Uutiset

Kissatalon tarinoita: Pressun alta pelastettu

Paavo on kuvassa noin 10 päivän ikäinen. Paavo ja sen veli Samu pelastuivat täpärästi viime kesän helteiltä. Kuva: Kirsti Koivula
  • Vaasa

Kesän helteet porottivat kuumimmillaan. Vikbyssä sijainneen talon emäntä kuuli pientä piipitystä jostain pihapiiristä. Se oli kissanpennun hätähuuto, joka tarkentui pihalle levitetyn pressun alle.

Pressun alta löytyi kaksi noin viikon ikäistä pentua, joista toinen makasi liikkumatta ja näytti jo menehtyneen kuumuuteen, janoon ja nälkään.

Toinen pentu, Paavo, jaksoi vielä huutaa apua.

Emoa ei näkynyt mailla halmeilla. Se ei ollut pentujaan käynyt ainakaan muutamaan päivään imettämässä. Olisiko sille tapahtunut jotain?

Paavo ja Samu

Onneksi saatiin osaava ja luotettava kotihoitaja. Paavo ja sen jo menehtyneeksi luultu veli, Samu, saatiin virkoamaan. Rasvainen ja ravitseva emonmaidonkorvike pelasti ne.

Sotkuista ja vaativaa tuttipullolla syöttämistä jatkettiin parin tunnin välein, kunnes pennut alkoivat tokenemaan ja syömään kiinteää ruokaa. Ne vahvistuivat, kasvoivat, ja pennuille ominainen rymyäminen alkoi.

Nyt pennut ovat luovutusiässä. Ne ovat valmiita lähtemään uusiin seikkailuihin ja koteihin. Molemmilla on tiedossa jo oma koti.

Täytyy nostaa hattua hoitajalle. Tällä tarinalla oli onnellinen loppu.

20 000 hylkäystä

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä eläinten viikkoa.

Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa, joista joka viides löytökissa päätyy lopetettavaksi. Jokainen leikkaamaton tyttökissa tekee luontoon 12 pentua vuodessa.

Haluamme osaltamme auttaa näitä hylättyjä ja toimia, ennen kuin vahinko tapahtuu. Otamme jatkuvasti vastaan löytökissoja, loukutamme emoja ja pentuja ja yritämme estää sitä kärsimystä, mitä ne pahimmillaan voisivat kokea.

Järjestämme eläinten viikon myyjäiset Korkeamäen kissatalossa Karhuntie 1:ssä, sunnuntaina 10. lokakuuta kello 11–15.

Myytävänä on muun muassa leivonnaisia, lohikeittoa ja uusia kissatalon ensi vuoden seinäkalentereita. Kaikki kalenterikuvat ovat otettu kissatalon omista kissoista.

Kirsti Koivula

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka