VAASA
Kun näyttelijä Maria Udd oli parikymppinen nuori nainen, huomasi hän itsessään outoja oireita. Hän oli niin väsynyt, että ei lopulta jaksanut edes nousta sängystä.
Kun hän sitten ymmärsi, että ei vain keho, vaan myös sielu oli väsynyt, alkoi matka häpeästä takaisin kohti elämänhalua ja luovuutta.
Nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, Udd kertoo kokemuksensa masennuksesta musiikillisessa, elämäntarinallisessa esityksessä Bär det som en krona (suom. Kanna sitä kuin kruunua ), joka saa ensi-iltansa ensi tiistaina 12.10. Wasa Teaterin Vasallen-näyttämöllä.
Esityksen ohjaa Agneta Lindroos.
Musiikin ryydittämä tarina
Tunnin pituisessa esityksessä vuorottelevat tasapuolisesti Uddin käsikirjoittama teksti sekä kahden muusikon, Julia Anderssonin ja Evelina Salosen, esittämä musiikki.
Oman tekstin kirjoittaminen oli näyttelijälle uusi ja mielenkiintoinen matka.
– Näyttelijänä olen tottunut saamaan eteeni valmista tekstiä. Nyt loin itse henkilökohtaisista muistoista materiaalia. Teksti oli kypsynyt sisälläni vuosia, ja itse kirjoitusprosessi oli nopea. Teksti tahtoi tulla ulos, Udd pohtii.
Musiikki tukee ja kertoo omalla tavallaan tarinaa. Esityksessä kuultavat Lisa Ekdahlin, Mikael Wiehen, Lisa Nilssonin ja Bo Kaspers orkesterin kappaleet ovat olleet näyttelijälle tärkeitä.
– Heidän musiikkinsa on yhä ajankohtaista. Lisa Ekdahlia kuuntelin jo parikymppisenä.
Kokemukset kääntyvät taiteeksi
Esitys on henkilökohtaisesti merkittävä ja myös jännittävä, Udd kertoo, ja myöntää, että omien kokemusten käyttäminen vaatii rohkeutta.
– Kerron oman tarinani omalla äänelläni, enkä voi piiloutua roolin taakse. Koska etäisyyttä tapahtumiin on riittävästi, ei niistä kertominen tunnu raskaalta. Katsoja voi liikuttua, mutta itse voin olla näyttämöllä ammattimainen ja rauhallinen. Olen myös valinnut, mitä osia tarinasta haluan kertoa ja mitkä pitää itselläni.
Näyttelijä haluaa myös omalta osaltaan herättää yhteiskunnallista keskustelua.
– Masennus on luokiteltu jopa suomalaiseksi kansantaudiksi. Haluan olla mukana luomassa avointa kulttuuria, jossa kenenkään ei tarvitse hävetä ihmisyyttään. Kulttuuria, jossa uskallamme jakaa kokemuksiamme, kuunnella ja auttaa toisiamme. Kulttuuria, jossa voimme kantaa kokemuksiamme rehellisesti ja ylpeydellä, kuin kruunua.
Udd viittaa myös japanin kielen käsitteeseen kintsugi, jolla tarkoitetaan särkyneen ja kultalakalla korjatun keramiikkaesineen kauneutta.
– Samaa epätäydellisyyden kauneutta on myös vaikeista kokemuksista syntyneessä taiteessa, hän pohtii.
Satu Grönroos
