Vaasalainen kummitussatu lapsille – Tiina Hautalan uuden lastenkirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjanmaan museoon

Museovierailu Pohjanmaan museoon muuttuu hetkessä jännittäväksi.

Oliko museon perustaneen ja museorakennuksessa asuneen Karl Hedmanin testamentissa todella lupaus jäädä museoon kummittelemaan?

Vaasalainen tietokirjailija ja kustantaja Tiina Hautala katsoo maailmaa kummituslasien läpi ja ikuistaa jännittävät tarinat luettavaksi myös lapsille.

Lapsuuden leikistä ammatiksi

Kirjoittaminen on ollut lähellä Hautalan sydäntä nuoresta pitäen. Jo lapsena Hautala teki lehtiä, joihin hän piirsi kuvitukset ja kirjoitti tekstit.

– Niitä sai tilata yhden hymyn hinnalla, Hautala muistelee iloisesti.

Koulussa Hautalaa kiehtoivat äidinkieli ja kuvaamataito.

– Satsasin paljon tehtävävihkoihin ja halusin tehdä niistä oikein hienoja.

Lopulta kirjoittamisesta tuli ammatti.

Hautalan ensimmäinen teos Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta julkaistiin vuonna 2009.

Siitä lähti myös pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen. Vuonna 2012 Hautala perusti Vaasaan kirjankustantamon nimeltä Haamu.

– Haamussa teen kirjojen taitot, valitsen käsikirjoitukset ja kuvittajat, joiden kanssa teen yhteistyötä, ja lopuksi markkinoin ja myyn teokset. Tavallaan lapsuuden leikki jatkuu omassa ammatissa, Hautala hymyilee.

Vaasaan sijoittuva kummituskirja

Hautala kertoo tienneensä oitis, että hänen kustantamonsa erikoistuisi kauhukirjallisuuteen ja kummitustarinoihin. Suomessa pieniä kauhukustantamoita on muutamia.

– Haamu on niistä erikoistunein paitsi kummitusteeman ansiosta, myös sen takia, että julkaisemme kirjoja myös lapsille.

Hautalan tuorein teos, lastenkirja Museon hassu haamuherra, julkaistiin 14. toukokuuta tänä vuonna.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjanmaan museoon, jossa päähenkilön, Kaarlo-pojan luokkaretki saa yllättävän käänteen, kun omalaatuinen herrasmies lyöttäytyy hänen seuraansa.

Aaveet matkaoppaina

Lastenkirja sai inspiraatiota Hautalan omasta lapsuuden kouluvierailusta Pohjanmaan museolla.

– Täällä oli silloin etevä opas, joka hoksasi sanoa, että täällä kummittelee. Museovierailu muuttui kertaheitolla todella kiehtovaksi, Hautala muistelee.

Hautala uskoo vierailun olevan osasyy hänen nykyiseen kiinnostukseensa kummitustarinoita, museoita, menneisyyttä ja muistiin merkitsemistä kohtaan.

Myös opettajan koulussa lukemalla kummituskirjalla on ollut kauaskantoinen vaikutus.

– Olen miettinyt, että tällaisella kirjallisuudella on tärkeä rooli. Se saattaa muuttaa paljon tulevan elämän valintoja ja innostuksen kohteita. Se on varmasti minullakin kummitellut mielessä, ja ajatus kypsyi.

Lastenkirja kuvastaa myös Hautalan omaa suhtautumista aaveisiin.

– Koen, että aaveet ovat eräänlaisia matkaoppaita, joiden avulla saa kaupanpäällisenä paljon tietoa.

Taustatyötä on tehty runsaasti

Hautala on kirjoittanut useita lastenkirjoja, joissa inspiraationa on ollut todellisia legendoja tai kummitustarinoita.

Esimerkiksi viime kesänä ilmestyi Kanttorilan kumma vieras -kirja, joka sijoittuu Vähänkyrön vanhan kanttorilan miljööseen. Kirjan seikkailut pohjaavat tarinaan Vähänkyrön pappilan pikkuvalkoisesta, nuoresta tyttökummituksesta.

– Tietokirjailijuuteni näkyy siinä, että haluan yhdistää pikkuisen tietosisältöä tarinallisiin lastenkirjoihin.

Tuon kirjan, kuten myös uutuuskirjan, on kuvittanut Marjo Nygård.

Yhdessä Hautala ja Nygård ovat uutta lastenkirjaa varten kiertäneet Pohjanmaan museossa ja tehneet yksityiskohtaisia havaintoja ja muistiinpanoja. Myös näyttelyesineistöön perehtyminen ja henkilökunnan haastattelu olivat osa Hautalan taustatyötä.

– Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä yksi yhteen juttua. Tiettyjä vapauksia on otettu, niin kuvittaja kuin kirjoittajakin.

Lastenkirjoissa mielikuvitusta voikin Hautalan mukaan käyttää enemmän kuin aikuisten kirjoissa, jotka perustuvat tiukasti oikeisiin, todellisuudessa kerrottuihin tarinoihin, kokemuksiin ja lehtiartikkeleihin.

Vaasalainen tarina toimii muuallakin

Vaikka Museon hassu haamuherra -kirjan esineet ja miljöö ovat tunnistettavissa Pohjanmaan museoksi, ei tarina ole paikkasidonnainen, Hautala sanoo.

– Pohjanmaan museoon liittyvä tarina ei puhuttele vain pientä piiriä, kuten museossa käyneitä, vaasalaisia tai pohjalaisia. Kun miettii maailmanlaajuisia kauhutarinoita, niissä on usein taustalla yksittäisen paikkakunnan urbaani legenda, kansantarina tai vastaava. Silti ne kiinnostavat laajalti.

Lastenkirjoissa Hautala kertookin panostavansa siihen, että tarinat puhuttelisivat lukijoita ympäri maan.

– Uutuuskirja on käännetty myös viroksi, eli ihan yhtä lailla tarina toimii vaikkapa Virossa, Hautala kertoo.

Lapsia ei pidä aliarvioida

Hautalan mukaan lastenkirjojen kirjoittamisessa on omat vaikeutensa. Varsinkin tietosisällön kanssa tulee olla tarkkana.

– Tarina on kirjoissa pääosassa. Täytyy miettiä tarkkaan, miten tiedon saa ujutettua siihen salakavalasti. En halunnut uutuuskirjasta liian opasmaista.

Kohderyhmä tulee ottaa huomioon myös kauhun ja jännityksen määrässä.

– Toisaalta lapsilukijoita ei pitäisi aliarvioida, eikä pelottavuutta liikaa pelätä. Kirjoittajana en halua silotella turhaan. Jos kummitusjuttua kerran kerrotaan, niin jännitysmeininkiä pitää myös olla mukana.

Sopii eri-ikäisille lapsille

Tarinallisesti uutuuskirja sopii Hautalan mukaan esikouluikäisille tai alakoulun alemmille luokille.

– Vanhemmat tietävät kuitenkin usein parhaiten, mikä omalle lapselle sopii. On sellaisia lapsia, joita kiehtoo aivan valtavasti kaikki kummitusjutut. Sitten on lapsia, jotka ovat todella herkkiä, vaikka kummitussatu olisi ihan kiltti. Ikäjakaumat ovat siinä mielessä keinotekoisia.

Tekstillisesti kirja sopii Hautalan mukaan esimerkiksi lukijoille, jotka ovat juuri siirtymässä kuvakirjoista pidempään tekstiin.

– Yritän lopettaa jokaisen sivun cliffhangeriin, eli koukkuun, jolloin kirja voi toimia myös lukemiseen kannustavana. Tulee olo, että luetaan vielä yksi sivu, ja ehkä minä jaksan lukea vielä seuraavankin sivun.

Pohjanmaan museo

• Pohjanmaan historiallisen museon yhdistys teki vuonna 1895 aloitteen museon perustamisesta Vaasaan. Ensimmäinen tilapäinen museonäyttely avattiin seuraavana vuonna.

• Yhdistys keräsi eri puolilta Pohjanmaata esimerkiksi muinaislöytöjä, kirkollista esineistöä, kirjoja, rahoja, mitaleita, pukuja, huonekaluja, taloustavaraa sekä sotaan liittyvää esineistöä.

• Yhdistyksen kantavana voimana oli vaasalainen kaupunginlääkäri Karl Hedman (1864–1931), jonka kerrotaan ottaneen potilailta usein rahan sijasta esineitä palkkioksi. Voidaan sanoa, että Hedmanin ansiosta Vaasassa on Pohjanmaan museo ja sen hienot kokoelmat.

• Hedman oli innokas keräilijä. Hän vaikutti keskeisesti museon toimintaan 1890-luvulta alkaen kuolemaansa saakka. Hedman oli naimisissa, mutta pariskunta ei saanut lapsia.

• Keräämänsä merkittävän, aikanaan Suomen suurimman ja hienoimman taide- ja antiikkikokoelman Hedmanit lahjoittivat perustamalleen Hedmanin säätiölle 1931. Vaasan kaupunki sai hallintaansa nämä esineet ja taideteokset vuonna 1998.

• Pohjanmaan museolla oli tilapäisiä näyttelytiloja eri puolilla kaupunkia, kunnes kaupunki rakennutti museorakennuksen nykyiselle paikalle Marianpuistoon. Karl ja Elin Hedman saivat käyttöönsä rakennuksen ylimmän kerroksen kotina ja oman kokoelmansa sijoituspaikkana. Tiloja kutsutaan edelleen Hedmanin kerrokseksi.

• Museorakennus on arkkitehti Eino Forsmanin suunnittelema, ja se vihittiin käyttöön kesäkuussa 1930. Juhlaan osallistui myös tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander vaimoineen. Vuonna 1967 museo sai uuden näyttelysiiven, jonka on suunnitellut arkkitehti Erik Kråkström.

• Museo nimettiin maakuntamuseoksi vuonna 1981 ja aluetaidemuseoksi vuonna 1983.

• Museoyhdistys hoiti museotoimintaa vuoteen 1990, jolloin Vaasan kaupunki otti vastatakseen museon kokoelmista, toiminnasta ja henkilökunnasta.

• Useita tarinoita kerrotaan siitä, että Pohjanmaan museossa kummittelee edelleen Karl Hedmanin haamu.

Lähde: Vaasan kaupungin museot