Ranta vetää mystisesti puoleensa – Marko Hautala sijoitti uuden romaaninsa taas lapsuutensa maisemiin Suvilahteen

Vaasalainen kirjailija Marko Hautala on taas päästänyt paikalliset myytit ja demonit valloilleen. Juuri kauppoihin ilmestynyt romaani Musta kieli jatkaa Kuokkamummon urbaanilegendaa Suvilahdessa, kirjailijan omissa lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.

Kuokkamummon uskottiin olevan rantametsissä liikkuva vanha nainen, joka hiipi selän taakse ja huitaisi kuokalla.

Vuonna 2014 ilmestynyt romaani Kuokkamummo on kestosuosikki Hautalan kirjojen joukossa.

– Se on herättänyt kiinnostusta ulkomaillakin. Hahmossa ja asetelmassa on jotain, mikä ihmisiä kiehtoo. Tarinahan on todella monella solmulla, Hautala sanoo.

Hautala on huomannut, että muutkin kuin kirjailijan vakilukijat tietävät Kuokkamummon. Siitä on ollut katkelma koulukirjoissa ja kirjan ilmestymisen jälkeen sen tiimoilta järjestettiin oheisohjelmaa, kuten mysteeripolku tapahtumapaikoilla Suvilahdessa.

Patteriniementiellä tapahtuu

Kuokkamummo sijoittui 1970-luvulla rakennettuun lähiöön. Uudessa romaanissa kerrostalomiljöökin on läsnä, mutta nyt kerrotaan enemmän omakotitaloissa asuvista.

– Painopiste on keskiluokassa, joka potee syystä tai toisesta syyllisyyttä, Hautala sanoo.

Patteriniementien monet talot vilahtelevat tapahtumapaikkoina. Kirjassa kuvaillaan, että lyhyen kadun varrella on niin työväestön kerrostaloja, alemman keskiluokan rivitaloja kuin varakkaamman väen omakotitaloja.

– Kadunpätkä on tosi jännä, sillä siinä ovat kaikki yhteiskuntaluokat vierekkäin. Rakentamisen aikaan kai haluttiin, että suomalaiset taustasta riippuvatta kykenevät asumaan saman kadun varrella, Hautala miettii.

– Enkä siis yhtään tiedä, että keitä siellä asuu, olen keksinyt kaikki kirjan hahmot, hän täsmentää.

”Minähän en kirjoita jatko-osia”

Lukijat ovat välillä kyselleet kirjoihin jatko-osia, mutta Hautala on aina sanonut, ettei tee niitä.

Mustaa kieltä hän kuitenkin alkoi kirjoittaa heti, kun edellinen romaani Pimeän arkkitehti ilmestyi vuonna 2020.

– Kirjoitin pitkään, mutta sitten havahduin, että enhän minä rupea lypsämään vanhoja tarinoita. Olin jo ilmoittanut kustantajalle tästä jatko-osasta, mutta peruin sen.

Hautala syventyi Kuolleiden valssi -novellikokoelmaan, joka ilmestyi viime vuonna. Sen jälkeen hän palasi aiemmin kirjoittamaansa tekstiin, ja huomasi, että se veti.

– Eikä se elänyt edellisen hehkulla, vaan oli ihan oma juttunsa. Otin taas uudelleen yhteyttä kustantamoon, Hautala naurahtaa.

Mutapohjaa ja kaislikkoa

Kuokkamummon ja Mustan kielen voi lukea myös täysin itsenäisinä tarinoina.

– Mutta tietenkin niistä saa lisää, jos lukee molemmat. Huomasin myös kirjoittajana, mikä hauskuus tässä piilee. Pystyin heittämään uuteen kirjaan yksittäisiä repliikkejä tai irrallisen virkkeen dramaattisesta kohdasta Kuokkamummosta.

Ja kuten Hautalan kirjoissa yleensä, tässäkin voi lopussa taas kysyä, että mitä oikein tapahtui ja kuinka totta se olikaan.

– Saan pelata peliä, että urbaanilegenda on tavallaan olemassa, mutta onko sittenkään? Se on puoliksi sielussa, kirjailija myhäilee.

Tarinassa vilahtavat muutamat samat henkilöt, mutta muuten tarina on aivan omansa. Patteriniementien lisäksi liikutaan edellisestä kirjasta tutussa paikoissa; metsässä ja kuvitteellisella huvilasaarella, jonne pystyy kahlaamaan rannasta.

Hautala kuvailee hyvin konkreettisesti rannan kaislikoita ja mutapohjia.

– Elin lapsuuteni veden ympäröimänä, mutta uimaan pystyi menemään vain Ahvensaaressa. Muuten alue oli mutaa ja kaislikkoa. Rantaviivassa oli jotain iljettävää, mutta samalla kiehtovaa.

Rantareitti toi sivistyksen ilmapiirin

Nykyään Suvilahden ja Patteriniemen rantaa pitkin menee uusi hieno rantareitti. Hautalan lapsuudessa se oli hoitamatonta metsikköä.

– Se oli hurja ja kiehtova paikka. Rantareitti on mahtava ja hieno, mutta alue on myös menettänyt jotain... Siihen on tullut sivistyksen ilmapiiri. Ymmärrän sitä, mutta se ei ehkä suoraan juttele minulle, Hautala tunnustaa.

Hautalan lapsuudessa alueella oli vielä vanhoja huvilaraunioita.

– Silloin elettiin jonkinlaista välitilaa. Alue oli ollut perheiden kesäparatiisi, mutta 60-luvun lopulla oli alettu rakentaa lähiötä. Lapsikin tajusi, että täällä on ollut joskus jotain todella hienoa, mutta silloin huvilat olivat jo surkeassa kunnossa, ikkunat rikki. Enää jäljellä on vain kivijalkoja.

Kirjailijan muistoihin ränsistyneistä huviloista liittyy myös syyllisyys, kun lapset kävivät niissä luvatta.

Hautala uskoo, että huviloiden ihmisille alueen muutos oli ikävä paikka.

– Heillä oli ollut sukupolvelta toiselle periytyvä kesäpaikka, jossa on oma rauha. Mutta sitten yhtäkkiä mopot pärisevät ja tulee ilkivaltaa.

Yksi teoria kuokkamummon legendasta onkin, että sen pohjana olisi huvilan omistaja, joka olisi pelotellut ja häätänyt häiritseviä lapsia pois – ehkä kuokalla.

– Mutta urbaanilegendat ovat aina tihentymiä monesta asiasta, Hautala muistuttaa.

Vähemmän puhujakeikkoja

Kuokkamummo-romaanissa kerrottiin lapsista, nuorista ja nuorista aikuisista. Mustassa kielessä ollaan aikuisten ja vanhempien ihmisten maailmassa.

– Se näkökulma tuli luontaisesti iän myötä, Hautala sanoo.

Kirjailija täytti kesällä 50 vuotta. Sen myötä muutama asia on muuttunut.

– Olen juossut 15 vuotta joka ikisessä esiintymisessä, jota minulle on tarjottu. Nyt ajattelen, että minun ei ehkä tarvitse olla joka paikassa.

Hautala tunnetaan hyvänä puhujana ja luontevana esiintyjänä, mutta kirjailija tunnustaa, että esiintyminen on kuitenkin kuluttavaa.

Kirjailijavierailuja on siis tulossa vähemmän, mutta julkaisemistilaisuus pidetään ensi viikolla Vaasan pääkirjastossa. Hautalaa jututtaa Radio Vaasan toimittaja Anssi Marttinen. Tilaisuudessa kuullaan myös musiikkia, romaaniin liittyvä, Olavi Virran tunnetuksi tekemä tango.

Myös kirjoittamisessa ja julkaisemisessa on rauhallisempi tahti.

– Minulla on tähän asti ollut tiukat aikataulut ja aina seuraavat työt sovittuna. Nyt ei ole mitään pakottavaa, saan kokeilla rauhassa uudenlaisia juttuja ja katsoa, tuleeko niistä jotain, Hautala hymyilee.

Marko Hautalan Musta kieli -romaanin kirjanjulkaisutilaisuus Vaasan kaupunginkirjaston Draama-salissa 16.8. kello 17.