Kuorot aloittavat toiveikkaasti syyskautensa – ”Iso osa elämästä on ollut tauolla korona-aikana”

KULTTUURI

Vaasan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut sekakuoro Sirpaleet on palannut pakolliselta koronatauolta.

Toimintaa on odotettu kovasti. 105-vuotiaan kuoron kunniajäsen Hilkka Rönns kertoo laulaneensa koko ikänsä. Kuoroyhteisöä hän kuvailee lämminhenkiseksi.

– Sirpaleet on henkireikä arjessa. Kun laulaa, ei tule ajateltua muita elämän murheita, Rönns sanoo.

Kuoronjohtaja Anne Tienhaara miettii, ettei kuorokautta aivan varman päälle voi suunnitella, eikä konsertointi oman alueen ulkopuolella tunnu vielä ajankohtaiselta.

Sen lisäksi pitkän tauon jälkeen voi olla käynnistymisvaikeuksia lauluharrastukseen.

Useissa kuoroissa käytetään edelleen harjoituksissa kasvomaskeja, joka saattaa uuvuttaa tottumattoman.

Isoja teoksia juhlapyhiksi

Mustasaaren ruotsalaisen seurakunnan perinteikäs, 45-vuotisjuhlaansa viettävä oratoriokuoro Psallite sen sijaan on harjoitellut aktiivisesti korona-aikanakin turvamääräyksiä ja kokoontumisrajoituksia noudattaen.

Harjoituksia on pidetty kirkossa maskit päässä joko kvartetin tai tuplakvartetin voimin, kun muut kuorolaiset ovat osallistuneet harjoitukseen etäyhteyden kautta.

Juuri nyt Psallitella on työn alla Johann Sebastian Bachin Magnificat , jonka se esitti edellisen kerran vuonna 1996. Teoksessa kuullaan solisteja, kuoroa ja orkesteria. Vaasalainen altto Marja Jaatinen on laulanut useita vuosia Psallitessa.

– On mukavaa, kun tehdään isoja teoksia muun muassa jouluksi, pääsiäiseksi ja pyhäinpäiväksi. Aina oppii jotakin uutta, hän toteaa.

”Iso osa elämästä on ollut tauolla”

1950-luvulla perustettu Laihian Mieslaulajat on myös jo aloittanut laulukautensa.

Musiikin moniottelija Martti Tiainen, joka alkujaan tuli johtamaan mieskuoroa vuodeksi, on jättänyt kuoron seitsemän toimintavuoden jälkeen.

Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikinopettaja, yksityisyrittäjä Klaus Hildén Lapualta on ottanut ohjat käsiinsä.

Kuoron puheenjohtaja Antti Salminen kertoo, että Tiaisen kanssa konsertoitiin etenkin teemakonsertein. Syksyn harjoituksilla tähdätään kevätkonserttiin.

– Iso osa elämästä on ollut tauolla korona-aikana, sillä Laihian Mieslaulajat viihtyvät yhdessä. Kuoron jäsenet tuntuvat läheisiltä, ja heitä on tottunut näkemään säännöllisesti. Osa kuorolaisista on laulanut yhdessä kymmeniä vuosia, mutta riveihin on tullut uusiakin jäseniä, Salminen kertoo.