Uutiset

Palosaaren torilla tapahtuu: Lilliputti-ajelua, musiikkia ja karnevaalitunnelmaa

Palosaarelaiset ovat jo odottaneet omaa festivaalia koronavuosien jälkeen. –  Luvassa on ohjelmaa aikuisille ja lapsille, sanoo tapahtumaa järjestävä Antti Koski Palosaaren asukasyhdistyksestä
Palosaarelaiset ovat jo odottaneet omaa festivaalia koronavuosien jälkeen. –  Luvassa on ohjelmaa aikuisille ja lapsille, sanoo tapahtumaa järjestävä Antti Koski Palosaaren asukasyhdistyksestä
Kuva: Laura Krohn
  • Laura Krohn

Palosaarella ollaan innoissaan. Koronavuosien jälkeen voidaan taas pitää yhteisöllinen Palosaari-karnevaali. Tulossa on kaksipäiväinen tapahtuma torin ympärillä.

– Ihmisiltä on tullut painetta, että tapahtuma halutaan taas. Ohjelma on toki tärkeää, mutta kaikkein eniten odotetaan sitä, että päästään kokoontumaan yhteen ja tapaamaan tuttuja, sanoo Palosaaren asukasyhdistyksen puheenjohtaja Antti Koski.

Tänä vuonna tapahtuman järjestäminen on asukasyhdistyksen vastuulla, mutta mukana ovat myös yhdistykset, seurakunnat, kirjasto ja urheiluseurat.

Kaikki ohjelma on ilmaista, sillä Vaasan kaupungilta saatu avustus kattaa kulut.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Torille saa tulla myymään

Palosaarella on vahva kaupunginosaidentiteetti. Avajaispäivänä nostetaan oma lippu salkoon ja Palosaaren pormestari Heimo Hokkanen pitää puheen.

Torilla on myyntiä, muun muassa kirpputoritavaraa käsitöitä, asukasyhdistyksen tuotteita ja työväenmuseon julkaisuja. Lisäksi on esittelypisteitä.

– Torille voi tulla kuka tahansa myymään, eikä maksa mitään, mutta oma pöytä tarvitaan, Koski vinkkaa.

Ohjelmassa on huomioitu myös lapset. Lilliputti-junalla voi torstaina ajella pitkin Palosaarta. Lisäksi on temppurata ja lastennäytelmä. Myös VPK:n paloauto on näytillä.

Kirjasto on auki pidennetyin aukioloajoin. Siellä on suuri poistokirjamyynti ja lapsille piirrettävää.

– Olemme Palosaarella todella iloisia, että kirjasto saatiin säilymään. Se on kova juttu. Tavoitteena on viikonloppuisin auki oleva omatoimikirjasto, Koski sanoo.

Seurakunta osallistuu järjestämällä kaksi tilaisuutta. Keskiviikkona Palosaaren kirkossa pidetään lasten kirkkosuunnistus.

– On tärkeää, että lasten kanssa pääsee käymään koronarajoitusten jälkeen sisällä kirkossa, Palosaaren-Gerbyn alueesta vastaava pappi Terhi Nissilä huomauttaa.

Torstaina on pihalla Tilkkutäkki, jossa on musisointia, nuoren seurakunnan veisuja ja puhetta. Paikalla on myös seurakunnan vastine Palosaaren pormestarille, Palosaaren piispa, joka on Jouko Saraste.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kulttuurikävelyllä Puuvillan historiaa

Yleisölle järjestetään kaksi kävelyä alueella. Keskiviikkona kaavoituskävelyllä tutustutaan Påttin puhdistamon, Mansikkasaaren ja yliopistonrannan alueiden suunnitelmiin.

– Avi edellyttää Påttin ympäristöluvan jatkolle, että siellä tehdään kattava hajuselvitys myös kesäaikaan. Nyt yleisö saa kertoa, milloin ja missä tuoksahtaa, Koski sanoo.

Myös Sundin rantaan ravintolakokonaisuutta puuhaavat yrittäjät esittelevät suunnitelmiaan.

Torstain kulttuurikävelyllä puolestaan tutustutaan oppaan johdolla vanhaan puuvillamiljööseen, Venny Kontturin aikaan ja Työväenmuseoon, jossa on esillä Puuvilla-näyttely.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Poimintoja ohjelmasta

Ke 8.6.

klo 14 Kaavoituskävely: Påttin puhdistamo, Mansikkasaari, yliopistonranta

15 Kaupungin kesäartisti esiintyy

16-18 Lasten kirkkosuunnistus, Palosaaren kirkko

17.30 Pormestarin puhe ja laulua

17.30 Temppurata, PUS

18.15 Lastennäytelmä, Palosaaren Pisarat

18.30-20 Vaasan harmonikkakerho

To 9.6.

klo 13.30 Kulttuurikävely, Puuvillantehtaan rakennukset, Venny Kontturin muistomerkki ja Työväenmuseo.

16 Zumba, Martha Zamora

16–19 Lilliput-juna kiertää Palosaarta

17 Seurakunnan Tilkkutäkki-tilaisuus kirkon pihalla

18 Musiikkia, Black Islanders.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka