Vaasassa pannaan Suomen parasta tummaa lageria

Pehmeä, suklainen, pyöreä, harmoninen maku. Jälkimaku on viipyilevä, makea ja maltainen.

Näin kuvailee vaasalaisen Bock’s Corner Breweryn panimomestari Alex Maier omaa luomustaan, Bock’s Dunkel -olutta. Se voitti torstaina kultaa Suomen Paras Olut -kilpailun Tumma tai värillinen lager -sarjassa.

Kilpailuun osallistui 400 suomalaista olutta noin 60 panimolta. Oluet oli jaettu oluttyypin mukaan 12 sarjaan.

Kilpailussa oli kansainvälinen finaalituomaristo, jossa noin 50 tuomaria maisteli sokkona oluita ja seuloi voittajat esiin.

– Arvostan tätä kilpailua, koska se on rehellistä peliä, perustuu maisteluun, eikä palkintoa voi mitenkään ostaa, Maier sanoo.

Pronssi kirkastui kullaksi

Bocksin panimo on osallistunut Suomen Paras Olut -kilpailuun vuodesta 2016 lähtien, eli siitä saakka, kun saksalainen Maier tuli panimomestariksi Vaasaan.

– Viitenä viime vuotena olemme pärjänneet tosi hyvin ja päässeet joka vuosi viiden parhaan joukkoon. Vuonna 2018 meidän Dunkel-oluemme sai kilpailussa pronssia, joka nyt kirkastui kullaksi. Ja vuonna 2019 toinen oluemme, Doppelbock, voitti oman sarjansa kultamitalin, Maier muistelee.

Voittoisan Dunkelin resepti on Maierin itse kehittelemä. Resepti syntyi aivan ensimmäisten joukossa hänen tultuaan vaasalaispanimoon töihin.

Sittemmin hän on kehittänyt pienpanimolle useita erilaisia oluttyyppejä, joista osa on ollut sesonkioluita eli myynnissä vain tietyn, rajoitetun ajan.

Maltaissa sen salaisuus

Dunkel on nimensä mukaisesti tumma olut. Se on keskieurooppalainen pohjahiivaolut eli lager.

Voittoisan juoman salaisuus ovat laadukkaat maltaat.

– Sekoitan useita eri mallaslajeja. Tumma väri tulee tietenkin tummista maltaista, jotka ovat voimakkaimpia. Siinä saa tasapainoilla, ettei mausta tule liian raskas ja paahteinen, vaan sopivan pyöreä, lempeä ja suklainen, Maier kuvailee.

Hän suosittelee voittajaoluen kanssa naposteltavaksi esimerkiksi sinihomejuustoa ja tummaa suklaata, jossa on 60 prosenttia kaakaota.

– Dunkelissa on 4,9 prosenttia alkoholia, joten se sopii hyvin myös esimerkiksi saunaolueksi, eikä ole liian vahva.

Voittajat kauppojen hyllyille

Olutkilpailun sarjavoitto tietää rutkasti töitä Maierille.

Keväällä hän kehitteli Bock’sille ensimmäisen alkoholittoman oluen ja mallaspohjaisen limonadin. Uusien juomien kehittelytyöhön ei jää aikaa tänä syksynä.

– Kun kuulin Dunkelin kultamitalista, panin syrjään kaikki muut työt. Nyt keskityn vain sen panemiseen, Maier naurahtaa.

Suomen Paras Olut -kilpailun yhtenä yhteistyökumppanina on S-ryhmä. Eri sarjojen voittajaoluet palkitaan sillä, että ne tulevat S-ryhmän myymälöihin kuluttajien saataville ympäri Suomen.

Kysyntä siis lisääntyy, joten juomaa pitää saada riittävästi tehtyä toimitettavaksi kauppoihin.

– Tähän asti Dunkelia on saanut kaupoista lähinnä Pohjanmaalla ja muutamissa muissa kaupungeissa, kuten Oulussa, Tampereella ja Turussa. Nyt sitä aletaan levittää koko maahan.

Lisäksi oluenharrastajia on erilaisissa olutseuroissa Suomessa paljon. Monet tekevät viikonloppu- ja lomamatkoja eri pubeihin ja panimoihin ympäri maata.

– Toivottavasti he löytävät myös meille, Maier hymyilee.

Monipuolinen olutkulttuuri

Kaikista kilpailuun osallistuneista sadoista oluista tuomaristo valitsi koko kisan parhaaksi espoolaisen Olarin Panimon New England IPA -tyylin Runaway-oluen, jonka alkoholipitoisuus on 7,1 prosenttia.

Suomen Paras Olut -kilpailun järjestää Suomalainen Olut ry yhteistyössä Olutliiton kanssa. Kilpailun tavoitteena on nostaa olutkulttuuria ja sen monipuolisuutta.

Kilpailu järjestettiin tänä vuonna 11. kerran.