittelyn ohessa paneudutaan myös poliisin perhe-elämään, joka ei aina ole kovin auvoista.

Myös Gustavsonin ja Ventuksen tarinassa tutustutaan Tapperin perheeseen.

Förlaget-kustantamo on jo tilannut kirjailijaparilta jatko-osan debyyttidekkarille.

– Olemme jo alkaneet kirjoittaa sitä. Se tuntuu hyvältä, sillä ensimmäisen kirjan jälkeen oli jotenkin tyhjä olo, kun ei enää ollut tulossa seuraavaa lukua Christinalta, Ventus kuvailee.

Dekkarisarjan toinenkin osa sijoittuu Vaasan poliisilaitokselle ja tälle seudulle.

Eija Aromaa löysi sielunsisaren aikojen takaa

Taidan tietää kuka runoilijasisaresi on, totesi kirjailija, runoilija, kääntäjä Kai Nieminen vaasalaiselle Eija Aromaalle jokunen vuosi sitten.

Aromaan sisällä kuohahti. Miten niin? Kuinka sellaisen asian voi tietää?

Aromaa ja Nieminen olivat tunteneet toisensa pari vuotta. Heidät oli yhdistänyt kiinnostus tankarunouteen ja japanilaiseen kulttuuriin.

Niemisen mainitsema nimi – Izumi Shikibu – ei sanonut Aromaalle mitään. Hän ryhtyi googlettamaan ja sai tietää Izumi Shikibun eläneen yli tuhat vuotta sitten Japanissa.

Asiaa tuhannen vuoden takaa

Aromaa etsi käsiinsä Izumi Shikibun runoja. Niitä ei ollut valtavaa määrää; jokunen suomennos ja englanninnoksia.

– Olin saman tien mennyttä naista, Aromaa sanoo.

Vuosisatoja sitten eläneen japanilaisen viiltävän tarkat oivallukset tekivät vaikutuksen vaasalaiseen kirjastovirkailijaan. Hän tunnisti palavasti intohimoisen naisen.

– Löysin runojen välittämän tunteen heti ja rakastuin siihen.

Aromaa alkoi etsiä Izumin ajatuksille, oivalluksille ja havainnoille suomenkielistä ilmaisua. Välillä se sujui helposti, välillä oikeiden sanojen löytäminen oli työn takana.

– Joskus kävi niinkin, että kohtasin unessa Izumin, ja hän auttoi löytämään oikeat sanat.

Herättyään hän kiiruhti kirjaamaan öiset oivallukset ylös.

– Aamu on parasta runoilijanaikaani. Silloin mikään muu, ihmiset ja tavalliset asiat, eivät ole vielä täyttäneet päätäni.

Välähdys hämärässä

Loppuvuodesta 2022 ilmestyi Aromaan kuudes runoteos Välähdys hämärässä (Basam Books). Teoksen jälkirivi kuuluu: Variaatioita Izumi Shikibun runoista.

Aromaa toteaa, että tekstit eivät ole käännöksiä, sillä ollakseen sellaisia niiden täytyisi pohjautua alkuperäiskieleen japaniin ja maan kulttuurin tuntemiseen.

Enemmänkin kyse on kahden runoilijan vuoropuhelusta. Tankarunot ovat Aromaalle luontaisin ilmaisuväline.

Millainen on hyvä tankaruno?

Aromaan mukaan lyhyyden ja mitallisuuden takia runomuoto on vaativa. Yhden tankarunon mitta on 31 tavua – 5, 7, 5, 7 ja 7 – yhteensä viidessä säkeessä.

Suomi taipuu tähän mittaan monia muita kieliä paremmin otollisen tavumääränsä takia. – Hyvässä tankarunossa lukija ei edes huomaa tavutusta.

Hovinaisen aistikkuus

Aromaa sanoo, että Izumin elämästä tiedetään vain vähän. Runoilijan todellinen nimikin on haihtunut historian hämärään. Hän eli ensimmäisen tuhatluvun taitteessa ja palveli hovinaisena Kiotossa.

Hovietikettiin kuului, että merkittävien tapahtumien yhteydessä vaihdettiin, lausuttiin ja kirjoitettiin runoja. Aromaa kertoo, että Izumin tekstit kuitenkin poikkesivat ajan tavasta. Hänellä oli useita romanttisia miessuhteita, ja runot olivat avoimen aistillisia ja intohimoisia.

Muiden tankarunoilijoiden tavoin Izumikin ilmaisee tunteensa usein konkreettisin luontokuvin.

– Myös minulle luonto on hyvin merkityksellinen. Suurin osa runoistani saa alkunsa metsässä tai meren rannalla.

Annika Åman käsittelee teoksessaan tuntematonta pohjalaishistoriaa

Vaasassa asuva, Vöyrin Oravaisista kotoisin oleva Annika Åman julkaisi loppuvuodesta kirjan Oravaisten tehtaan naisten elämänkohtaloista.

Esikoisromaanin Lumpänglar (Schildts & Söderströms) päähenkilö Alma Laakso lähtee vuonna 1926 kotoaan Alahärmästä, menee töihin Oravaisten tehtaaseen ja majoittuu muiden tehtaalla työskentelevien naisten kanssa. Häntä aletaan kutsua Härmi-Almaksi. Aluksi täysin suomenkielinen Alma ei ymmärrä muiden puhetta, mutta pääsee pian osaksi tehdastyöläisten monenkirjavaa joukkoa.

Åman leikki lapsena Oravaisten tehtaan alueella.

– 1990-luvulla siellä oli vielä jäljellä työläisasuntoja. Pyöräilimme alueella, leikimme vanhoissa taloissa. Se oli tosi jännä ympäristö.

Alueella oli toiminut Kimon ruukkiin kuuluva Oravaisten masuuni 1700-luvulta. Sen tilalle perustettiin vuonna 1885 villakutomo ja -värjäämö. Siitä tuli Oravais Fabrik, joka valmisti esimerkiksi sarka- ja pukukankaita ja villasaaleja ja -huopia. Oravaisten tehtaassa työskenteli vuosisadan alkupuolella 300 työntekijää. Myöhemmin nimi muuttui Oravaisten verkatehtaaksi.

– 1960–70-luvulla siellä valmistettiin kankaita ja vaatteita. Se oli Suomen tärkeimpiä tekstiilitehtaita.

Ensin syntyi näytelmä

Opiskellessaan Vaasassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Åman luki paikallishistoriikista ”Masuunin” naisista ja myös heidän traagisista kohtaloistaan.

– Lukiessani kaikki näyttäytyi silmieni edessä. Näin, kun naiset kävelivät tietä pitkin, kävivät alueen kaupoissa, kulkivat sisään ja ulos tehtaanporteista.

Niin syntyi näytelmä Lumpänglar Oravaisten kesäteatteriin. Siitä tuli menestys, jota esitettiin kaksi kesää (2013–14). Åman teki vielä jatko-osan Lumpänglars väg (2017–18).

Muutama vuosi sitten kustantamo otti yhteyttä Åmaniin. Senkin korviin oli kantautunut, miten suosittuja Åmanin näytelmät olivat olleet.

Esikoisromaani syntyi ensimmäisen näytelmän pohjalta. Se kertoo tehtaan ja ihmiskohtaloiden kautta myös ympäröivästä yhteiskunnasta sotien välissä, vuosina 1926–32.

Myös toisesta näytelmästä on tulossa kirja. Se kuvaa ajanjaksoa vuoteen 1945.

Toiveissa suomennos

Toistaiseksi debyyttiromaani on ilmestynyt vain ruotsiksi, mutta Åman toivoo, että se suomennetaan.

– Oravaisten tehtaassa oli ihmisiä monilta paikkakunnilta, paljon myös suomenkielisiä. Se on meidän pohjalaista historiaamme. Näytelmän aikaan tuli paljon suomenkielisiä juttelemaan, että heidän äitinsä tai isoäitinsä oli ollut tehtaalla töissä.

Åmaniin teki vaikutuksen, että tehtaan naisilla oli vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne yli kielirajojen. Hän halusi antaa äänen ja kunnian naisille, jotka omistivat elämänsä tehtaalle.

Eeva Keski-Saaren erikoisromaani kertoo oman äänen löytymisestä

Syntyperäinen vaasalainen, informaatikkona Vaasassa työskentelevä Eeva Keski-Saari on julkaissut omakustanteena esikoisromaaninsa nimeltä Siskosimulaattori (Books on Demand).

Helmikuussa ilmestyneen kirjan tarina sijoittuu nykyajan Ouluun, Keski-Saaren lapsuuden kesämökkimaisemiin Jäälinjärven rannalle.

Tarinan keskiössä on hyvinvointiretriitti, jonka omistavat siskokset Maria, Tiina ja Anne. He haluavat auttaa erityisesti sellaisia naisia, jotka ovat kokeneet henkilökohtaisen menetyksen, eivätkä pääse elämässä eteenpäin.

Lilja on lähiaikoina menettänyt isoisänsä auto-onnettomuudessa ja kokee olevansa syyllinen tämän kuolemaan. Hän on kokenut myös muita vastoinkäymisiä, ja ajattelee retriitin saavan hänet takaisin jaloilleen. Siskokset esittelevät Liljalle uuden hoitomuodon nimeltä Siskosimulaattori. Oppiiko Lilja tuntemaan itsensä, vai onko pinnan alla asioita, joista hänellä ei ole mitään käsitystä?

Kirja käsittelee epämukavuusalueelle menemistä ja luottamuksen ja oman äänen löytämistä.

Siskosimulaattorin kannen ja taiton on tehnyt mustasaarelainen Meniina Wik. Kirjasta on tulossa myös äänikirja, sen tekee digikustantamo Saga Egmont.

Jenni Multisillalta neljäs jännäri

Vaasassa asuva kauppatieteiden maisteri, yrittäjä, tankotanssiohjaaja ja joogaopettaja Jenni Multisilta on tuottelias kirjailija.

Like julkaisi tammikuussa hänen neljännen jännitysromaaninsa Kuka viimeiseksi jää. Sen tarina sijoittuu rannikkokaupunkiin, jossa on rapistuva huvipuisto.

Kustantajan mukaan Multisilta on psykologisen trillerin nouseva tähti.

Hänen edellinen jännärinsä, Kuinka tähdet kuolevat (Like) ilmestyi tammikuussa 2022 ja sitä edellinen, Mitä tapahtui merenneidoille (Like), vuotta aiemmin.