Uutiset

SPR:n lipaskerääjät liikkeellä

Vaasassa lahjoitetaan yleensä mukava summa SPR:N Nälkäpäiväkeräykseen.  
ARKISTOKUVA
Vaasassa lahjoitetaan yleensä mukava summa SPR:N Nälkäpäiväkeräykseen.  ARKISTOKUVA
Kuva: Timo Annanpalo
  • Terhi Ekola

Suomen Punaisen Ristin lipaskerääjät ja tonkkavahdit jalkautuvat jälleen tällä viikolla kauppakeskuksiin ja kaduille ympäri Vaasaa. SPR järjestää torstaina, perjantaina ja lauantaina jokavuotisen Nälkäpäiväkeräyksen, jolla hankitaan varoja SPR:n katastrofirahastoon.

– Sillä autetaan katastrofeista ja konflikteista kärsiviä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Vaasassa monet ovat saaneet apua katastrofirahastosta, jonka varoilla on autettu muun muassa tulipaloissa kotinsa menettäneitä. Vaasassa on ollut lähimenneisyydessä useita tulipaloja, ja katastrofirahasto onkin tuttu monelle kaupunkilaiselle, sanoo SPR:n Vaasan suomalaisen osaston koordinaattori Kirsi Wik.

Rahaston varoja ei ole etukäteen korvamerkitty, joten niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä hätä on suurin. Kotimaan kohteiden lisäksi sieltä autetaan muualla maailmassa, esimerkiksi tulvien, kuivuuden tai muiden luonnonkatastrofien uhreja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mukaan ehtii vielä

Wik kutsuu kaikkia auttamisesta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita Nälkäpäiväkeräyksen lipaskerääjiksi. Vapaaehtoiset liikkuvat kaduilla ja kaupoissa lippaiden kanssa.

– Mukaan ehtii vielä hyvin, eikä etukäteisilmoittautumista tarvita. Halukkaat voivat tulla toimistoomme torstaina kello 10–17, perjantaina 10–15 ja lauantaina 10–12 välillä hakemaan lippaan. Annamme perehdytyksen tehtävään. Muuta ei tarvita kuin kohtelias käytös, hymy ja halua auttaa. Kerääjänä voi toimia omien mahdollisuuksien mukaan, vaikka vain tunnin ajan.

Vapaaehtoisilla pitää olla henkilöllisyystodistus mukana. Viime vuonna Vaasassa oli runsas 50 kerääjää.

– Se on hyvä määrä, ja olemme jokaisesta vapaaehtoisesta kiitollisia. Toivomme kuitenkin saavamme mukaan vielä enemmän vapaaehtoisia. Lippaat eivät lopu kesken.

Wik toteaa, että lipaskerääminen on monelle vapaaehtoiselle myönteinen kokemus.

– Heillä on ollut iloisia ja koskettavia kohtaamisia lahjoittajien kanssa. Monet haluavat tulla mukaan myös seuraavana vuonna.

Koronavuosina keräyksen vapaaehtoisten määrä hieman supistui, koska monet välttelivät väkijoukkoja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käteinen tärkein muoto

Viime vuonna keräyksen tuotto Vaasassa oli runsas 15 000 euroa. Summa koostui kaupungin kaikkien SPR:n osastojen yhteenlasketusta keräystuotosta.

Wik toteaa, että pakolaisaaltovuotena 2015 lahjoitussumma oli viimevuotista huomattavasti suurempi.

– Vaasassa kuitenkin lahjoitetaan kivasti joka vuosi.

Nykyisin kaikilla ei ole mukanaan käteistä, minkä vuoksi Nälkäpäiväkeräykseen voi osallistua myös monella muulla tavalla kuten Mobilepay:lla, tekstiviestillä tai netissä.

– Keskeisin keräysmuoto on silti edelleen käteinen.

Nälkäpäiväkeräys on SPR:n suurin vuosittainen keräys.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka