Uutiset

Ostari on mennyttä – uusi kaava tekeillä, Ristinummen keskuksesta tehdään jälleen tapahtumien keskipiste

Ristinummen ostoskeskuksen purkutyöt alkoivat muutama 
viikko sitten.
Ristinummen ostoskeskuksen purkutyöt alkoivat muutama viikko sitten.
Kuva: Jarno Pellinen
  • Terhi Ekola

Ristinummen ostoskeskus puretaan. Työt alkoivat muutama viikko sitten, ja tässä vaiheessa kaksiosaisen kiinteistön suurempi rakennus on jo lähes kokonaan hävitetty.

Myös rakennuksia yhdistänyt suuri katos on purettu. Jäljellä on pienempi osa, jossa ovat seurakunnan tilat, kampaamo ja kaksi pitseriaa.

– Yritykset saavat jatkaa siellä toimintaansa vielä muutaman vuoden, sanoo Ristinummen keskuksen kaavatyötä vetävä kaavoitusarkkitehti Juha-Matti Linna Vaasan kaupungilta.

Ostoskeskus on ollut vuosikausia surullinen näky ja murheenkryyni noin 7 000 asukkaan kaupunginosan parhaalla paikalla. Rakennuksista suurempi oli lähes tyhjä monta vuotta.

– Siellä oli kasaantunut monen vuoden korjaustarpeet.

Ostoskeskuksen omisti kiinteistöyhtiö Ristinummen Palvelukeskus Oy, joka ajautui konkurssiin. Ostoskeskus laitettiin myyntiin julkiseen huutokauppaan, josta kaupunki osti sen noin vuosi sitten.

– Kaupunki sai sen melko edullisesti, koska se oli niin huonokuntoinen, Linna kertoo.

Nyt Ristinummen keskus -niminen kaava-alue on kokonaan kaupungin omistuksessa. Aikaisemmin ostoskeskuksen tontti oli ainoa, joka ei ollut kaupungin hallussa. Kaava-alueeseen kuuluvat myös kaksi metsää, suuri kenttä ja Kyläkeskus Kultanummen tontti.

– Molemmat metsät säilytetään.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Juha-Matti Linna seisoo Ristinummen keskuksessa sijaitsevalla suurella tyhjällä kentällä. Hän osoittaa käsillään suurin piirtein kulmaa, josta sinne tuleva tori alkaa.
Kuva: Jarno Pellinen

Kivi suojellaan

Kaupunki haluaa saattaa Ristinummen keskuksen uuteen kukoistukseen. Siitä pyritään tekemään suuren kaupunginosan vilkas keskus.

Linna uskoo alueen viriämiseen, sillä akkutehtaatkin lisäävät elämää siellä.

– Ristinummelta on melko lyhyt ja suora reitti akkutehdasalueelle.

Puretun ostoskeskuksen tilalle voidaan varata paikka uudelle liikekiinteistölle.

– Sinne varataan tila päivittäistavarakaupalle ja muille lähipalveluille.

Linna sanoo kuitenkin pahoin pelkäävänsä, että liikekiinteistöstä tulee yksikerroksinen.

– Näkisimme siellä mielellään vähintään kaksikerroksisen rakennuksen, joka olisi keskuksen maamerkki. Täytyy olla kuitenkin realisti ja ymmärtää, että sellaiselle on vaikea löytää rakentajaa. Yksikerroksinen liikekiinteistö on halvempi toteuttaa ja vuokrata sen tiloja eteenpäin.

Hän toteaa, että Ristinummella asuu paljon yli 65-vuotiaita, jotka haluavat myös pysyä siellä.

– Heille kävelymatkan päässä sijaitsevat lähipalvelut ovat tärkeitä.

Liikekeskuksen tontin viereen tehdään pieni tori, jolle arkkitehti maalailee jo toimintaa.

– Siellä voisi olla viikonloppuisin esimerkiksi kirpputori.

Ostoskeskuksen pikkumetsä säilytetään, ja siellä oleva kivi suojellaan.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuva: Jarno Pellinen

Kerrostaloista on luovuttu

Ristinummen keskuksen kaavoitustyö alkoi vuonna 2019. Kaavaluonnos valmistui, mutta nyt sitä muutetaan.

– Hylkäsimme ensimmäisessä kaavaluonnoksessa esitetyt kerrostalokorttelit palautteen perusteella. Suunnittelimme sinne kerrostalokorttelia, mutta arviomme mukaan niille ei löydy kiinnostunutta rakentajaa. Siellä ei ole kysyntää uusille kerrostaloille tällä hetkellä, Linna sanoo.

Näin siksi, että Ristinummella on kerrostaloja jo entuudestaan paljon ja Vaasaan on rakentumassa hienoja kerrostalokortteleita muille alueille.

– Emme halua tehdä utopistisia kaavoja, vaan niin realistisia, että ne voivat aidosti toteutua.

Kerrostalot korvataan kaksikerroksisilla kaupunkipientaloilla. Ne muistuttavat rivitaloja, mutta niiden julkisivut ovat yksilöllisiä.

Alueella sijaitsevalle suurelle kentälle harkitaan varausta uudelle päiväkodille.

