Lehtiuudistus osa 4: Lukijat mukaan Vaasan keskusteluun

Sosiaalinen media eli some on yhä tärkeämpi yritysten ja organisaatioiden viestintäkanava. Kaupunkilehdelle sosiaalinen media on ennen kaikkea tila keskustelulle ja vuorovaikutukselle.

Ikkuna muuttuu 1. syyskuuta Vaasaksi, ja lehden ulkonäkö uudistuu ja raikastuu.

Neliosaisen juttusarjan viimeisessä osassa perehdytään uudistukseen somessa.

Ikkuna on näkynyt some-kanavissa Facebookissa ja Instagramissa. Vaasa aikoo jatkaa samoilla kanavilla, vaikkei muutkaan vaihtoehdot ole poissuljettuja tulevaisuudessa.

I-Medioiden digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän suunnittelijan Joonas Aution mukaan kanavien valinnassa on olennaisinta keskittyä alustoihin, joissa kohderyhmä on. Lisäksi Vaasa-lehti pyrkii puhuttelemaan uusia lukijoita sosiaalisen median kautta.

– Toivon, että Vaasa tulee entistä lähemmäksi lukijaa.

Polttaviin puheenaiheisiin

Autio on ollut mukana esimerkiksi Ilkka-Pohjalaisen uudistusprojektissa. Sosiaalisessa mediassa omat tuntosarvet ohjaavat pitkälti tekemistä.

– Voidaan tehdä suuria suunnitelmia, mutta käytännössä kaikki riippuu siitä, kuinka yleisö ottaa Vaasa-lehden somessa vastaan.

Autio näkee, että Vaasa on journalistinen tuote, ja sen täytyy pysyä keskusteluissa mukana, myös somessa.

– Sosiaalinen media antaa ymmärrystä siitä, minkälaiset asiat ihmisiä kiinnostavat.

Vaasa-lehden äänensävy somessa on kaupunkilaisia puhutteleva. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että jakelualue, ja sen myötä sisältö, eivät lopu kaupungin maantieteelliselle rajalle.

– Vaasa on myös työssäkäyntialue ja Pohjanmaan maakunnan maakuntakeskus. Vaasa-lehden rooli on hyvin monisyinen.

Uusi kaupunkilehti somessa on informaatioväylä niillekin, jotka ovat muuttaneet kaupungista muualle.

– Toivon, että Vaasan sisältö pitäisi yllä tervettä kotiseututietämystä ja -ylpeyttä.

Printin tukena

Lukijatutkimuksen mukaan Ikkunan lukijoille printtilehti on tärkeä. Miksi sitten somesta ja verkkolehdestä vouhkataan?

Autio sanoo, että Vaasa-lehden printin, verkon ja somen tulee tukea toisiaan.

– Vaasa ilmestyy keskiviikkoisin printtiversiona. Nettisivut ja sosiaalinen media mahdollistavat sen, että Vaasa ilmestyy muulloinkin.

Verkossa jutut saattavat olla laajempia kuin printissä. Sosiaalisessa mediassa jaettua sisältöä ei välttämättä ole muualla näkyvissä.

Kerran viikossa ilmestyvän kaupunkilehden tulee noudattaa painotalojen aikataulua. Näin ollen lehteen ei aina ehdi tuorein tieto. Tällöin verkko ja some tulevat hätiin.

– Hyvä esimerkki on Taiteiden yön peruminen muutama viikko takaperin. Tieto perumisesta ei kerinnyt painettuun lehteen ennen sen painoonmenoa.

Toimitus tarttui heti aiheeseen verkossa ja somessa, ja korjasi tiedon.

– Se tavoitti todella nopeasti vaasalaiset. Mediaseurannan perusteella Ikkuna oli ensimmäinen media, joka ehti uutisoida asiasta.

Juttuvinkkiä tulemaan

Vaasa-lehden sosiaalista mediaa tehdään lukijaystävällisesti. Tarkoitus on, että somessa syntyy vuorovaikutusta Vaasan ja lukijoiden välillä.

– Kun vaasalaiset ja Vaasan lukijat reagoivat some-sisältöihin, se ruokkii toimituksenkin uutisvainua, ja kertoo, mistä jutuista ihmiset puhuvat ja ovat kiinnostuneita, Autio sanoo.

Perinteinen printtimedia kompastuu keskusteluyhteyden puuttumiseen lukijoiden ja toimituksen välillä.

– Somessa reagoiminen on vuorovaikutteista. Toivon, että Vaasan lukijat osallistuvat keskusteluun.

Vuorovaikutuksen ei tarvitse kuitenkaan olla aina julkista keskustelua ja reagointia.

– Esimerkiksi juttuvinkkejä voi matalalla kynnyksellä laittaa yksityisviestillä Instagramissa tai Facebookissa.

Riikka Ilmonen