Taide tulee katsojan luo Ritzissä

VAASA

Suurikokoiset, pääasiassa kellertävänsävyiset maalaukset portaikossa kiinnittävät huomion puoleensa heti, kun astuu Kirkkopuistikolta sisään kulttuuritalo Ritziin.

Väkevät värit, huikea koko ja lennokkaat siveltimenvedot lumoavat.

Nämä taitelija Nándor Mikolan (1911–2006) vaikuttavat akvarellit portaikossa eivät ole koskaan aiemmin olleet esillä missään.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 110 vuotta Mikolan syntymästä.

Sen kunniaksi Art Mikola on pystyttänyt Ritziin taidenäyttelyn, jossa on esillä parikymmentä akvarellityötä.

Näyttelyn nimi on Transmissio, joka tarkoittaa siirtymistä, kulkeutumista tai välittymistä. Esillä on Mikolan abstrakteja teoksia 1950-luvulta 2000-luvun alkuun.

Uudenlainen kulttuuriyhteistyö

Art Mikola on yhtä kuin Professori Nándor Mikolan Taidesäätiö ja Mikolan teoksista koostuva taidelainaamo.

Taidenäyttelyn paikka ei ole tavanomainen.

– Tässä aloitetaan nyt uudenlainen kulttuuriyhteistyö, sanoo taiteilijan tytär, taidesäätiön hallituksen puheenjohtaja Eeva Mikola.

– Ritzissä käy vuoden aikana tuhansia ihmisiä. On tärkeää tuoda taidetta ihmisten luo, eikä odottaa, että ihmiset löytävät taiteen luo, täydentää Niklas Finne.

Finne on vaasalainen lakimies, joka tämän vuoden alussa kutsuttiin Art Mikolan asiamieheksi.

Hänen edeltäjänsä Vesa Niinikangas toimi tehtävässä parikymmentä vuotta.

Finnellä on kokemusta kulttuurialalta, hän on muun muassa Ritziä pyörittävän yhdistyksen Skafferiet ry:n hallituksen puheenjohtaja ja aktiivinen kulttuuritalon toiminnassa.

Lainaus päätoimintana

Mikolan säätiön päätehtävänä on Mikolan teoksien lainaus.

Nyt Ritzissä esillä olevat teoksetkin ovat lainattavissa.

– Kuukauden päästä tämä näyttely voi näyttää erilaiselta kuin nyt, kun teokset voivat vaihtua, Finne hymyilee.

Nándor Mikolan akvarelleja on vuosittain esillä yhdessä tai kahdessa näyttelyssä eri puolilla Suomea, viimeksi keväällä Helsingissä.

Transmissio-näyttely on esillä Ritzissä, Kirkkopuistikko 22, 31.12.2021 saakka.