Man får väl ställ upp, ennakkoesitys Wasa Teaterissa 11.11.2022.Käsikirjoitus ja ohjaus Adde Malmberg, lavastus Pia Enroth, puvustus Karoliina Koiso-Kanttila. Näyttelijät Johan Aspelin, Jonas Bergqvist, Lina Ekblad, Susanne Marins, Tove Qvickström ja Carola Sarén.
Ihmiset selvästi janoavat marraskuun pimeyteen, taloushuoliin ja epävarmaan maailmantilanteeseen kevyttä, hauskaa katsottavaa.
Wasa Teaterissa nähdään tuore teksti Man får väl ställa upp. Sen on kirjoittanut ruotsalainen Adde Malmberg, joka myös ohjasi farssin Vaasaan.
Näytelmä valmistui Riksteaterniin vuonna 2019, ja se on kiertänyt ympäri Ruotsia.
Hienoa, että uusiakin tekstejä tulee, ettei täällä olla pelkästään brittifarssien varassa.
Hauskuutta yhdistyselämästä
Tässä farssissa on mainio pohja: se kertoo yhdistyselämästä pienellä paikkakunnalla. Aihepiiri toimii niin Suomessa kuin Ruotsissakin, sillä olemme yhdistysihmisiä. Näytelmästä löytyy paljon tunnistettavaa.
Taustalla on huijaus, kuten aina farsseissa. Sara (Lina Ekblad) on puuhanainen kotiseutuyhdistyksessä. Hän on kaunistellut yhdistyksen jäsenmäärää ja toimintaa isompien tukien toivossa. Sitten valtakunnallisen kattojärjestön täti (Carola Sarén) saapuu tarkastuskäynnille.
Kerhotalossa pyörii monenkirjavaa porukkaa: urheiluseuran yliaktiivinen Lena (Susanne Marins), moottorimies Nalle (Jonas Bergqvist), viulisti Wollmar (Johan Aspelin) ja taiteilija Anne-Maj (Tove Qvickström).
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Jotain muuta kuin piilottelevia naisia
Ihan niin hauska tämä farssi ei kuitenkaan ole, kuin toivoisi.
Vaikka kyseessä on uusi teksti, se on kuitenkin vähän vanhanaikainen. Asiat väännetään rautalangasta. Tekstissä voisi olla enemmänkin hulluttelua.
Toisaalta siinä mielessä teksti on freessi, että se käsittelee jotain muuta kuin kolmiodraamaa ja vähäpukeisia piilottelevia naisia.
Lisäksi kummastuttaa, että miksi on valittu tyylilajiksi ylinäytteleminen. Omasta mielestäni hauskuus syntyy vähän vähemmällä koohottamisella ja kompastelulla.
Mutta on tässä paljon hauskuuttakin ja mainioita hahmoja, varsinkin Carola Sarénin tekemä tarkastajan rooli sekä Johan Aspelin viulistina.
Wollmarin hahmossa myös hersyvä ristiriita on kohdillaan: hän odottaa kuumeisesti kirjettä Leipzigin kamarimusiikkifestivaalilta, mutta on tuomittu opettamaan piskuisen kunnan kansalaisopistossa sähköbassoa. Ajatukset ovat Bachissa ja Mozartissa, mutta pelimannimusiikkia tunkee joka tuutista.
Näytelmän hulvattominta antia ja farssia parhaimmillaan onkin näiden kahden näyttelijän yhteispeli. Sarén on komedienne vailla vertaa.
