Uutiset

Valokuvaaja Albert Wiking matkusti Dalai-laman ja Yoko Onon perässä – Valokuvat ovat esillä Vaasan torilla ja Pohjanmaan museossa

Vaasa on ensimmäinen kaupunki Suomessa, jossa Albert Wikingin valokuvat ovat esillä. Näyttely jakautuu kahteen paikkaan, Pohjanmaan museoon ja Vaasan torille.
Vaasa on ensimmäinen kaupunki Suomessa, jossa Albert Wikingin valokuvat ovat esillä. Näyttely jakautuu kahteen paikkaan, Pohjanmaan museoon ja Vaasan torille.
Kuva: Laura Krohn
  • Laura Krohn

Jotkut ihmiset ovat valmiita kärsimään ja jopa riskeeraamaan elämänsä ihmisoikeuksien ja unelmiensa puolesta.

Ruotsalainen valokuvataiteilija Albert Wiking on omistanut elämänsä heidän kuvaamiselleen.

Tukholman Fotografiskassakin ollut näyttely We Have a Dream on nyt saapunut Vaasaan ja on levittäytynyt Pohjanmaan museoon ja torille.

– Haluamme, että kuvat olisivat kaikkien saavutettavissa keskeisellä paikalla Vaasassa. Toivotaan kuitenkin, että moni innostuisi tulemaan myös museoon katsomaan lisää, sanoo näyttelyn yhteistuottaja Per Olsson.

Torilla on esillä 48 suurikokoista ja valaistua muotokuvaa, esimerkiksi Annie Lennoxin ja Garry Kasparovin muotokuvat.

Yhteensä molemmissa paikoissa on esillä noin 90 mustavalkoista muotokuvaa. Mukana on niin nuoria kuin vanhoja, useita Nobelin rauhanpalkinnon saaneita ja tuntemattomampiakin kasvoja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kuolemanvaarassa elävä nobelisti

Albert Wiking esittelee kuviaan Pohjanmaan museossa ja pysähtyy Zineb El Rhazouin kuvan äärellä. Tämä on toimittaja, aktivisti ja kolumnisti ranskalaisessa Charlie Hebdo -satiirilehdessä.

El Rhazoui selviytyi lehteä kohtaan tehdystä terrori-iskusta, sillä hän oli tuolloin vapaalla ja ulkomailla. Hän sai kuitenkin iskun jälkeen viestin, jossa uhataan, että ”emme sulje silmiämme, ennen kuin olemme erottaneet pääsi ruumiistasi”.

– Hän elää edelleen kuolemanvaarassa ja eristäytyneesti poliisivalvonnassa. Kun kuvasin häntä pienessä hotellihuoneessa, molemmilla puolilla oli henkivartijat.

Wiking muistelee myös kuvaushetkeä Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Nadia Muradin kanssa. Murad oli joutunut Isisin sieppaamaksi ja seksiorjaksi, kunnes pääsi pakenemaan. Murad kertoi kokemuksistaan YK:lle.

– Hänestä huokui, kuinka vaikeaa hänellä on. Ymmärsin, että hän on todella traumatisoitunut ja ehdotin jo, että pitäisikö kuvaaminen lopettaa, mutta hän halusi ehdottomasti jatkaa, Wiking muistelee.

Murad rauhoittui, kun kuvaaja piti häntä kädestä.

– Pidin yhdellä kädellä kiinni hänen vapisevasta kädestään ja toisessa kädessä minulla oli kamera, jolla kuvasin häntä siitä läheltä.

Lopputuloksena on puhutteleva muotokuva, jossa Muradin suun asento kertoo paljon.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Albert Wikingin muotokuvat kertovat rohkeudesta, ihmisyydestä, ihmisoikeuksista ja unelmista. Suurin osa näyttelyn kuvista on esillä Vaasan torilla.
Kuva: Laura Krohn

15 vuoden kuvausprojekti

Joskus aikaa kuvaamiseen on ollut enemmän, joskus vain muutamia minuutteja tai sekunteja, kuten Dalai-laman kanssa.

– Ehdin ottaa kolme kuvaa, ennen kuin lehdistösihteeri veti hänet pois. Onneksi niistä yksi oli tarkka.

Wikingin työpari Oscar Edlund on haastatellut kuvattavia. Kuvausprojekti on ollut pitkä, 15 vuotta. Ihan ensimmäisiä kuvattavia oli ruotsalainen ministeri Anna Lindh.

– Ehdimme kuvata hänet, mutta emme tehdä haastattelua, ennen kuin hänet murhattiin vuonna 2003.

Tuntemattomampiin tulisieluihin Wiking on saanut ideoita esimerkiksi mediasta. Nuorisojärjestön kautta löytyi ruotsalainen Ida Engbom, joka tekee töitä kiusattujen ja kiusaajien kanssa. Wiking kuvasi hänet metsässä.

– Häntä itseään koulukiusattiin todella rankasti, ja hän pakeni aina välituntisin metsään.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suomesta Wiking on kuvannut presidentti Martti Ahtisaaren, joka myös on saanut Nobelin rauhanpalkinnon.

Wiking kuvasi Ahtisaaren Suomessa tämän toimistossa. Valokuvaaja sai käyttää luovuuttaan, jotta kuvaan saisi jotain erityistä.

– Ei ole niin helppoa ottaa muotokuvaa miehestä puku päällä omassa työhuoneessaan.

Wiking kuvasti Ahtisaaren EU-lipun takana, jolloin vain osa kasvoista näkyy.

– Halusin ikuistaa hänen katseensa.

Mainos

Mainos päättyy

Mainos

Mainos päättyy

Yoko Ono kielsi kuvien käytön

Kuvattavien metsästäminen ympäri maailmaa on vaatinut aikaa ja rahaa.

Kaikki ei ole onnistunut, vaikka tuotantoryhmä on nähnyt valtavasti vaivaa. Yoko Onoa varten vuokrattiin ensin studio henkilökuntineen New Yorkissa. Sitten koko tiimi lensi hänen perässään Islantiin, jossa kuvaukset saatiin lopulta tehtyä.

– Omasta mielestäni tuli todella hyviä kuvia, mutta hän ei ollut niihin tyytyväinen. Emme lopulta saaneet käyttää Yoko Onon kuvia, Wiking huokaa.

Vaasan kaupungin museot on tuottanut näyttelyn Vaasaan yhteistyössä valokuvayhdistys Ibis ry:n kanssa. Näyttely on kiertänyt vuodesta 2016 lähtien ja on nyt ensi kertaa Suomessa. Vaasassa näyttely on esillä 9.4.2023 saakka.

Jaa artikkeli
Lounaspaikka