Uutiset

Viivi Hinssa kyseenalaisti alkoholin käyttönsä ja lopetti sen kokonaan – Opiskelijakulttuurissa alkoholi pitää pintansa, mutta ilmassa on muutoksen merkkejä

Jos alkoholittomuutta ei koskaan näytetä ja tuoda esille, ei siitä tule ikinä normaalia, Viivi Hinssa toteaa.
Jos alkoholittomuutta ei koskaan näytetä ja tuoda esille, ei siitä tule ikinä normaalia, Viivi Hinssa toteaa.
Kuva: Riikka Ilmonen
  • Riikka Ilmonen

Jörö ja tuppisuinen suomalainen tarvitsee alkoholia avautuakseen saati keinuttaakseen lanteitaan musiikin tahtiin. Opiskelijat puolestaan laahaavat kaupungilla haalarit jalassa, kaljat käsissä ja riekkuvat aamuun asti tuhannen kännissä. Vaikka alkoholinkulutus on laskuun päin, nämä stereotypiat istuvat tiukassa.

Viivi Hinssan mukaan tavat, mielikuvat ja käytännöt kaipaavat muutosta ja niiden eteen on tehtävä töitä. Vaasan yliopistossa viestintää opiskeleva Hinssa kuvaa itseään selväksi opiskelijavaikuttajaksi. Hän on ollut ilman alkoholia viime vuoden kesäkuusta saakka.

– En ole päättänyt, etten joisi enää ikinä, mutta uskon, etten tule juomaan enää. Se tuntuu luonnolliselta vaihtoehdolta.

Viivi Hinssa kirjoittaa parhaillaan gradua ja käy töissä osa-aikaisesti. Hän on ollut myös muun muassa viestinnän ainejärjestön Camp-lehden päätoimittajana, ainejärjestön hallituksessa ja tutor-toiminnassa.
Kuva: Riikka Ilmonen

Hinssa on käyttänyt ennen alkoholia kuten suurin osa nuorista. Jossain vaiheessa hän alkoi pohtia juomistaan, vaikka kyse ei ikinä ole ollut suurkuluttamisesta.

– En ole ikinä tykännyt alkoholin mausta, niin se meni siihen, että jos otan, niin otan kunnolla. Sitten pikkuhiljaa huomasin, että tämä ei ole enää normaalilla pohjalla. Aloin kyseenalaistaa sitä, miksi edes juon, jos en nauti siitä, eikä siitä tullut ikinä hyvä olo.

– Olen myös vähän ujo ihminen ja join siihen rohkaisuksi, ja joskus huonoihin päiviin. Se ei ollut hyvä lähtökohta alkoholin käyttämiselle.

Ajatus alkoholin jättämisestä tuli asiasta puhuvien ihmisten kautta.

– Vaikuttajista ehdottomasti isoin esikuvani on Hanna Tikander, joka pitää Selvin päin-podcastia.

Siksi myös Hinssa haluaa luoda avointa keskustelua alkohottomuuden ympärille omassa vaikutuspiirissään. Lisäksi hän haluaa tuoda opiskelijakulttuurin moninaisuutta esille, joka on paljon muutakin kuin alkoholin käyttöä.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkoholittomuus herättää keskustelua

Hinssan kaveripiirissä osa käyttää alkoholia ja osa ei. Hänen juomattomuutensa on otettu hyvin vastaan ja sitä on pidetty neutraalina asiana. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut.

– Nuorena olen ollut kaveriporukoissa, joissa on juotu paljon. Siellä en kokenut olevani täysin samanlainen, mutta menin kuitenkin mukaan porukkaan.

Hinssa pitää erikoisena sitä, että muut ihmiset määrittelivät, mikä hänelle on hyvä määrä alkoholia.

– Sain silloin kommenttia, etten juo tarpeeksi, vaikka koin olevani tosi humalassa. Se määrä, joka itselleni tuntui olevan liikaa, ei toiselle ollut mitään.

Alkoholittomuuden myötä Hinssa on kokenut tilanteita, joissa hänet on jätetty kutsumatta, koska on luultu, ettei hän halua tulla paikalle.

– Kun olen sanonut asiasta, moni on sanonut, ettei ole tajunnut tehneensä oletuksia. Haluan tehdä itse päätöksen siitä, tulenko paikalle vai en.

Viivi Hinssan opiskelijahaalareissa on merkki, joka kertoo hänen olleen juomatta alkoholia yli vuoden ajan.
Kuva: Riikka Ilmonen

Usein alkoholittomuus herättää keskustelua, jos esimerkiksi baarissa ihmiset huomaavat, ettei kokiksen seassa olekaan viskiä.

Välillä bileissä selvin päin oleminen on kuormittavaa.

– Silloin on niin tietoinen omasta itsestään. Usein puhutaan, että tanssia voi miten vain, koska itse tai muut eivät muista sitä huomenna, mutta selvin päin sen kaiken muistaa. Se on välillä haastavaa, mutta se vaatii vain heittäytymiskykyä.

– Ihmisten juhlatuuli ja energisyys kuitenkin tarttuu, ja välillä tuntuu kuin itsekin olisi humalassa, vaikkei ole juonut.

Hinssan mukaan alkoholin jättäminen on näkynyt eritoten vireystilassa, kun juhlista toipumiseen ei mene kahta päivää.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yhä menossa mukana

Juomattomuuden myötä Hinssa ei ole kuitenkaan jäänyt mistään paitsi: hän käy edelleen samoissa tapahtumissa, joissa ennen olisi juonut alkoholia.

– Usein raittiista ihmisistä ja etenkin opiskelijoista on sellainen mielikuva, että he ovat vain kotona yksin, eivätkä käy missään. Isompi keskustelu on se, että alkoholillisiin tapahtumiin tuotaisiin alkoholittomia vaihtoehtoja, hän toteaa.

– Rakastan esimerkiksi sitsejä tapahtumana, olin sitten kännissä tai selvin päin. Suomessa on järjestetty täysin alkoholittomia sitsejä, joten sellaisetkin ovat tulonpäällä.

Hinssa toimii parhaillaan ainejärjestönsä Comedian vuosijuhlan suunnittelutiimissä, jossa alkoholittomuus otetaan huomioon. Hän näkee Vaasan korkeakoulujen tapahtumien alkoholikulttuurissa muutosta jo hänen opiskeluaikansa aikana.

– Kun aloitin fuksina vuonna 2018, ei baarissa ollut muita alkoholittomia vaihtoehtoja kuin limsa. Nykyään on mocktaileja ja alkoholittomia versioita.

Tehtävää on silti vielä.

– Edelleen on kyllä tapahtumia, esimerkiksi approt, joissa lähtökohta on juoda alkoholia. Toivon, että suunta on kuitenkin muuttumassa niissäkin.

Viivi Hinssa käy edelleen yhtä lailla opiskeljatapahtumissa, mutta ilman alkoholia.
Kuva: Riikka Ilmonen

Viestinnän opiskelijana Hinssa tietää, että jo pienillä asioilla on merkitystä: kutsutaanko juhlimaan vai ryyppäämään vai esitetäänkö alkoholittomat vaihtoehdot ennen alkoholillisia.

Tärkeää on luoda opiskelumaailmaan kulttuuria, jossa oletuksena ei ole alkoholin juominen. Uudessa ympäristössä voi olla vaikea sanoa, ettei juo, jos päätöksestään ei ole kovin varma tai sitä ei uskalla sanoa ääneen, Hinssa sanoo.

– Haluan sanoa kaikille opiskelijoille, ettei tarvitse juoda, vaikka joku kannustaisi siihen. Aina on joku muukin, joka ei juo.

Hinssa mainitsee myös, että juomattomuuteen ei tarvitse olla mitään erityistä syytä ja vaikka olisi, sitä ei tulisi tarvita perustella muille ihmisille.

– Toivon, että painostaminen jäisi ja opittaisi ymmärtämään muiden ihmisten lähtökohtia paremmin. Ikinähän ennalta ei voi tietää, mitä taustalla on

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka