Palosaaren kirkon alttaritaulun sanoma sopii nykyihmisen arkeen – Vaasalainen naistaiteilija oli Suomen tuotteliain alttaritaulujen maalaaja

Pappi Terhi Nissilä on katsellut paljon Palosaaren kirkon alttaritaulua, Alexandra Frosterus-Såltinin maalaamaa Kristus Betaniassa -taulua. Hän vastaa Palosaaren ja Gerbyn alueesta, ja on usein eri tilaisuuksissa Palosaaren kirkossa.

Teos ja Raamatun kohta, josta se kertoo, puhuttelee Nissilää vahvasti.

– Tämä ei ole mikään väripläjäys, vaan maltillisen rauhallinen kuva, hän kuvailee taulun äärellä.

Maalauksessa Jeesus on sisarusten, Martan ja Marian, kotona Betaniassa. Kuvassa Martta seisoo ja hänellä on jotain sylissään.

– Näyttää vähän siltä, että sylissä olisi vauva, mutta kun katsoo tarkemmin, oikeasti se on tarjoilukori, jossa on hedelmiä tai leipiä, Nissilä huomauttaa.

Maria-sisko on asettautunut Jeesuksen jalkojen juureen kuuntelemaan. Paikalla on muitakin vieraita, mutta he eivät näy kuvassa.

– Martalla on kädet täynnä palvellessaan muita. Hän vähän tuskastuu ja sanoo Jeesukselle, että etkö lainkaan välitä, että minä täällä raadan ja sisko vain istuu. Jeesus toteaa siihen, että Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.

Taulu muistuttaa arjen tasapainosta

Nissilä kokee, että tämä alttaritaulu tulee keskelle ihmisten arkea.

– Toiset meistä huolehtivat, palvelevat ja touhuavat. Heidän pitää koko ajan tehdä jotain. Toisilla taas on taito pysähtyä, kuunnella ja olla.

Nissilä kokee kuitenkin niin, että asia ei ole joko tai vaan sekä että.

– Meille olisi hyväksi välillä pysähtyä, kuunnella, latautua ja sitten taas välillä palvella. Tämä alttaritaulu on minulle muistutus siitä, millainen on hyvä arjen tasapaino, Nissilä toteaa.

Nissilä palaa puheissaan usein tauluun ja on huomannut sanoman avautuvan ihmisille.

– Viimeksi naistenpäivänä puhuessani täällä ennen konserttia viittasin tauluun ja palvelemiseen ja kuuntelemiseen, hän hymyilee.

Palosaaren kirkko ylipäänsä on Nissilälle tärkeä ja merkityksellinen paikka.

– Erityisen rakkaaksi tämä tuli korona-aikana. Tein täältä muutaman minuutin rukoushetkivideoita, seikkailin eri paikoissa, halusin eri kuvauskulmia, katselin sitä eri kohdista. Vaikka tämä ei ole puukirkko, sisällä tulee fiilis kuin olisi pienessä puukirkossa. Tämä on kodikas ja pieni.

Ei palkkiota taulun maalauksesta

Jugendtyylinen A.W. Stenforsin suunnittelema Palosaaren kirkko on rakennettu vuonna 1910. Alexandra Frosterius-Såltinin alttarimaalaus on vuodelta 1912.

Kirkko toimi ensin rukoushuoneena ja oli nimeltään Betania. Vuonna 1914 se vihittiin kirkkotilaksi ja sitä alettiin kutsua Palosaaren kirkoksi. Oletettavasti alkuperäisen nimen vuoksi myös alttarimaalauksen aihe on Betaniasta.

Taiteilija oli silloin jo yli 70-vuotias ja asui Vaasassa. Hän tarjoutui maalaamaan taulun ilman korvausta, kunhan seurakunta kustantaisi materiaalit.

Frosterus-Såltinista kirjan tehnyt Peter Kankkonen kirjoittaakin, että taiteilija ei jatkanut maalaamista myöhäisinä vuosina taloudellisista syistä, vaan sillä oli taiteilijalle myös suuri uskonnollinen merkitys.

Samana vuonna 1912 valmistui alttaritaulu myös saaristoon, Björkön kirkkoon. Jeesus rannalla kertoo siitä, kuinka Jeesus halusi vetäytyä yksinäisyyteen tehtyään ihmeen leivällä kalastajakylässä.

Myös sen Frosterus-Såltin teki korvauksetta. Björköläisten piti maksaa vain kehystys- ja materiaalikustannukset eli 500 markkaa.

Vaasan seudulla Frosterus-Såltinin alttaritauluja on myös Metodistikirkossa ja Maalahden kirkossa.

Hän on maalannut myös muun muassa Kauhavan, Jalasjärven ja Ilmajoen kirkkojen alttaritaulut.

Tuottelian, muttei tunnetuin

Vaasassa lapsuutensa viettänyt ja eläkkeellä tänne takaisin palannut taidemaalari Alexandra Frosterus-Såltin (1837 Inkoo – 1916 Vaasa) on Suomen katsotuimpia taiteilijoita. Katsotuimpia, muttei tunnetuimpia.

Frosterus-Såltin maalasi Suomen kirkkoihin alttaritauluja yhteensä neljän vuosikymmenen ajan, kaikkiaan noin 70 teosta. Huikea määrä tekee hänestä Suomen tuotteliaimman alttaritaulujen maalaajan kautta aikojen.

Raippaluodossa kasvanut Peter Kankkonen on kirjoittanut Frosterus-Såltinista kirjan. Kun maalaan, en kaipaa mitään ilmestyi 2022.

Alexandra Frosterus-Såltinin elämä osoittautui traagisemmaksi kuin Kankkonen olisi osannut kuvitella.

Naistaiteilijaksi vastoin yleisiä odotuksia

Frosterus-Såltin oli 1850-luvulla suomalaisen kuvataiteen lupaavia nimiä.

Kankkonen kertoo isän, Mustasaaren kirkkoherran Benjamin Frosteruksen olleen harvinaisen edistyksellinen. Hän kannusti tytärtään, vaikka ajan näkemys oli, etteivät naiset sovi taiteilijoiksi.

Aikakin oli otollinen. Suomen taideyhdistys avasi piirustuskoulunsa ovet tytöille vuonna 1852. Alexandra pääsi sinne 14-vuotiaana.

– Hänet huomattiin heti. Muun muassa Topelius, Runeberg ja Snellman näkivät, millaisesta kyvystä on kyse. Apurahojen turvin Alexandra pääsi myös ulkomaille opiskelemaan. Hänestä tuli ensimmäinen suomalaisnainen, joka opiskeli kuvataidetta Pariisissa, Kankkonen kertoo.

1860-luvun alkuvuosiin tultaessa Alexandra oli ottanut paikkansa Suomen johtavana naistaiteilijana. Erityisen taitava hän oli muotokuvamaalarina ja varsinkin lasten kuvaamisessa.

Hän kuvitti myös satuja ja jäi historiaan Suomen ensimmäisen sarjakuvan piirtäjänä. Kun Frosterus-Såltin oli vasta 17-vuotias, J.V. Snellman pyysi häntä kuvittamaan alkoholin vaaroista varoittavan kuvakertomuksen. Nykyään Turmiolan Tommia pidetään Suomen ensimmäisenä sarjakuvajulkaisuna.

Kankkonen uskoo, että Frosterus-Såltin oli poikkeuksellinen persoona, josta tuli esikuva myöhemmille naistaiteilijoille.

– Hän oli määrätietoinen luonne ja tiesi mitä halusi. Hän päätti jo lapsena, että hänestä tulee taiteilija. Alexandra oli ensimmäinen suomalainen naistaiteilija, joka kykeni elättämään itsensä taiteellaan.

Alexandra avioitui 1866 Vaasan sairaalan lääkärin Viktor Såltinin kanssa. Pariskunta perusti kodin taiteilijan lapsuuden maisemiin Vanhaan Vaasaan ja sai neljä lasta.

Suru hukutettiin alttaritauluihin

Frosterus-Såltin menetti ensimmäisen lapsensa ennen kuin tämä ehti täyttää vuottakaan.

Kun Alexandra oli 37-vuotias, puoliso Viktor kuoli. Taitelija jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Hän jätti Vaasan ja otti vastaan opettajan työn Turun piirustuskoulussa.

Sitten tytär menehtyi muutaman vuoden ikäisenä, myöhemmin hän menetti toisen pojistaan.

– Suru seurasi Alexandraa läpi elämän. Uskon, että hän katsoi elämää toisesta näkökulmasta, Kankkonen sanoo.

Alttaritaulujen maalaaminen astui Alexandran elämään, kun hän oli kokenut suuret menetykset. Kankkonen uskoo Frosterus-Såltinin saaneen lohtua ja toivoa maalaamisesta – samoja asioita, joita hänen teoksensa välittävät myös katsojille. Frosterus-Såltinin alttaritauluista huokuvat lempeys ja armo.

– Hän sai hukuttaa surunsa alttaritaulujen tekoon. Niiden kautta hän sai välähdyksiä ikuisuudesta.

Naiset ja lapset kirkon tauluihin

Peter Kankkosta Alexandra Frosterus-Såltinin vaipuminen historian varjoihin on harmittanut vuosikymmeniä. Taiteilija ja hänen teoksensa ovat kiehtoneet lapsuudesta asti.

Kankkonen varttui papin poikana Raippaluodossa ja seurasi usein isäänsä, kun tämä lähti toimittamaan jumalanpalvelusta Björköbyhyn.

Sen kirkkoa hallitsee yli kolmimetrinen alttaritaulu Jeesus rannalla. Taulun aihe ja sen Kristus-hahmo porautuivat lähtemättömästi Kankkosen mieleen.

Kankkonen seurasi isänsä jälkiä ja kouluttautui papiksi.

Kankkosen mukaan uutta Frosterus-Såltinissa on se, että hän toi naiset ja lapset kirkkotaiteen kuvastoon kirkon tärkeimmälle paikalle, alttarille. Alttaritaulujen kuvastoa hallitsivat pitkään miehet, Jeesus opetuslapsineen.

Kirje inpiroi kirjan tekoon

Alexandra Fråsterus-Saltin palasi Vaasaan vuonna 1900. Hän oli viimeiset vuodet yksinäinen ja tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja väärinymmärretyksi.

Maalaus toi lohtua viimeisiin vuosiin asti. Taiteilijan viimeinen alttarimaalaus valmistui 1915. Alexandra oli 76-vuotias maalatessaan Ruokolahden kirkon alttaritaulun.

Frosterus-Såltin menehtyi vuosi sen jälkeen. Hänet haudattiin Vaasan vanhalle hautausmaalle puolisonsa viereen.

Frosterus-Såltinin teoksia tunnetaan kaikkiaan yli 270. Peter Kankkonen listaa taitavan taiteilijan unohdukseen useita syitä.

– Hän oli nainen ja Pohjanmaalta, Helsingin taidepiirien ulkopuolelta. Hän oli uskovainen alttarimaalausten tekijä, ei sellaista pidetty oikeana taiteilijana.

Frosterus-Såltinista on kiinnostuttu vasta viime vuosina. Kankkosen teos Kun maalaan, en kaipaa mitään on ensimmäinen laajalle lukijakunnalle suunnattu teos taiteilijan elämästä.

Teoksen nimi tulee Alexandran kirjeestä, jonka hän kirjoitti kälylleen, kun hän maalasi viimeistä alttaritauluaan:

En osaa kyllin kiittää siitä ilosta, jota tämä työ minulle antaa. Kun maalaan, en kaipaa mitään.