– Tällä hetkellä mietitään, kuinka suuri päiväkoti olisi. Nykyisin alueella toimii kolme päiväkotia.

Toinen kaavaluonnos on arviolta valmis kesään mennessä. Sen jälkeen asukkaat ja viranomaiset voivat sanoa siitä mielipiteensä.

Linna toteaa, ettei missään muualla Vaasassa asukkaiden suhtautuminen uudistuksiin ole niin myönteinen kuin Ristinummella.

– Ristinummellakin asioista keskustellaan ja niistä ollaan eri mieltä, mutta siitä huolimatta kaikki odottavat, että jotain tapahtuu ja työt alkavat. He haluavat alueelle parannuksia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ristinummen ostoskeskus

  • Arkkitehtitoimisto Annikki Nurmisen suunnittelema.

  • Valmistui vuonna 1977.

  • Peruskorjattu 1990-luvulla.

  • Yksikerroksinen, kaksisiipinen rakennus, julkisivut tummanpunaruskeaa tiiltä. Katokset ja lastauslaiturit, jotka erotettiin puuaidalla Kappelinmäentiestä.

  • Sisäpihalla kaavan mukaan aukio, mutta sitä ei toteutettu. Sisäpiha lähes luonnonmukaista metsää.

  • Edusti ajalle tyypillistä, maanläheistä ostoskeskuksen tyyppiä melko tyylikkäästi.

  • Viimeistelemätön ympäristö ja epäonnistunut sijoittuminen tontille vähensivät kohteen käyttöarvoa.

  • Isommassa rakennuksessa ovat toimineet ainakin kauppa, ravintola ja apteekki.

  • Pienemmässä toimineet ainakin kampaamo ja kaksi pitseriaa. Siellä on myös seurakunnan tiloja.

  • LÄHDE: Vaasan kaupunki: Ristinummen keskus. Rakennusinventointi.

Oletko liikkunut Ristinummen ostoskeskuksessa?

Mitä ostari on merkinnyt sinulle?

Teemme jutun lukijoiden muistoista Ristinummen ostoskeskuksesta ja keräämme sitä varten muistoja ja kuvia sieltä.

Kerro muistoja ja lähetä kuvia ostarilta Vaasa-lehden toimitukseen 15.2. mennessä osoitteeseen: toimitus@vaasalehti.fi.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Feri Ansari on ollut masentunut, mutta on jälleen mennyt töihin, että olisi jotain tekemistä.
Kuva: Terhi Ekola

Ansarilta peritään kymmeniä tuhansia euroja

Teheran-pubin yrittäjä Feri Ansari on surullinen ja hän pyyhkii silmäkulmiaan.

Hän ja hänen vaimonsa ovat saaneet Ulosottolaitokselta lähes 80 000 euron laskun. Se kohdistuu heidän Ristinummen liikekeskuksessa ravintolatoimintaa harjoittavaan yritykseensä. Summa on kertynyt maksamattomista yhtiövastikkeista, niiden koroista ja muista kuluista.

Ansari kokee tulleensa kohdelluksi väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Hän sanoo, että heille luvattiin koronan alettua, että he voivat pandemian aikana maksaa normaalia pienempää yhtiövastiketta, eikä puuttuvaa osuutta tarvitse maksaa myöhemmin takaisin.

Nyt yhtiövastikkeita peritään ulosottomenettelyllä.

– Mistä me maksamme sen, sillä meiltä on kaikki viety?

Ansarin ja hänen vaimonsa yhtiö omisti aikaisemmin Ristinummen liikekeskuksesta noin 500 neliöitä tilaa kahdessa eri rakennuksessa. Kiinteistöyhtiö meni kuitenkin konkurssiin, ja liikekeskus myytiin huutokaupassa Vaasan kaupungille.

– Se meni aivan liian halvalla.

Ansari sanoo, että he kuulivat huutokaupasta jälkikäteen, ja heille todettiin, että siitä oli ilmoitus lehdessä.

Yrittäjä jatkaa nyt nyt aikaisemmin omistamissaan tiloissa Teheranin toimintaa vuokralaisena. Hän osti liikekeskuksesta liiketilaa 14 vuotta sitten kymmenillä tuhansilla euroilla.

– Maksan aiemmin omistamistani tiloista vuokraa, ja minulta peritään ulosotossa vanhoja yhtiövastikkeita.

Ansari on ollut masentunut monta kuukautta. Nyt hän jatkaa kuitenkin töissä, että olisi jotain tekemistä.

– Hiljaista täällä on.

Ari Övermark viihtyy hyvin Ristinummella. 
Kuva: Terhi Ekola

"Sopivan ikäistä porukkaa"

Kymmenen vuotta Ristinummella asunut Ari Övermark on tyytyväinen siihen, että liikekeskusta puretaan.

– Siellä vuoti katto. Toivon, että sen tilalle rakennetaan kerrostalo tai joku muu iso rakennus.

Övermark on viihtynyt hyvin Ristinummella, jonne hän muutti Tuovilasta.

– Täällä asuu sopivan ikäistä porukkaa.

Hän tapaa käydä viikoittain Teheran Pubissa.

– Käyn pelaamassa siellä biljardia ja bingoa.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka