Näyttely juhlistaa 90-vuotiasta Tapani Tammenpäätä – ”Ideoita on vielä vaikka kuinka, mutta kintut alkavat lahota”

Vaasan taidehallissa on esillä Tapani Tammenpään grafiikkateosten näyttely, joka juhlistaa vaasalaistaiteilijan 90-vuotispäivää. Näyttely päättyy hänen syntymäpäivänään, sunnuntaina 21.4.

– Tämä on viimeinen näyttelyni. Ideoita minulla on vielä vaikka kuinka, mutta operatiivinen puoli ei toimi, eli kintut ovat alkaneet lahota, hän perustelee.

Tasakymmenten täyttymisen kunniaksi Tammenpää on viime kuukausien mittaan kirjoittanut ylös muistikuvia elämän ja taiteilijatien varrelta. Teksteistä kootaan kirjanen, josta otetaan pieni painos.

– Ei se testamentti ole, mutta muisto jälkipolville. Oma isoisäni oli aikanaan Amerikassa, enkä tullut kysyneeksi häneltä niistä ajoista. Se on jälkeenpäin harmittanut. Siksi halusin kirjoittaa ylös vaiheeni.

Isokyrö, Viipuri, Tampere, Vaasa

Tapani Tammenpää syntyi 1934 Isossakyrössä perheen esikoiseksi. Sieltä perhe muutti isän työn perässä Viipurin maalaiskuntaan Juustilaan vuonna 1938. Talvisodan alettua Tammenpäät asuivat Tampereella. Kesiksi Tapani-poika matkusti yksin junalla isovanhempien luo Isoonkyröön. Siellä velvollisuuksiin kuului kuului lehmien paimentaminen aamulla laitumelle ja illaksi navettaan.

Kun Tapani oli kymmenenvuotias, perhe muutti Vaasaan. Tammenpää kertoo lyöneensä muuttoasiassa hanttiin vanhemmilleen. Kavereita ja tuttuja ympyröitä ei olisi millään malttanut jättää.

Vaasassa elämä asettui kuitenkin nopeasti uomaansa. Koti perustettiin Hietalahteen Lastenkodinkadulle. Kavereita löytyi pian.

Koulupäivien jälkeen aika meni porukassa leikkien ja urheillen.

Koululle tuli avustuspaketteina vaatteita ja kenkiä Amerikasta. Niiden koot eivät aina olleet ihan passelit.

– Jalkapalloa pelatessa kenkä pakkasi lentämään jalasta potkun mukana.

Kun ikää tuli sen verran, että tytöt alkoivat kiinnostaa, käveltiin puistikolla lenkkiä apteekin kulmalta Hartmanin kulmalle.

– Kahdeksasta kymmeneen käveltiin, siinä sai hyvää liikuntaa samalla.

Haaviston opeilla alalle

Taiteen polulle Tammenpään johdatti ikätoveri Jorma Haavisto, joka piti grafiikan piiriä työväenopistossa.

– Jorman lopetettua opettamisen, päätimme Laurilan Joukon, Horttanaisen Timon, Karlssonin Oswaldin ja poikani Juhan kanssa hankkia kuparipainoprässin, Tammenpää kertoo.

Ensimmäinen työtila järjestyi postitalon kellarista, koska miehet olivat posti- ja lennätinlaitoksen leivissä.

Kun päätettiin järjestää ensimmäinen kansainvälinen grafiikan näyttely Vaasaan, haettiin apurahaa kaupungilta.

– Kaupunginjohtaja Turunen sanoi meille, että kyllä apuraha järjestyy, mutta perustakaa nyt ihmeessä yhdistys.

Näin tehtiin. Vaasan taidegraafikot perustettiin 1981.

– Kansainvälisiä näyttelyitä järjestimme viisi kertaa, oli se meiltä melkoinen suoritus. Osanottajia alkoi olla niin paljon, että piti Pohjanmaan museolta kysyä, otatteko homman hoidettavaksenne. Viimeiseen näyttelyyn tarjosi töitään yli 500 taiteilijaa, taiteilija kertaa.

Dammenin jälkeen kivijalkagalleristiksi

1970-luvun lopulla Tammenpää muutti perheineen Palosaarelta Mustasaaren Sulvalle. Dammenin talosta tuli niin koti, työpaja, galleria kuin kesänäyttelypaikkakin.

– Kun muutimme Dammeniin 1979, se oli rappiotila, ollut monta vuotta tyhjillään. Paljon piti remontoida, mutta talo oli upealla paikalla.

Dammenin kesänäyttelyistä tuli tunnettu käsite. Noin 30 vuoden aikana näyttelyissä kävi yli 20 000 näyttelyvierasta. Kävijöissä oli paljon vakiovieraita, joiden kesäohjelmaan Dammen kuului joka vuosi.

Dammen suljettiin vuonna 2015, ja Tapani ja Mary Tammenpää muuttivat kaupungin keskustaan, Kirkkopuistikolle.

– Ikä tuli vastaan, tuli aika lähteä.

Taiteilija ei silti jäänyt lepäämään laakereillaan. Kirkkopuistikon kotitalon alakerran tyhjään tilaan Tammenpää perusti Printmakers Gallerian 2016.

Seuraavat neljä vuotta galleristina olivat työntäyteisiä.

Näyttelyt vaihtuivat noin kolmen viikon välein. Piti suunnitella, tiedottaa, ripustaa ja järjestellä, monenmoista.

Hyvä ystävä Carl Wargh piti kaksi näyttelyä galleriassa.

Toisen näyttelyn alla Wargh oli jo huonossa kunnossa.

– Mustasaaren akuuttiosasto ei meinannut päästää Callea avajaisiin. Hän pääsi sitten sillä ehdolla, että sairaanhoitaja tulee mukaan.

Carl Wargh kuoli kaksi viikkoa avajaisten jälkeen.

Tapani Tammenpää on odottanut Vaasaan Carl Warghin muistonäyttelyä.

– Sellaista on lupailtu, mutta milloin mahtaa tulla.

Taiteilijan tulee olla motivoitunut

Itseoppinut taiteilija, niin Tapani Tammenpää luonnehtii itseään. Sitkeys on kulkenut ohjenuorana uran alusta alkaen. Aina hän uskonut myös yhdessä tekemisen voimaan.

– Kuusi vuotta tein kuivaneulapiirroksia ennen kuin lähetin niitä näyttelyihin ja pääsin sitten vähitellen parrasvaloihin.

Nuoria taiteilijoita vuosikymmenten mittaan seuratessaan Tammenpää on huomannut, että uran käyntiin saaminen on monesti se hankalin paikka.

– Silloin pitäisi saada näyttelyitä järjestettyä, ja ensin rahaa niiden järjestämiseen ja sitten huomiota tekemisilleen. Ja vahvan motiivin taiteilija tarvitsee, että jaksaa tehdä ja pysyä huonosti palkatulla alalla.

1980-luvulla taiteilijoita helpotti se, että taide meni tuolloin hyvin kaupaksi.

– 1990 se tyssäsi kuin seinään, kun tuli lama.

Nyt 2020-luvulla taiteen myyntiluvuilla ei edelleenkään voi Suomessa kerskua.

Taloudellisena selustana Tammenpäällä oli päivätyö Telelaitoksella 36 vuoden ajan.

 Tapani Tammenpää sanoo saaneensa elää hyvää elämää.

– Isompia ristiriitoja ei ole ollut. Terveyskin on ollut hyvä, mitä nyt vanhemmalla iällä nuo jalat ovat vaivanneet.

– En osaa määritellä mitä onnellisuus on, mutta paha olo ei ole ollut koskaan. Joku pikku asia on voinut joskus kenkuttaa, mutta isommat ovat aina suttaantuneet, viimeistään aika on hoitanut asian.

Huhtikuuhun osuu toinenkin merkkipäivä. Kuun alussa Tapani ja Mary Tammenpää viettävät 65. hääpäivää.

– Kyllä tuossa ajassa jo oppii toisen tuntemaan. Sanojakaan ei aina toisen tulkitsemiseen tarvita.