Vaasan taiteilijaseura ylläpitää kasarmialueella taidelainaamoa, joka vuokraa ja myy seuran taiteilijoiden tekemiä teoksia.
Siellä on yli 100 teosta, valokuvista maalauksiin ja veistoksiin.
Noin 45 eri taiteilijaa tuo säännöllisesti lainaamolle teoksiaan vuokrattavaksi. Heillä kaikilla on kytköksiä Vaasaan, tai he ovat lähialueelta.
– Vaasan taiteilijaseuraan voi liittyä, jos kokee Vaasan itselleen tärkeäksi paikaksi. Meillä on monia taiteilijoita ympäri Suomea, jotka ovat esimerkiksi kasvaneet Vaasassa. Myös Mustasaaresta on taiteilijoita, Vaasan taiteilijaseuran puheenjohtaja Tuija Arina-Sundelin kertoo.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy

Teoksen voi hankkia erissä
Taidelainaamolla tarkoitetaan paikkaa, josta voi lainata kuvataidetta pientä kuukausimaksua vastaan.
Lisäksi Vaasan taidelainaamosta asiakas pystyy ostamaan teoksen kokonaan itselleen halutessaan.
Ostaja voi halutessaan ensin vuokrata taideteoksen ja myöhemmin ostaa sen kokonaan. Tällöin kuukausimaksut vähennetään alkuperäisestä hinnasta.
Ideana on, että asiakas maksaa teoksen ikään kuin erissä.
– Tällä hetkellä alin hintamme, jolla voi lainata teoksen, on 20 euron kuukausimaksu.
Taiteilijat, jotka tuovat teoksiaan taidelainaamolle, saavat 75 prosenttia omien teoksiensa tuloista. Taidelainaamo ottaa loput.
– Olemme voittoa tavoittelematon organisaatio, mutta laskut ja vuokra pitää maksaa, joten tämä ratkaisu on toiminut oikein hyvin, Arina-Sundelin kertoo.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Muutto edessä
Arina-Sundelinin mukaan asiakkaat, jotka ovat jo kerran vuokranneet tai ostaneet teoksen, tulevat taidelainaamoon uudelleen. Monet heistä ovat itse taiteen harrastajia tai toimijoita.
Lisäksi jotkut asiakkaat hyödyntävät lainaamoa, kun he järjestävät esimerkiksi valmistujaisjuhlat, syntymäpäivät tai muun tilaisuuden.
Myös yritykset vuokraavat taideteoksia lainaamosta.
Tuija Arina-Sundelin toivoisi, että muutkin ihmiset hoksaisivat taidelainaamon mahdollisuudet esimerkiksi sisutuksessa.
– Sieltä on helppo löytää taiteilijoita, jotka sopivat juuri omaan makuun. Teoksen voi myös vaihtaa halutessaan, jos sama artisti on tehnyt molemmat teokset ja niiden hinta on sama. Harvoin kuitenkaan ihmiset haluavat vaihtaa teoksen, jonka he ovat jo ostaneet.
Vaasan taidelainaamo on toiminut kasarmialueella Korsholmanpuistikolla kymmenen viime vuotta. Sitä ennen se oli Vaasan pääkirjaston tiloissa.
Vuoteen 2024 mennessä taidelainaamo joutuu lähtemään kasarmialueelta, koska tiloihin on suunniteltu esikoulua.
Taiteilijaseura suunnittelee lainaamon siirtämistä Vaasan taidehallin yhteyteen, jota taiteilijaseura alkaa vuokrata vuoden 2024 alusta lähtien.