Uutiset

Vaasalainen Päivi Teppo tekee työtä seuralaisena – omaisille päivitetään kuulumiset Whatsapp-ryhmässä

Seurana oy:n henkilökortti kertoo,  että Päivi Teppo tekee työtä seuralaisena. Parasta seuralaisuudessa on vanhuksen ilostumisen näkeminen.
Seurana oy:n henkilökortti kertoo, että Päivi Teppo tekee työtä seuralaisena. Parasta seuralaisuudessa on vanhuksen ilostumisen näkeminen.
Kuva: Emma Takalo
  • Emma Takalo

Viime kesäkuun puolivälissä Päivi Teppo aloitti työt seuralaisena Seurana Oy:ssä. Vaikka kyseessä on työ, josta saa tuntipalkkaa, kokee Teppo seuralaisena työskentelyn enemmän ystävyytenä.

Käytännössä seuralaisen tehtävänä on tarjota vanhukselle säännöllistä ja vertaistuellista ystäväseuraa kotona tai hoivakodissa.

– Teemme yhdessä juuri sitä, mikä kullekin vanhukselle sopii kunnon ja kiinnostuksen kohteiden mukaan, Teppo kertoo.

Lääkkeitä seuralaiset eivät anna

Vanhukset voivat seuralaisen kanssa ulkoilla tai kuntoilla, ja seuralaiselta saa myös asiointiapua. Lisäksi seuralaiset ovat juttuseuraa, ja heidän kanssaan voi muun muassa katsoa elokuvia, pelata pelejä, kuunnella musiikkia tai kahvitella.

– Tekeminen voi olla oikeastaan mitä vain kaveritekemistä, Teppo täydentää.

Seurana Oy:n toiminta on ei-sairaanhoidollista, jolloin esimerkiksi lääkkeiden antaminen tai muut vastaavat tehtävät eivät kuulu seuralaiselle.

– Seuralainen on ennen kaikkea seura ja ystävä.

Ulkoilua ja nojatuolimatkoja

Marjatta-vanhuksen kanssa Päivi ulkoilee lähes aina. Ulkoilun jälkeen yhteiseksi tavaksi on tullut nojatuolimatkojen tekeminen.

Nojatuolimatkat ovat mielikuvitusmatkoja, joille lähdetään katsomalla matkakohteiden kuvia esimerkiksi erilaisista matkateoksista.

– Maailmassa on paljon kauniita ja mahtavia museoita, palatseja ja puutarhoja. Nojatuolimatkoilla olemme käyneet muun muassa Egyptissä, Pietarissa ja Roomassa.

Kiinnostuksen kohteet yhdistävät Päiviä ja Marjattaa, ja keskusteltavaa riittää.

Tapaamisen päätteeksi seuralainen päivittää omaisille kuulumiset.

– Whatsapp-ryhmässä kerrotaan, mitä on tehty ja miten on mennyt.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Seuralaisena oleminen

Päivi Teppo on ollut Hietalahden Martoissa yli kymmenen vuotta, joista yli viisi vuotta hän on toiminut Hietalahden Marttojen puheenjohtajana.

Seurana Oy otti yhteyttä Hietalahden Marttoihin, ja halu auttaa kansaihmisiä sai Tepon lähtemään seuralaiseksi.

– Tuli heti sellainen olo, että tähän voisin lähteä mukaan.

Seurana Oy antaa koulutusta, opastusta ja tukea seuralaisena toimintaan. Lisäksi yhteisillä seuralaisten online-kahveilla seuralaiset tapaavat toisiaan, voivat kysyä neuvoa ja kertoa vinkkejä.

Tepon mukaan parasta seuralaisena olemisessa on vanhuksen ilostumisen ja virkistymisen näkeminen.

– Se, kun asiakas sanoo, että ihanaa, kun tulit, on tietysti paras palaute.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Elämänkokemus plussaa

Luottamustehtävien ja vapaaehtoistyön ohella Tepolla on tällä hetkellä aikaa yhdelle asiakkaalle.

– Joillakin muilla asiakkaita voi olla kaksi tai kolmekin.

Seuralaisena toimimiseen ei ole ikärajaa, mutta Seurana oy pyrkii tarjoamaan vertaistuellista palvelua. Oma elämänkokemus on työssä plussaa, sillä se auttaa ymmärtämään toista. Suurin osa rekrytoitavista seuralaisista onkin eläkeikäisiä tai eläkeiän kynnyksellä olevia.

Lisäksi seuralaiset sitoutuvat käymään vanhuksen luona säännöllisesti, aina samana päivänä samaan aikaan.

Usein asiakkaiden toiveena on tavata päiväsaikaan, ja keskimäärin vanhusta nähdään 2–6 tuntia viikossa.

– Meillä eläkeläisillä on aikaa, ja näin merkitykselliseen työhön aikaa laittaa mielellään, Teppo kertoo.

Seurana Oy

  • Suomen ensimmäinen ei-sairaanhoidollinen ja valtakunnallinen vanhusseurapalveluyritys.

  • Tarjoaa vanhuksille säännöllistä vertaistuellista ystäväseuraa kotiin tai hoivakotiin.

  • Perustettu vuonna 2017.

  • Palkittiin Suomen parhaana työpaikkana ja Euroopan parhaana suomalaisena työpaikkana vuonna 2021.

  • Työntekijöiden keski-ikä 67 vuotta.

  • Työllistää lähes 150 eläkeikäistä seuralaista ympäri Suomea. Uusia paikkakuntia tulee mukaan tarpeen syntyessä.

  • Yhteensä Vaasan alueella seuralaisia on 10 (Vaasassa ja Laihialla).

  • Seuralaiseksi voi hakea osoitteessa seuralaiseksi.fi

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka