Uutiset

Talvilomalla Alkulassa kokataan, puuhataan ja ulkoillaan

Raija Rintakallion mukaan lapset tekevät ruokaa mielellään.
Raija Rintakallion mukaan lapset tekevät ruokaa mielellään.
Kuva: Virpi Billing
  • Terhi Ekola

Vaasan seudulla vietetään koululaisten hiihtolomaa ensi viikolla eli 27.2.–3.3. Monet toimijat järjestävät tuolloin lapsille ja nuorille erilaista touhua eri puolilla kaupunkia.

Yksi niistä Vaasan 4H-yhdistys, joka pitää Alkulan tilalla Vanhassa Vaasassa ensi viikolla erilaisia puuhakerhoja. Yhdistys on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa lasten ja nuorten toiminnan järjestäjänä kaupungissa.

– Koulujen lomien aikana meillä on toimintaa useana päivänä viikossa, muttei välttämättä joka päivä. Jos esimerkiksi syysloma kestää vain kolme päivää, niin silloin kerhoja ei ole. Annamme silloin lapsille rauhan levätä ja olla vain, kertoo Vaasan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Raija Rintakallio.

Hän toteaa, että osallistujia on ollut aina mukavasti loma-aikoina. Vaikka yhdistyksen pääpaikka on Vanhassa Vaasassa, järjestää se kerhoja myös Vähässäkyrössä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkulan tilalla on mahdollisuus olla sekä sisällä että pihalla.
Kuva: Virpi Billing

Lapset tekevät mieluusti ruokaa

Tänä vuonna 4H-yhdistyksen talvilomakerhot ovat kokkauspainotteisia.

– Kun vanhemmat ovat töissä ja lapset täällä, valmistamme ruokaa ja jotain pientä purtavaa. Toki kerhoissa puuhataan muutakin, kuten askarrellaan ja ulkoillaan.

Rintakallion mukaan kokkauksessa lasten kestosuosikkeja ovat pizza, mokkapalat ja mutakakku.

Alkulan tilan pihapiirissä ja sen ympäristössä on loistavat mahdollisuudet ulkoliikuntaan.

– Vieressä ovat kaupungin luistinrata, jääkaukalo ja pieni hiihtolatu. Täällä on ulkogrilli, jota saa talvilomalla käyttää joka päivä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Talon eteisessä voi mittauttaa pituutensa eläinten silmien alla.
Kuva: Virpi Billing

Kerhoja ympäri vuoden

Vaasan 4H-yhdistys järjestää lapsille kerhoja ympäri vuoden.

– Niissä on melko tasaisesti sekä tyttöjä että poikia. Niissä opetetaan lapsille perustaitoja ja yhdessä olemista. Toistaiseksi paikkoja on riittänyt kaikille halukkaille.

Yksi Suomen 4H-yhdistyksen toiminnan painopisteistä on nuorten yrittäjyys ja työllistyminen.

– Kesällä he voivat perustaa vaikka 4H-yrityksen. Nuoret ovat perustaneet esimerkiksi siivous- ja pihatyöyrityksiä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vaasan uimahallissa on Wibbit-temppurata talvilomalla.
Kuva: Virpi Billing

Menovinkkejä talvilomalle

Tähän juttuun on koottu poimintoja siitä, mitä Vaasassa ja ympäristössä voi tehdä talvilomalla.

Perjantai 24.2.

Vaasan uimahallissa aloitetaan lomanvietto etuajassa, sillä heti perjantaina siellä on vesidisko lapsille 25 metrin altaassa kello 18–20.

Lauantai 25.2.

Wasalinella on Wenni-risteily, jossa on paikalla laivan oma maskotti, Wenni-pyöriäinen.

Ulkona kuin lumiukko -tapahtuma Pilvilammella, Vaasan latu klo 11–16.

Pohjanmaan museon ja Tikanojan taidekodin näyttelytehtävien tekijöille pieni palkinto 25.2.–5.3. Testaa tehtävillä tietoasi ja nokkeluuttasi.

Sunnuntai 26.2.

Mustasaaressa koko perheen päivä kello 12–15 Koivulahden liikuntapuistossa, Kosköntie 76. Pulkkailua, lumileikkejä ja ratoja. Kokeiltavana talviliikuntavarusteita, kuten lumikenkiä, lumipotkulautoja ja muita. Sadalle ensimmäiselle makkaraa ja mehua.

Maanantai 27.2.

Ristinummi–Vanha Vaasa -alueella viikko alkaa koko perheen retkellä Pilvilammelle kello 10–13. Lähtö ja ilmoittautuminen Kappelinmäen parkkipaikalla. Setlementti.

Alkulan tilalla kello 10–13 puuhaa ja pikkupurtavaa 1.–4.-luokkalaisille. Osallistumismaksu viisi euroa ei jäsenille. Vaasan 4H-yhdistys.

Cafe Kultsassa kello 12–15 Kesätyö 2023 -workshop. Siellä autetaan kesätöihin liittyvissä asioissa, kuten ansioluettelon ja hakemuksen tekemisessä sekä siinä, mistä kesätöitä löytää. 13–29-vuotiaille tarkoitettu työpaja on maksuton. Ei ilmoittautumista.

Vaasan uimahallissa Wibbit-temppurata

50 metrin altaassa kello 10–18.

Kylpylä Tropiclandia on auki kello 8–20.

Mustasaaressa talvilomaleffa Kätyrit: Grun tarina kello 13 ruotsiksi ja kello 15 suomeksi. Paikka Senioripisteen juhlasali. Ikäraja 7. Jos ei halua istua tuolilla, saa istua jumppamatoilla tai ottaa tyynyn mukaan.

Sepänkylässä jäädisco kello 10–12 osoitteessa Koulutie 25. Luistele musiikin säestyksellä. Kypäräpakko.

Stundarsin museokylä avoinna 27.2.–3.3. kello 10–15. Perheen pienimmät voivat kokeilla eri toimintakohteita itsenäisesti omaan tahtiin. Käytössä napakelkka ja alueelle kootaan isoja lumikasoja pulkkamäeksi tai muita leikkejä varten. Mukaan oma pulkka tai liukuri ja eväät. Nuotiopaikka. Myös leikkitilat ovat auki.

Laihian uimahallilla Wibit-rata. Halli auki kello 12–17.

Tiistai 28.2.

Alkulan tilalla on 1.–4.-luokkalaisille puuhaa ja ulkoilua kello 10–13. Osallistumismaksu ei-jäsenille. 4H-yhdistys.

Vaasan uimahallissa Wibbit-temppurata 50 metrin altaassa kello 10–18.

Kylpylä Tropiclandia auki kello 8–20.

Wasalinella on Wenni-risteily, jossa on paikalla Wenni-pyöriäinen, laivan oma maskotti. Tiistaina lapsille ohjelmaa kello 13.15 alkavalla risteilyllä. Paikalla leikittäjä ja lastentaikuri Hassu-Hessu, jonka salaperäinen laukku sisältää taikatemppuja, lauluja ja erikoisia ilmapalloja.

Cafe Kultsassa on Kirjahetki kello 12–15. Luetaan ja käsitellään kirjoja. Mukaan voi ottaa oman kirjan tai tutustua Booktokista tuttuihin kirjoihin. Tarkoitettu 13–29-vuotiaille. Ei ennakkoilmoittautumista.

Helsingbyssä jäädisco kello 10–12 osoitteessa Pundarsintie 58. Luistele musiikin säestyksellä. Kypäräpakko.

Stundarsin museokylä on avoinna kello 10–15.

Hiihtolomarieha Bragen ulkomuseossa klo 11–14. Lumileikkejä, liikuntarata, ym. Vapaa pääsy. Hevosajelu ja makkara, ym. syötävä maksulliset. Ei ilmoittautumista.

Keskiviikko 1.3.

Lomakokkausta 4.–6.-luokkalaisille Alkulan tilalla kello 10–13. Osallistumismaksu ei-jäsenille. 4H-yhdistys.

Vaasan uimahallissa Wibbit-temppurata 50 metrin

altaassa kello 10–18.

Kylpylä Tropiclandia

on auki kello 8–20.

Wasalinella on Wenni-risteily, jossa on paikalla laivan oma maskotti Wenni-pyöriäinen. Keskiviikkona lapsille ohjelmaa kello 14.30 alkavalla risteilyllä. Paikalla leikittäjä ja lastentaikuri Hassu-Hessu.

13–29-vuotiaille tarkoitettu Talvipäivä kello 12–15. Tapaaminen Kultsan edessä kello 12. Siitä lähdetään sään ja toiveiden mukaan ulos liikkumaan ja nauttimaan kaakaota. Ilmoittautuminen 28.2. mennessä reimari@vaasa.fi.

Stundarsin museokylä

on avoinna kello 10–15.

Sään salliessa lumen maalausta Pohjanmaan museon pihalla klo 12–16.

Aava Kertun kotieläinpiha auki 1.–4.3. klo 11–16.

Setlementti Vestiksessä laulutuokio klo 10, askartelua, vapaata leikkiä ja seurustelua. Avoimet ovet 9–13 Isokyläntie 20.

Torstai 2.3.

Avoimet ovet koko perheelle kello 9–15 Alkulan tilalla. Grillauspaikka ulkona, sisällä omatoimista askartelua, lautapelejä. 4H-yhdistys.

Savilahtitalolla Vähässäkyrössä 1.–6.-luokkalaisille puuhaa ja pikkupurtavaa kello 10–13. Pieni maksu. Osallistumismäärä rajoitettu. llmoittautuminen etukäteen vaasa@4h.fi tai tekstiviesti 040 7330897.

Vaasan uimahallissa Wibbit-temppu-

rata 50 metrin altaassa kello 10–18.

Kylpylä Tropiclandia

on auki kello 8–20.

Wasalinella on Wenni-risteily, jossa on paikalla laivan maskotti Wenni-pyöriäinen. Torstaina lapsille ohjelmaa kello 8 alkavalla risteilyllä. Paikalla leikittäjä ja lastentaikuri Hassu-Hessu, jonka salaperäinen laukku sisältää taikatemppuja, lauluja ja erikoisia ilmapalloja.

Cafe Kultsassa Switch peli-iltapäivä kello 12–15. Ota oma konsoli käteen ja tule nauttimaan seurasta. Jos sinulla ei ole Switchiä, voit tulla myös pelaamaan lauta-, kortti- ja seurapelejä. Kaikille 13–29-vuotiaille. Ei ennakkoilmoittautumista.

Mustasaaressa talvilomaleffa Pinocchio Senioripisteen juhlasalissa. Tekstitys ruotsiksi kello 13 ja suomeksi 15.15. Ikäraja 9. Jos ei halua istua tuolilla, saa istua jumppamatoilla tai ottaa tyynyn mukaan.

Stundarsin museokylä

on avoinna kello 10–15.

Setlementti Vestiksessä avoimet ovet 9–13. Temppurata, lautapelejä, vapaata leikkiä ja seurustelua.

Perjantai 3.3.

Avoimet ovet koko perheelle Alkulan tilalla kello 9–15. Grillauspaikka ulkona, sisällä omatoimista askartelua, lautapelejä. Järjestää 4H-yhdistys.

Vaasan uimahallissa Wibbit-temppurata

50 metrin altaassa kello 10–18.

Kylpylä Tropiclandia

on auki kello 8–21.

Stundarsin museokylä

on avoinna kello 10–15.

Lauantai 4.3.

13–19-vuotiaille tarkoitettua mäenlaskua Vanhan Vaasan raunioilla klo 17–18.30. Tavataan raunioilla ja laskemisen jälkeen siirrytään Alkulan tilalle grillaamaan makkaraa kello 19–20.30. Järjestäjänä Nuorisotalo Ristikka.

Kylpylä Tropiclandia on auki kello 10–20.

Nuorisotilat ovat hiihtolomaviikolla auki seuraavasti:

Cafe Kultsa:

Ti klo 12–16

5.–6.-luokkalaisille ke–to kello 14–17.

13–18-vuotiaille ma 15–21, ke–to 17–21, pe ja la 16–22.

Nuorisotalo Sumppu:

13–18-vuotiaille ma klo 16–20.30,

to klo 17–20.30, pe klo 16–21.30 ja

la 16.30–21.30.

Yli 13-vuotiaille nuorille suunnattu Sateenkaariryhmä keskiviikkoisin

klo 16–18.45.

Nuorisotalo Ristikka:

13–18-vuotiaille ke–to 17–21, pe 17–22

ja la 16–22.

5.–6.–luokkalaisille ke–pe 15–17.

Kohtaamispaikka Huudi:

5.–6.-luokkalaisille to klo 15–17.

7.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin

to klo 17–21.

Kirjaston asiakaspalvelu ti 12–19

ja pe 12–16.

Nuorisotalo Kyrölä:

3.–6.-luokkalaisille ke ja pe klo 15–17.

Maanantaikerhot 3.–6.luokkalaisille. Kepparikerho klo 16–16.45 ja Nerf Club klo 17–17.30.

13–18-vuotiaille ke klo 17–21 ja pe

klo 17–22.

Skeittihalli on avoinna arkisin klo 14–21. Alle 13-vuotiaat klo 14–16, 14–16-vuotiaat klo 16–18, yli 16-vuotiaat klo 18–21.

Lisäksi voi mennä pulkkamäkeen, hiihtämään, luistelemaan, nuotiopaikoille, luontoreiteille ja Öjbergetille. Tietoa niistä löytyy Vaasan kaupungin sivuilta.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Matkalle lähtiessä kannattaa ottaa matkavakuutus.
Kuva: Jussi Asu

Lomalla sattuu ja tapahtuu

Ilman vakuutusta matka jää matkustajan maksettavaksi, vaikka loma kuluisi sängyssä kotona.

Koululaisten hiihtolomat lähestyvät ja moni on varannut lomareissun. Talviloma osuu usein samaan ajankohtaan kauden pahimman tautipiikin kanssa. Jos sairaus estää matkan, sen joutuu ilman vakuutusta usein maksamaan itse.

Viidennes suomalaisista ei aina ota henkilövahinkoja korvaavaa matkustajavakuutusta. Asia käy ilmi Finanssialan viime vuoden vakuutustutkimuksesta.

– Ennen matkaa otetusta matkustajavakuutuksesta on mahdollista saada korvaus matkustajan vastuulle jäävien matkakulujen osalta, kertoo Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo yrityksen tiedotteessa.

Peruuntumisturvasta voidaan korvata kuluja, jos matka on peruuntunut pakottavasta syystä. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi oma, lähiomaisen tai jonkun matkaseurueeseen kuuluvan henkilön äkillinen sairastuminen, loukkaantuminen tai menehtyminen. Syynä voi olla myös vakava omaisuusvahinko, esimerkiksi tuhoisa tulipalo, jonka takia on välttämätöntä jäädä pois matkalta.

– Keskivahinko on hieman alle 500 euroa, mutta peruuntumisvahinko voi nousta useaan tuhanteen euroon, Erkamo sanoo.

Paljon isompi lasku kirjoitetaan silloin, jos ulkomaille matkustanut joudutaan kuljettamaan ambulanssilennolla takaisin kotimaahan.

– Kustannukset jäävät matkustajan itsensä maksettaviksi, jos hänellä ei ole matkustajavakuutusta. Kulut voivat matkakohteesta ja potilaan tilanteesta riippuen olla jopa 100 000–150 000 euroa, Erkamo varoittaa.

Talvilomalla hiihtoladuilla tapahtuu onnettomuuksia.
Kuva: Arkistokuva

Talvilomalla loukkaannutaan

Matkustajavakuutus on tarpeellinen myös matkalla tapahtuvien vahinkojen ja sairastumisten varalle.

Talviloma näkyy vakuutusyhtiön tilastoissa, sillä vahinkoja tapahtuu esimerkiksi rinteissä ja hiihtoladuilla enemmän kuin muulloin talvella.

Ulkomaille suunnatessa kannattaa aina tarkistaa kohdemaan vaatimat erilaiset vakuutukset ja dokumentit.

– Tällä hetkellä Italiaan laskettelemaan lähteviltä vaaditaan vastuuvakuutus, joka korvaa, jos aiheuttaa toiselle vahinkoa rinteessä. Lisäksi on huomioitava eri maiden erilaiset vaatimukset koronarokotusten osalta ja niihin liittyvät asiakirjat esimerkiksi Yhdysvaltoihin matkustettaessa, Erkamo neuvoo.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka