Uutiset

Rokkiopetusta 20 vuotta – Tekemisen vapaus on edelleen Vaasan Rokkikoulun isoin hitti

Rokkikoulun nykyinen opettajakolmikko Joni Kiviniemi (rummut), Niklas Norrgrann (sähkökitara) ja Sami ”Siltsu” Sillanpää (akustinen kitara).
Rokkikoulun nykyinen opettajakolmikko Joni Kiviniemi (rummut), Niklas Norrgrann (sähkökitara) ja Sami ”Siltsu” Sillanpää (akustinen kitara).
Kuva: Jarno Pellinen
  • Pia Timberg

Nuoria soittamaan ja laulamaan opettavan Vaasan Rokkikoulun kaksikymmenvuotinen taival on kuin läpimurron tehneen bändin tarina. Kylmästä sivurakennuksesta alkanut toiminta keräsi nopeasti fanijoukon ympärilleen. Maineen kasvaessa puitteet paranivat.

Nykyään koulu on vakiinnuttanut paikkansa kaupungin musiikkipiireissä. Opetusta annetaan komeassa, entisessä teknillisen tehtaan talossa Klemettilässä.

Rokkikoulua kaksikymmentä vuotta sitten perustanut Max Bäckman kertoo, että alusta lähtien Rokkikoulussa korostettiin vapautta.

Nuoren ei tarvinnut mukaan tullessaan osata laulaa eikä soittaa, ei omistaa omaa instrumenttia eikä osallistua pääsykokeisiin. Yksi asia täytyi nuorelta kuitenkin löytyä.

– Halu soittamiseen tai laulamiseen, se piti olla, Bäckman sanoo.

Osa bändeistä itsenäistyy ja lähtee Rokkikoululta omille teilleen. Ei välttämättä kovin kauas, sillä samassa rakennuksessa on 22 Volumen ry:n vuokraamaa treenikämppää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tähti on tulossa

Toistaiseksi tunnetuin koulusta lähtenyt bändi on Sturm und Drang. Bäckman muistaa yhtyeen solistin André Linmanin hyvin.

– Näki heti, että hänestä tulee tähti. Hän tuli koululle 13-vuotiaana, ja se oli heti selvä peli, Bäckman toteaa.

Ydinideana ei kuitenkaan ole kasvattaa tähtiä ja huippulahjakkuuksia

Rokkikoulu toimii edelleen samoin periaattein, joille Bäckman kumppaneineen sen aikoinaan perusti. Nykyään opetuksesta vastaavat Joni Kiviniemi, Niklas Norrgrann ja Sami Sillanpää.

Heidän ohjaus- ja opettamistavoissaan painottuu edelleen nuorten oman tekemisen vapaus.

Ohjaajat eivät tuputa rokkikoululaisille omaa musiikkimakuaan. Oppilaat saavat niin yksityistunneilla kuin bändisoitossa itse päättää, mitä kappaleita aletaan harjoitella ja soittaa.

Kaikkien ohjaajien mielestä tärkeintä on antaa tilaa nuorelle ja hänen toiveilleen – ja sähläämisellekin.

– Se kaikki auttaa löytämään itsensä ja oman juttunsa tehdä musiikkia, Sami ”Siltsu” Sillanpää toteaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaksi kestosuosikkia

Nuorten suosimat kappalevalinnat ovat alkuvuosista menneet raskaampaan suuntaan.

– Metalli on selvästi nosteessa, myös sen raskaimmat tyylilajit, Niklas Norrgran sanoo.

Metallicaa on haluttu soittaa aina, samoin Nirvanaa. 2010-luvulla nuorten suosimien suomalaisten rock- ja popbiisien kuten Haloo Helsingin kappaleiden suosio on ollut laskussa.

– Mutta Apulanta ja Klamydia ovat kestosuosikkeja edelleen, Norrgran sanoo.

Rokkikoulu täytti tänä vuonna 20 vuotta ja on julkaissut sen kunniaksi juhladokumentin Mitä me soitetaan?, joka on nähtävissä Youtubessa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka