Yleisöltä

Järjestöjen apu on vahvaa

Suomalainen lapsiperheiden palvelujärjestelmä vastaa kohtuullisen hyvin perheiden tarpeisiin tilanteessa, jossa lapsella tai perheellä ei ole haastaa tuen tarvetta.

Mutta jos on, avun saaminen on usein hidasta ja vaikeaa, tai apua ei saa lainkaan. Myös asuinpaikka vaikuttaa siihen, minkälaisia palveluja ja tukea on tarjolla. Tämä koskee esimerkiksi monia erityislasten perheitä.

Peruspalvelujen riittämättömyys ja varhaisen tuen puute ovat lisänneet erityispalvelujen, kuten lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatristen palvelujen tarvetta.

Järjestöt tuovat vahvaa arjen apua ja tukea perheille. MLL Pohjanmaan piirin alueella toimivissa yhdistyksissä oli viime vuonna 47 perhekahvilaa, yhdistykset järjestivät 270 erilaista tapahtumaa lapsiperheille ja vertaisryhmiä kokoontui yli 20. Nämä toiminnat ovat merkittävä osa perheiden varhaista ja ennalta vahvistavaa tukea.

MLL:n Pohjanmaan piirin järjestämässä tukihenkilötoiminnassa lasten ja perheiden kohtaamisia toteutui viime vuoden aikana yli 1 000. Lasten ja perheiden arjessa toimi lähes 130 vapaaehtoista. 75:tä perhettä tuettiin kodeissa ja lähes 140 lapsen lukusujuvuutta edistettiin kouluilla.

Kynnyksettömät, ennaltaehkäisevät toiminnot ja palvelut, joita kolmannella sektorilla tuotetaan, eivät ole helposti korvattavissa. Vapaaehtoisten vahva ammatillinen tuki, vertaistuen voima ja kohtaamisen ammattilaisuus ovat järjestöjen vahvuuksia perheiden tukemisessa.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Jaa artikkeli
Lounaspaikka