Uutiset

Villa Gerbyn ympärille kaavoitetaan omakotitaloja – Torstaina järjestetään huvilan esittelytilaisuus

Villa Gerbytä on vuosien myötä muutettu ja remontoitu sekä sisältä että ulkoa. Nykyisen julkisivuvärityksen uskotaan olevan lähellä alkuperäistä. Kuva: Anna Myllymäki
  • Vaasa

VAASA

Alun perin yksityiskäyttöön rakennettu huvila on sittemmin ollut muun muassa kaupungin nuorisotoimen käytössä. Se on toiminut myös juhlapaikkana ja ravintolana.

Viime vuodet huvila on ollut tyhjillään. Vaasan kaupunki on etsinyt omistamalleen kiinteistölle sopivia toimintoja, mutta sellaisia ei ole löytynyt.

Omakotitaloja meren äärelle

Nyt Vaasan kaupunki aikoo kaavoittaa Villa Gerbyn tontin niin, että huvilan ja tontilla olevan pikkumökin lisäksi siihen mahtuisi pari omakotitalotonttia.

Tavoitteena on, että suojeltu huvila ja pikkumökki säilyvät ja uudisrakennukset sopivat ympäristöön.

– Se on nyt kaavoitettu palvelurakennusten alueeksi. Se pitää kaavoittaa uudelleen, koska sinne halutaan asuinrakentamista. Sinne voi jäädä myös pieni varaus palveluille, koska Gerbyssä on aika huono palveluverkosto. Siihen voisi tulla vaikka kesäkahvila tai kajakkivuokrausta, kuvailee kaavoitusarkkitehti Anna Myllymäki.

Kaavoitusalueeseen kuuluu myös kaupungin omistama viheralue Villa Gerbyn rannassa. Siellä kulkee polku, ja ranta aiotaan säilyttää julkisena virkistymisalueena, jonne kaikilla on vapaa pääsy.

Esittelytilaisuus torstaina

Villa Gerbyn päärakennuksen on rakennuttanut Vaasan tarkk’ampujapataljoonan kapteeni Adolf Schönberg perheelleen kesähuvilaksi 1800-luvun lopulla.

1930-luvulta 50-luvulle huvilan omistanut vaasalainen liikemies Fredrik Wikman rakennutti huvilan portinpieleen talviasuttavan pikkumökin vuonna 1940.

Alun perin huvilan rannassa oli meren päälle, pylväiden varaan rakennettu sauna, jota kiersi terassi. Tuo rakennus meni kuitenkin huonoon kuntoon ja purettiin 1960-luvulla. Uusi sauna on rakennettu kenties 1980-luvulla.

Lisäksi huvilan pihalla on autotalli ja neljä pientä majoitusmökkiä. Mökit on rakennettu 2000-luvulla.

Huvilan historiaa ei ole pystytty aukottomasti selvittämään. Esimerkiksi kaikkia vuosilukuja ei tiedetä, milloin huvila on myyty aina seuraavalle omistajalle.

– Toivon, että ne, jotka tietävät Villa Gerbyn historiasta jotain, ottaisivat yhteyttä kaavoitukseen, Myllymäki sanoo.

Vaasan kaupungin kaavoitusosasto esittelee huvilaa ja sen aluetta torstaina 2.12. kello 17 etäyhteydellä eli Teamsin välityksellä, koronatilanteen vuoksi. Ilmoittautuminen Villa Gerbyn esittelyyn torstaina 2.12. klo 10 mennessä sähköpostilla: anna.myllymaki@vaasa.fi tai puhelimitse.

Fakta: Villa Gerby

* Huvilalla on ollut monenlaisia vaiheita. Kaikista vaiheista ei ole tarkkoja vuosilukuja tiedossa.

* Adolf Schönberg rakennutti kesähuvilan 1800-luvun loppupuolella ja kutsui sitä Solbackeniksi.

* Huvila siirtyi Balder Hemmerille, Vaasan hovioikeuden asessorille, jonka poika oli kirjailija Jarl Hemmer.

* Vuonna 1939 Hemmerit myivät huvilan Rakennus Oy Teknon omistajalle Fredrik Wikmanille. Hänen kuolemansa jälkeen, vuosina 1957–63 huvilan omisti Wikmanin perikunta.

* 1960-luvun alkuvuosina huvilan osti Wikmanin lapsenlapsi, Styrbjörn Forsgård perheineen. Wikmanin ja Forsgårdin aikaan huvilaa kutsuttiin Villa Tunaksi.

* Vuonna 1986 huvilan osti Jouko Wester, vaasalainen liikemies. Huvila muutettiin talviasuttavaksi omakotitaloksi ja remontoitiin muutenkin.

* 1990-luvun alusta lähtien Vaasan kaupunki on omistanut huvilan. Siellä oli ravintolatoimintaa, jota pyörittivät vuokralaisina ensin Vesa Kauranen vaimoineen ja sitten Olof Hasselblatt.

* Kun ravintolatoiminta loppui, huvila oli pitkiä aikoja tyhjillään.

* 2000-luvulla huvilassa on ollut mm. kaupungin nuorisotoimen tiloja ja Prometheus-leirejä. Viime vuodet huvila on ollut tyhjillään.

Lähteet: Pohjanmaan museo, Vaasan kaupungin kiinteistörekisteri ja rakennusvalvonta, Vesa Kauranen.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka