Uutiset

Voimakkaita ja vaikuttavia naisia tositarinoissa ja valkokankaalla

Hurjassa kunnossa oleva Viola Davis tekee väkevän roolisuorituksen elokuvassa The Woman King.
Hurjassa kunnossa oleva Viola Davis tekee väkevän roolisuorituksen elokuvassa The Woman King.
  • Mirella Kivelä

Gina Prince-Bythewoodin ohjaama elokuva The Woman King on vahva ja väkevä elokuva naissoturiesta 1800-luvun loppupuolen Afrikassa.

Tositarinaan perustuva elokuva on inspiroiva ja toimii myös perinteisenä toimintaleffana erinomaisesti. The Woman King kertoo agojie-sotureista afrikkalaisessa Dahomeyn valtakunnassa.

Agojie oli naisista muodostettu armeija, joka suojeli Dahomeyn kuningasta, ja heidät tunnettiin erityisen vahvoina ja julmina sotureina.

Hurjassa kunnossa oleva 57-vuotias Viola Davis esittää Naniscaa, agojien kenraalia. Nanisca on tunteensa kovettanut kenraali, jota kuningas (John Boyega) kuuntelee herkeämättä. Orjakauppa kukoistaa, ja Dahomey on osasyyllinen sen kukoistukseen.

Nanisca vakuuttaa kuninkaalle, että orjakaupasta olisi luovuttava, jotta kuningaskunta voisi nousta täyteen loistoonsa. Tämä kuitenkin aiheuttaa närkästystä muissa kuningaskunnissa. Samaan aikaan Agojiet saavat uusia alokkaita, joiden joukossa on nuori Nawi (Thuso Mbedu), joka ei tunnu välittävän armeijan tiukoista säännöistä.

The Woman King on kiinnostava tarina naissoturiesta ja ilahduttavan tasa-arvoinen tarina 1800-luvun loppupuolelta.

Vaikka elokuva selvästi fantasioi kiinnostavaa historiaa, on todellisuus varmasti ollut tarua karumpaa. Elokuvassa nähdään monta onnistunutta roolisuoritusta, ja teknisesti elokuva on hieno.

Erityisen onnistuneen suorituksen tekee ehdottomasti Viola Davis, joka osoittaa, ettei iällä ole merkitystä.

★★★★

Pamelan tarina omin sanoin

Netflix julkaisi alkuvuodesta dokumentin Pamela: A Love Story, joka kertoo Pamela Anderssonista. Tämä dokumentti olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta aika oli kypsä vasta nyt pureutumaan aikansa seksi-ikonin tarinaan.

Kuvankaunis Pamela ponnisti pienestä kanadalaisesta kylästä lähes vahingossa kuuluisuuteen. Uransa Playboysta aloittanut Andersson sai nopeasti leimansa seksikkäänä povipommina, vaikka todellisuudessa hän itse koki Playboy-kuvaukset voimaannuttavana oman seksuaalisuuden haltuunottona nuoruuden hyväksikäytön jälkeen.

Väärinymmärretty, väärintulkittu herkkä nainen kertoo dokumentissa elämästään, valinnoistaan, urastaan näyttelijänä ja rakkaussuhteistaan lapsuuden kotikaupungista Kanadasta.

Puheenvuoron saavat myös Anderssonin lapset ja läheiset. Edelleen äärimmäisen kaunis, yli 50-vuotias Andersson näyttää uuden puolen itsestään.

Dokumentissa käsitellään vahvasti seksivideon tuomaa negatiivista julkisuutta, joka syöksi naisen avioliiton ja maineen viemäreihin. Varastettu video oli myös ensimmäinen viraalivideo, jota ei koskaan tarkoitettu muiden silmien nähtäviksi.

Rohkea nainen kertoo oman tarinansa meikittä, valkoisiin kankaisiin verhoiltuna. Näiden symboliikka on varmasti tarkasti mietitty, mutta se on voimaannuttavaa naiskatsojille.

★★★★★

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Bodypositiven edelläkävijä

HBO Max julkaisi loppuvuodesta toisen ikonisen naisen tarinan, Lizzo.

Yhdysvaltalainen artisti Lizzo on tehnyt nousujohteista uraa niin artistina kuin bodypositive -ajattelun edelläkävijänä.

Dokumentissa Lizzo kertoo uransa alkuvaiheista ja kamppailusta oman kehonsa kanssa.

Artistin suosio perustuukin vahvasti niin musiikkiin kuin positiiviseen kehoajatteluun.

Lizzo edustaa erilaista naiskuvaa kuin Pamela, mutta aika on onneksi armollisempi kuin ennen.

Seksikkyys ei tarkoita vain muhkeita rintoja tai kaarevaa takamusta, vaan se on itsevarmuutta olla oma itsensä.

Dokumentti kuvattiin koronan jyllätessä, ja se pureutuukin myös sen tuomaan ahdistukseen.

Keskiössä on vahvasti myös Lizzon oma parisuhde-elämä, joka on toiminut inspiraationa monelle biisille.

★★★★

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli
Lounaspaikka