Yleisöltä

Hampaiden hoidosta Mustasaaressa

Kävin 1,5 viikon aikana Mustasaaren hammashoitolassa kolme kertaa paikkauttamassa hampaan. Toisella ja kolmannella kerralla luvattiin, että tästä kerrasta ei tule laskua.

Kun paikka neljännen kerran lähti irti, varasin ajan yksityiselle hammaslääkärille, joka katsoi hammasta ja totesi saman tien, että eihän paikka voikaan pysyä reiän päällä.

Tarkemmin tutkittuaan hän huomasi, että koko kruunu isosti paikatusta hampaasta oli irti, ja sen alla oli tulehdus. Hän otti röntgenkuvan varmistaakseen, että juuret ovat kunnossa, ennen kuin alkaisi paikata hammasta.

Paikkauksen jälkeen hän näytti minulle röntgenkuvaa, josta näkyi, että viereinen hammas olisi juurihoidettava.

Seuraavalla viikolla soitin Mustasaaren hammashoitolaan varatakseni ajan juurihoitoon ja suun röntgenkuvaan siltä varalta, että muutkin hampaat täytyisi hoitaa. Puhelimeen vastannut hoitaja naurahti epäuskoisesti ja sanoi, että meillähän on täällä jonoa. Kysyin asiallisesti, eikö hammas tulisi kuitenkin hoitaa, kun siellä röntgenkuvassa näkyi hoidon tarve. Sain lisää halveksuvaa hymähtelyä, mutta aika varattiin.

Haluan uskoa siihen, että Suomessa hoito on laadukasta myös kunnallisella puolella. Haluan kuitenkin myös voida luottaa siihen, että kun menen hoidettavaksi, hoito on tehty hyvin, eikä minun tarvitse miettiä, onko suuhun jätetty tulehduspesäke sen vuoksi, että on kiire ja jonoa.

Soitettuani hammashoitolan ajanvaraukseen kävin postilaatikolla. Siellä odotti kaksi laskua Pohjanmaan hyvinvointialueelta hampaani paikkauksesta. Siis sen ensimmäisen lisäksi, jonka olin jo maksanut.

Lisäksi maksoin tietenkin yksityisen hammaslääkärin laskun, joka oli yli kolme kertaa suurempi kuin kuntayhtymän lasku. Mutta mielelläni maksankin hoidosta, jolla on jokin todellinen tulos.

Hoitovirheilmoitus tehty

Jaa artikkeli
Lounaspaikka