Uutiset

Rokkarit joulu- ja pikkujoulutunnelmissa – Ensi viikon viikonloppuna Vaasassa on konserttien suma

The Old Time Rockers -yhtye rokkaa jouluisissa tunnelmissa Ritzissä ensi viikon perjantaina ja lauantaina. Kuva: Johan Hagström
  • Vaasa

VAASA

Vuosi sitten keikkoja ei ollut koronarajoitusten takia, mutta nyt koronarokotusten ansiosta keikat ovat jälleen mahdollisia.

Jollei rokki nappaa, viikonloppuna on Vaasassa tarjolla hillitympiäkin konsertteja.

Viides kerta Ritzissä

The Old Time Rockers on 13 soittajan ja laulajan yhtye, jonka ensi viikon konsertit kantavat nimeä Rocking Around the Christmas Tree eli rokkia joulukuusen ympärillä.

– Meillä oli tarkoitus esittää tämä show viime vuonna joulukuun alussa. Ehdittiin jopa viedä osa instrumenteista lavalle, ennen kuin uusia rajoituksia tuli Vaasan sairaanhoitopiiriltä, kertoo yhtyeen nokkamiehiin kuuluva K.G. Wigren.

Rocking Around the Christmas Tree -konsertit järjestetään Ritzissä Kirkkopuistikolla.

– Tämä on viides kerta, kun teemme show’mme täällä. Tästä on tullut jo melkein traditio.

Illan aikana kuullaan 24 laulua, eli yhtä monta kuin joulukalenterissa on luukkuja.

– Esitämme muun muassa All Alone on Christmas ja When Tomorrow Comes . Kaikki musiikkikappaleet ovat tuttuja ja vauhdikkaita, lupaa Wigren.

Yhtyeen laulusolistina on Monika Nyman, ja vierailevana solistina on kitaristi, laulaja Patrick Linman.

Pikkujoulut rokkitunnelmassa

Toinen vaasalainen suuryhtye, 15 soittajan ja laulajan Gubbrockarna puolestaan panee tanssijalat vipattamaan Scandic Waskiassa teemalla Rock’n’Roll Weekend .

– Meillä oli 2000-luvun alussa aina keikkoja syksyisin Waskiassa, mutta sitten tulivat suuret teatteriproduktiot, eikä aika riittänyt kaikkeen. Nyt herättelemme traditiota henkiin pikkujoulutunnelmissa, sanoo Gubbrockarnan nokkamies Vesa Koivumäki.

Hänen mukaansa Waskiassa ei kuulla rokahtavaa joulumusiikkia, vaan ehta rokkikeikka.

– Musiikki on sekä perinteistä Gubbrockarna-musaa että uutta materiaalia, esimerkiksi Honky Tonk Woman, Black Magic Woman ja Route 66 . Mukana on tanssittavia kappaleita, ja Waskiassahan on iso lattia, Koivumäki vinkkaa.

Waskian isoon saliin mahtuu noin 800 henkeä, mutta sisään otetaan puolet siitä, 400 per keikka.

Parikymmentä vuotta soittaneessa yhtyeessä on peräti yhdeksän kitaristia. Laulusolistina on kesällä riveihin liittynyt Pia Kamila.

– Muutama soittaja mahtuisi vielä joukkoon, erityisesti puhaltajia kaivataan, Koivumäki sanoo.

Barokkia ja a cappellaa

Sopraano Kajsa Dahlbäckin johdolla esiintyvä Earthly Angels -kokoonpano esittää perjantaina Vaasan kaupungintalolla barokkimusiikkikonsertin.

Sen ohjelma rakentuu Marin Marais’n viola da gamba -kappaleen La Rêveuse, Haaveilija , muodostaman tunnelman ympärille. Konsertissa kuullaan myös vähemmän tunnettuja barokkisäveltäjiä.

Vuonna 2017 perustettu a cappella -lauluyhtye Kuvaja on joulukonserttikiertueella ympäri maata ja saapuu Vaasan kirkkoon sunnuntaina 28.11.

Yhtye laulaa joululauluja uudelta albumiltaan, joka julkaistaan tällä viikolla.

Joulualbumin nimi on Tästä alkaa joulu . Se sisältää tunnettuja joululauluja, jotka saavat viisihenkisen yhtyeen käsissä uuden ja raikkaan muodon. Konsertissa kuullaan muun muassa joululaulut Arkihuolesi kaikki heitä ja Kello löi jo viisi .

Fakta: Monen keikan viikonloppu Vaasassa

* The Old Time Rockers Ritzissä 26.11. klo 19 ja 27.11. klo 15 ja 19.

* Gubbrockarna 26.11. ja 27.11. klo 21 Scandic Waskiassa.

* Earthly Angels 26.11. klo 19 Vaasan kaupungintalossa.

* Kuvaja Vaasan kirkossa 28.11. klo 17.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka