Hyvä tunnelma ja runsas kattaus houkuttelevat opiskelijoita Palosaaren seurakuntatalolle Vaasan suomalaisen seurakunnan tarjoamalle opiskelijabrunssille. Tieto edullisesta brunssista kiirii somessa ja suusta suuhun.
Vaasan yliopistossa kauppatieteitä opiskelevat Ella Fredriksson ja Janita Virta olivat jo aamukymmeneltä valmiita lähtemään brunssille. Sitten he huomasivat, että ruokailuhan alkaakin vasta kahdeltatoista.
– Se on varmasti useimmille hyvä aika, kun sunnuntaina moni haluaa nukkua pitkään, pohtii Virta.
Palosaaren seurakuntatalolla on puoleltapäivin jo melkoinen vilinä. Pitkän tarjoilupöydän ääreen muodostuu jono, kun ruokailijat valikoivat lautaselleen croissanteja, leipää, leikkeleitä, lohikääröjä, munia, lihapullia, kasviksia ja erilaisia lisukkeita sekä mehua ja jugurttia höysteiden kera. Kaiken kruunaa kahvipöytä makeine herkkuineen.
Opiskelijoilta ja nuorilta aikuisilta brunssin hinta on viisi euroa, muilta kympin. Sillä hinnalla ei saisi edes aineksia ostettua kaupasta, kun tarjolla on niin monta sorttia. Erityisruokavaliotkin on huomioitu: gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja on tarjolla ja kaikki ruoat ovat laktoosittomia.
– Usein kokoamme itse kotona yhdessä brunssin, koska molemmat pidämme niistä niin paljon. Nyt kun kuulimme tästä, päätimme heti tulla, Virta sanoo.
Kerralla hitiksi
Ella Fredriksson kertoo lukeneensa brunssista opiskelijaintrasta. Tapahtumasta kerrottiin myös muun muassa Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun sekä opiskelijakuntien sosiaalisen median tileillä. Lisäksi sana on kiirinyt suoraan opiskelijalta toiselle.
Helmikuun viimeisenä sunnuntaina järjestetty opiskelijabrunssi on toinen laatuaan. Jo tammikuun brunssilla oli yli 70 osallistujaa, ja tällä kertaa väkeä on liikkeellä ainakin yhtä paljon. Keittiöhenkilökunta on ruokapalvelupäällikkö Tiina Ravimon johdolla huhkinut aamuvarhaisesta asti, jotta syötävää varmasti riittää. Tarjottavat on valmistettu Koulukadun keittiöllä, josta ne on sitten kuljetettu Palosaarelle. Ravimo kehuu opiskelijatapahtuman tunnelmaa.
– Nuoret istuivat viimeksikin kaikessa rauhassa syömässä ja keskustelemassa. Sunnuntaisin opiskelijaruokalat eivät ole auki, joten tämä on monelle varmasti hyvä tilaisuus saada edullinen ateria.
Korkeakoulupappi Anni Alakoskela kertoo, että kevään aikana opiskelijabrunsseja on neljä, ja palautteen perusteella tapahtumia kehitetään. Suosio on ollut niin hyvä, että jatkoa todennäköisesti seuraa syksyllä.
– Kaikki opiskelijat ovat tervetulleita mukaan maailmankatsomukseen katsomatta. Haluamme tarjota matalan kynnyksen palveluita nuorille aikuisille, ja tässä edistetään opiskelijoiden hyvinvointia yhdessä korkeakoulujen kanssa.
Arjelle vastapainoa
Laura Karppinen ja Emma Lehtonen ovat tulleet ystäväporukan kanssa brunssille. Lehtonen on myös Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja ja kiittelee tapahtuman sijaintia. Palosaarella kun asuu paljon opiskelijoita.
– Sunnuntai on hyvä päivä tällaiselle tapahtumalle, koska arkena opiskelijoilla on usein kiireitä.
Lehtonen ja Karppinen uskovat, että seurakunta voisi järjestää opiskelijoille enemmänkin tapahtumia. Esimerkiksi luontoretkille Merenkurkun saaristoon voisi olla tilausta, ja niitä voisi järjestää myös yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten Vasekin ja Voasin kanssa.
Nadia Paavola
Opiskelijabrunssi järjestetään taas sunnuntaina 17.3. ja 21.4. klo 12–14 Palosaaren seurakuntatalo, Kapteeninkatu 14–16.