Uutiset

Uusi tapahtuma nostaa esiin Toivo Kuulan: "Hän ansaitsee enemmän kuin vain muistomerkin Vaasassa"

Taiteellinen johtaja Maano Männi ja tuottaja Milla Virta järjestävät ensimmäiset Toivo Kuula -päivät Vaasassa.
Taiteellinen johtaja Maano Männi ja tuottaja Milla Virta järjestävät ensimmäiset Toivo Kuula -päivät Vaasassa.
  • Vaasa

Säveltäjä Toivo Kuulaa juhlistetaan Vaasassa uudella minifestivaalilla. Ensimmäiset Toivo Kuula -päivät pidetään sunnuntaista tiistaihin 19.–21.11. Idean isä on Vaasan kaupunginorkesterin konserttimestari Maano Männi.

– Olen jo vuosia ajatellut, että säveltäjä Toivo Kuula ansaitsee enemmän kuin vain muistomerkin Vaasassa ja nimeään kantavan musiikkiopiston, hän kertoo tiedotteessa.

Männi muistuttaa, että Kuulaa pidettiin 1900-luvun alussa Suomen toiseksi suurimpana säveltäjänä heti Sibeliuksen jälkeen. Kuulan musiikissa on pohjalaista syvyyttä, kansanmusiikillista kepeyttä, mutta myös ranskalaisia impressionistisia sävyjä.

Kuula-päivien tuottajana toimii Milla Virta.

Gaalakonsertti huipentaa ohjelman

Minifestivaalin ohjelmassa on neljä konserttia. Ensimmäisessä konsertissa sunnuntaina 19.11. esiintyvät nuoret eestiläiset jousisoittajat. Toivo goes kapakka! -konsertti pidetään sunnuntai-iltana Doo-Bop Clubilla ja lauteille nousevat Ralf Nyqvist (piano), Zacharias Holmkvist (basso), Stefan Brokvist (rummut) ja Maano Männi (viulu).

Tiistaina 21.11. on vuorossa Toivon lättykestit – maistiaisia gaalasta -lounaskonsertti Loftetissa.

Ohjelma huipentuu tiistai-illan 140 vuotta ikivihreää Kuulaa -gaalakonserttiin, joka soi Vaasan kaupungintalon juhlasalissa. Kuulan tuotannon lisäksi konsertissa soitetaan hänen aikalaistensa musiikkia.

Solistina on sopraano Silja Aalto, joka tunnetaan esimerkiksi vuoden 2016 Toivo Kuula -laulukilpailun voittajana. Hän esittää pianisti Tuula Hällströmin kanssa Kuulan yksinlauluja. Konsertissa esiintyy myös mieskuoro Wasa Sångargille Stefan Wikmanin johdolla. Lisäksi esiintyjinä on nuoria muusikoita sekä vaasalaisia ammattimuusikoita.

Lopuksi kaikki esiintyjät esittävät Maano Männin tekemän sovituksen Kuulan Aamulaulusta.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka