Entisen höyrymyllyn siilojen purkutyö Vaasan merenrannassa alkoi viime perjantaina.
– Työt alkoivat sisäpurkutöillä, jotka eivät näy ulospäin mitenkään, operatiivinen johtaja Petri Uomala purkutyöt suorittavasta Lotus Demolition Oy:stä kertoo.

Yritys on ruotsalaisomistuksessa. Se purkaa vuositasolla noin 400 kohdetta.
– Puramme esimerkiksi kahta ydinvoimalaa Ruotsissa, Uomala sanoo.
Sisäpurkutöiden aikana poistetaan haitta-aineita. Niitä on käytetty muun muassa lattiassa ja putkieristyksissä. Näkymätön työ kestää Uomalan mukaan noin kuukauden päivät.
– Isot koneet tulevat sen jälkeen, mutta sekin voi näyttää tylsältä. Räjähdystä ei ole tulossa. Pitkäpuomikone ulottuu ylös asti ja siilot puretaan nakertamalla.
Pitkäpuomikoneessa on Uomalan mukaan leukojen lisäksi kastelutoiminto. Kastelu liittyy pölynhallintaan.
– Alkuvaiheessa purkutavaraa putoaa paljon siilojen sisälle. Sekin hillitsee pölyn muodostumista. Lisäksi siilojen merenpuoleinen sivu pidetään ehjänä mahdollisimman pitkään.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Kuorma-auto, jos toinenkin
Purkutöiden on oltava valmiit lokakuun loppuun mennessä.
Purkujätettä on arvioitu syntyvän 17 000 tonnia. Valtaosa, noin 15 500 tonnia, on betonia. Kaikesta purkujätteestä 98 prosenttia päätyy Uomalan mukaan hyötykäyttöön.
– Esimerkiksi betoni murskataan paikan päällä. Lotus Demolition järjestää poiskuljetuksen, ja Vaasan kaupunki käyttää materiaalin maanrakennuksessa.

Purkujätteen kuljettamiseen vaaditaan yhteensä useita satoja kuorma-autolasteja seuraavan puolen vuoden aikana. Valtaosa lasteista liikkuu Museokadun kautta Koulukadulle.
– Keskusteluissa kaupungin kanssa selviää, minne kuormat ajetaan, Uomala sanoo.
Hän ei odota työmaalta syntyvän mitään valtavaa meteliä.
– Yleisesti ottaen purkutöistä syntyvät äänet katoavat kaupungin taustameluun. Työskentelemme kaupungin ohjeiden mukaisesti, todennäköisesti kello 7-19.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Purku kiinnostaa
FinCap Pohjanmaa omistaa tontin ja rakentaa sille nousevan uudisrakennuksen. Jo purkuvaihe herättää kiinnostusta.
– Milloin ja miten puretaan. Puhelin on soinut ja sitä on kysytty, toimitusjohtaja Juha Pöntinen kertoo.

Työmaa-alue on aidattu. Kulku on katkaistu Museokadun suunnasta. Junaraiteet jäävät aidan ulkopuolelle, kuten suosittu kevyen liikenteen väylä rannan puolella.
– Kulku väylällä voidaan kuitenkin tilapäisesti estää, jos tarvetta ilmenee. Todennäköisesti niin ei käy kertaakaan, työnjohtaja Juha Erving FinCapilta sanoo.
Pöntinen painottaa turvallisuutta. Purku- tai rakennustyömaa ei ole ulkopuolisten paikka.
– Sinne ei mennä. Piste.
Purkutyöt tehdään keskellä historiallista miljöötä. Naapurirakennukset ja niiden toiminta on otettava huomioon.
– Lähirakennuksissa on tärinäherkkiä tavaroita. Katselmukset on aloitettu ja niitä jatketaan Pohjanmaan museossa, Åbo Akademin tiloissa ja Maaherran talossa. Tärinämittaukset määräytyvät katselmusten aikana, tärinäasiantuntija Antti Rahko Forcit Consultingista kertoo.
Kaupunki ja FinCap päivittivät keskinäistä sopimustaan joitain viikkoja sitten. Uudisrakennustöiden aloittaminen sai lisäaikaa. Käytännössä rakentaminen aloitettava viimeistään huhtikuun lopulla vuonna 2025. Uudisrakennuksen on oltava valmis marraskuun 2027 loppuun mennessä.