Viime viikot ovat olleet epäuskon ja järkytyksen aikaa meille kaikille.
Ukraina on joutunut raukkamaisen hyökkäyksen kohteeksi, ja turvallisuudentunne on järkkynyt myös Suomessa.
Sota aiheuttaa suunnattomia inhimillisiä kärsimyksiä, eivätkä eläimetkään välty siltä. Rakkaiden lemmikkien kärsimys ja niiden menettäminen aiheuttaa sodan uhreille lisätuskaa, kaiken muun lisäksi.
Ukrainassa on yli 100 000 hevosta, ja niiden kaikkien kohtalo on vaakalaudalla. Keväällä on syntymässä lukemattomia varsoja tähän hirvittävään tilanteeseen.
Kuljettaminen on lähes mahdotonta
Tällä hetkellä hevosten kuljettaminen Ukrainasta maan rajalle on lähes mahdotonta.
Kuljetuksia hoitavat paikalliset naiset ja ulkomaalaiset kuskit, sillä ukrainalaiset miehet eivät saa poistua maasta.
Teitä ja siltoja on tuhottu, ja kuljettaminen on muutenkin vaarallista. Polttoainetta on vaikea saada.
Monet tallinpitäjät ovat jääneet maahan kaiken uhalla. He eivät pysty jättämään rakkaita hevosiaan kuolemaan yksin.
Sodan pitkittyessä hevosilta loppuu ruoka, eikä sitä pystytä kuljettamaan talleille. Tilanne on epätoivoinen.
Etenkin Puolassa tehdään ihailtavan paljon töitä, että mahdollisimman monia hevosia ja niiden omistajia pystyttäisiin auttamaan.
Puolalaiset ovat tarjonneet karsinapaikkoja, kuljetusapua, ruokaa ja hoitotarvikkeita. Avunpyyntöjä tulee jatkuvasti, ja ne ovat sydäntä särkeviä.
Auta luotettavan toimijan kautta
Myös Suomessa moni haluaa auttaa, muttei tiedä miten.
Tällä hetkellä luotettava toimija ja avun koordinoija on Ukrainan Ratsastajainliitto UEF.
He ottavat vastaan avunpyyntöjä Ukrainasta ja kokoavat listaa ihmisistä ja organisaatioista, jotka ovat valmiita auttamaan.
Auttaa voi tarjoamalla esimerkiksi työpaikan tai asunnon hevosalan ammattilaiselle, karsinapaikkoja tai kuljetusta hevosille, ensiaputarvikkeita, ruokaa sekä hoitovälineitä hevosille.
Umpimähkään ei kannata lähteä keräyksiä järjestämään. Suosittelen olemaan yhteydessä johonkin luotettavaan toimijaan ja kysymään, minkälaista apua tarvitaan. Monesti paras tapa on lahjoittaa rahaa.
Järkyttävää kyllä, liikkeellä on myös huijareita. Varmista aina avustusjärjestön luotettavuus.
Arki rullaa ratsastustallilla
Hubertuksella, kuten varmasti kaikilla Suomen talleilla, ollaan valmiita auttamaan, kunhan paras tapa selviää. Seuraa some-kanaviamme, ilmoitamme niissä tarkemmin.
Tallilla kevät tekee tuloaan. Linnut keräävät hevosten irtokarvaa pesien pehmikkeeksi, ja ratsastustunnit pyörivät.
On tärkeää tarjota lapsille paikka, jossa pelottavat uutiset sodasta voi unohtaa. Hevoset hirnuvat heinää, koronasta tai sodasta huolimatta. Turvallinen arki rullaa tallilla.
Kaunista kevättä, kaikesta huolimatta!
Milla Routamaa